lauantai 25. toukokuuta 2013

The Great Gatsby – puoli tuntia riitti



Tiesin jo The Great Gatsbysta näkemistäni alkukuvista (nykyisin käytetään termiä traileri), että roskaa on. Menin siitä huolimatta katsomaan, mutta puolen tunnin jälkeen lähdin pois. Ei mitään järkeä. Pelkää mekastusta, hirveää musiikinräimettä, kakofoniaa ja -visuaalisuutta.

Hienosta romaanista voidaan tehdä hienokin elokuva. F. Scott Fitzgeraldin Kultahatusta (1925) oli ennen tätä tehty neljä elokuvaa, joista kahta ensimmäistä en ole nähnyt, mutta kaksi seuraavaa olivat erinomaisia. Australialainen ohjaaja Baz Luhrmann asemoi itsensä tekijämiesten joukkoon elokuvillaan Moulin Rouge (2001) ja Australia (2008), mutta The Great Gatsby (2013) on roskaa. Äänimaailma on luultavasti kuin helvetistä, jos sellainen olisi, ja kuvamaailma kuin jostakin tuhannen desibelin diskosta.

Jos olisin alkukuvien näkemisen jälkeen tarkistanut Gatsbyn kuvaajan, olisin jo osannut välttää elokuvan. Kuvaaja on nimittäin uusiseelantilainen Simon Duggan, jonka tähänastisia ”saavutuksia” ovat Die Hard 4.0 (2007), Muumio (2008) ja Killer Elite (2011). Nyt mennään samalla linjalla – päätöntä kohellusta, josta ei saa mitään tolkkua. Kai siellä Cannesissa tätä katsottiin kymmenen grogin tuiskeessa, niin olivat samoissa viilingeissä kuin ollaan elokuvassa.

kari.naskinen@gmail.com