maanantai 14. tammikuuta 2013

Vuoden parhaat urheilijat



Kumpi on parempi urheilusaavutus, keihäänheiton olympiapronssi vai suunnistuksen maailmanmestaruus? Vastaavanlaisia kysymyksiä ja vertailuja voi tehdä vaikka millä mitalla, eikä ehdottoman oikeita vastauksia ole. Viime vuoden parhaat suomalaiset urheilijat on kuitenkin taas pantu järjestykseen ja tulokset julkistetaan tiistaina 15.1.

Kriteereitä on monenlaisia, ja kukin valintaan osallistunut äänestäjä on pannut ne sellaiseen arvojärjestykseen kuin on itse halunnut. Esimerkiksi: pitkänmatkanjuoksussa tulee kovempi hiki kuin korkeushypyssä, golf vaatii enemmän taitoa kuin voimanosto, tennistä harrastetaan maailmassa enemmän kuin pesäpalloa, F1-kilpailut keräävät enemmän katsojia kuin taekwondo jne.

Oma listani muodostui seuraavaksi:

1. Janne Korpi, lumilautailun maailmancup-pisteissä kolmen eri lajin voitot. Jumalattoman suuret katsojamäärät maailmalla keräävä taitolaji ja nuorison suosikkilaji.
2. Mika Immonen - Petri Makkonen, biljardin parikilpailun maailmanmestaruus.
3. Osku Palermaa, keilailun MM-pronssi ja mukana Suomen EM-kultajoukkueessa.
4. Jarkko Nieminen, viime vuonna parhaimmillaan tenniksen maailmanlistalla sijalla 39.
5. Kimi Räikkönen, tärkeimmän moottoriurheilulajin MM-kolmonen. Suorituksen erinomaisuutta korosti se, että Räikkönen teki paluun F1:een kahden taukovuoden jälkeen.
6. Pekka Koskela, pikaluistelussa MM-pronssia.
7. Juha Korhonen, maailman paras pesäpalloilija.
8. Tuuli Petäjä, olympiahopea ja EM-pronssi purjelautailussa.
9. Krista Pöllänen, keilailun EM-hopea.
10. Antti Ruuskanen, olympiapronssi keihäänheitossa.

Viime vuoden paras suomalaisjoukkue oli keilailun EM-kultajoukkue Osku Palermaa, Perttu Jussila, Joonas Jähi, Petteri Salonen.

Vuoden valmentaja, vaikka ei olekaan suomalainen, on argentiinalainen Daniel Castellani, joka johti Suomen maajoukkueen lentopallon tämän vuoden EM-lopputurnaukseen.

(Tämä juttu on aikaisemmin julkaistu Hämeen Kaiku -verkkolehdessä.)

kari.naskinen@gmail.com