Kaupungin tuet urheiluseuroille 6 milj. euroa vuodessa + hyppyrimäet

Tämän päivän Etelä-Suomen Sanomissa on juttu Lahden kaupungin tuista urheiluseuroille. Erilaisten liikuntapaikkojen käyttöön kaupunki antoi viime vuonna tukia yhteensä 5,2 miljoonaa euroa, vuosiavustuksia seurojen toimintaan annettiin 140 000  euroa ja lisäksi kaupungin yhtiöt sponsoroivat urheiluseuroja 627 000 eurolla.

Jos sponsorointeja ei lasketa, saivat tukea eniten Kuusysi, Päijät-Hämeen Salibandyseura ja Kiekkoreipas, jokainen yli 500 000 euroa. Seuraaviksi suurimmat tuet saivat FC Reipas, Lahden Uimaseura, Lahden Basketball Juniorit ja Lahden Ahkera.

LHS:n kohdalla näiden summien ynnääminen on hankalaa, koska ei hyppyrimäkien ylläpitoa voi laskea LHS:n avustamiseksi, vaikka sen muutamat hyppääjät niitä käyttävätkin. Hyppyrimäistä aiheutuvat vuosikustannukset ovat 1,3 miljoonaa euroa, mutta mäet ovat pystyssä Salpausselän kisojen ja niiden kautta koko Lahden takia. Lahdessa nähdään, että Salpausselän kisojen ja muiden urheilutapahtumien merkitys Lahdelle on iso ja historiallisesti tärkeä.

Hyppyrimäkien lisäksi koko urheilukeskus on merkittävä osa Lahtea. Tämän kokonaisuuden kustannukset olivat viime vuonna 3,8 miljoonaa euroa. Tähän summaan sisältyy myös Salpausselän latujen kunnossapito.

Hiihto on osa Lahden imagoa. Tämä näkyi hyvin myös viime keskiviikkona Ahkeran järjestämissä kansainvälisissä yleisurheilukilpailuissa: keihäänheittopaikan takana matalassa seisomakatsomossa oli punainen latukone jo valmiina odottamassa ensi talvea.

Tilankäyttötukia ja toiminta-avustuksia myönnettiin viime vuonna eniten jalkapallolle 1,3 milj. euroa ja jääurheilulle 1,2 milj. euroa. Seuraaviksi suurimmat lajiryhmät näin rahassa laskien olivat salibandy, vesiurheilu, koripallo, yleisurheilu ja pesäpallo.

Urheiluseuroille tänä vuonna myönnettävistä toiminta-avustuksista kaupungin liikunta- ja kulttuurilautakunta päätti muutama viikko sitten:

FC Reipas  10 000 euroa
Junior-Pelicans  10 000
Lahden Ahkera  10 000
Lahden Hiihtoseura  10 000
Päijät-Hämeen Salibandyseura  10 000
Lahden Kaleva  9000
Lahden Uimaseura  9000
Lahti Ringette  8000
Nastolan Naseva  4600
Lahden Mailaveikot  4500
Viipurin Reipas 4500
Lahden Naisvoimistelijat  4000
Nastolan Nopsa 3000
SB Girls  2500
Lahden Verkkopalloseura  2000
Lahden Judoseura  1800
Nastolan Sukellussuunnistajat  1500
Lahden Ratsastajat  1200
Lahti-Sulkkis  1000
Lahden Laaki  600
Lahden Tenniskerho  600
Lahden Työväen Hiihtäjät  600
Lahden Atomi  500
Lahden Frisbee Club  500
Lahden Pöytätennisseura  500
LASB edustus  500
Nastolan Minton  500
Nick´s Dancing  500
Lahden Sugata  400
Lahen Pojat Junnut  400
Mukkulan Riento  400
Nastolan Urheiluratsastajat  400
Urheilusukellusseura Pingviinit  400
A-haa Team  300
Jousiseura Lahden Vasama  300
Keilaseura Bay  300
Kuurojen urheiluseura Gepardit  300
Lahden kiipeilyseura Kitka  300
Piao de Baia  300
Red & White  300
Seibukan Lahti  300
Myllylammen Urheilijat  200
Nastolan Hapkido  200
Nastolan Pallo  200
Nastolan Sulka  200

Kymmenen seuran avustuksista päätetään myöhemmin, kunhan ovat täydentäneet vaillinaisiksi jääneitä hakemuksiaan.

kari.naskinen@gmail.com

Olen huono lahtelainen

1. En ollut koskaan kesätöissä Mallasjuomalla

2. En ole asunut Hakatorneissa enkä Liipolassa.

3. En ole hiihtänyt Salpausselällä enkä muuallakaan.

4. En ehtinyt käydä vanhassa puukirkossa.

5. En ostanut Helmi Mynttiseltä piirakoita kuin ehkä kerran kahdessa vuodessa, enkä ole syönyt lihamukia.

6. En ole koskaan käyttänyt tuulipukua, vaikka Simo kaveri onkin.

7. En pitänyt Sleepy Sleepersin enkä Amuletin musiikista.

8. En kerro asuvani Lahessa, koska osaan sanoa d-kirjaimen.

9. En jatkuvasti hauku lahtelaista päätöksentekoa.

10. Kun liikennevalot vaihtuvat vihreästä keltaiseksi, en paina kaasua, vaan jarrutan.

JOTAIN HYVÄÄKIN

1. Olen yli 50 kertaa käynyt Salpausselän kisoissa.

2. Kannatan intohimoisesti lahtelaisia urheiluseuroja, varsinkin Reipasta.

3. Juon vain Hartwallin olutta, työllisyyssyistä.

4. Käyn vähintään kerran vuodessa nauttimassa Suomen parhaan ravintola-annoksen, El Toron pippuripihvin.

5. Ostan sähkön Lahti Energialta, vaikka joltain muulta yhtiöltä saisi sentin/kWh halvemmalla.

6. Kaipaan Jalkarannan Shelliä ja muutamaa muutakin hävitettyä paikkaa.

7. Lastenikaan en ole antanut muuttaa muualle.

8. Kotonani on pääasiassa lahtelaisten taiteilijoiden töitä.

9. Olen kaikissa vaaleissa äänestänyt lahtelaista ehdokasta, enkä vahingossakaan hämeenlinnalaista.

10. Oman kansalaisvelvollisuuteni olen hoitanut suostumalla kerran ehdokkaaksi kunnallisvaaleihin.

kari.naskinengmail.com

Sotasaaliita Viipurissa

Lahden museoiden tutkimuspäällikkö, arkeologi Hannu Takala kertoo kirjassaan Puna-armeijan sotasaalis (SKS, 2017) ostaneensa matkamuistomyymälästä Viipurista vanhan vaateparren, joka todennäköisesti oli suomalaisilta jäänyt Viipuriin 1939. Takala antoi tämän mekon tutkittavaksi vaatturille, jonka mukaan sen tekotapa, tyyli ja leikkaus viittasivat tyypillisiin suomalaisiin naistenasuihin 1800-1900-lukujen vaihteessa. Nyt kävin tuossa myymälässä Karjaportinkadun alkupäässä, mutta sotasaaliita en löytänyt muita kuin kuvassa olevan rukin. Sattumalta paikalle tuli viipurilainen mies, joka englanniksi kertoi, että aikaisemmin siellä oli näitä tarkoittamiani tavaroita ollut, mutta ei ollut ainakaan sillä hetkellä, paitsi ehkä tuo rukki.

Takala kirjoittaa, että osa viipurilaisten evakuoimatta jääneestä omaisuudesta löytyi myöhemmin ja päätyi mm. matkamuistomyymälöiden nurkkiin: ”Siellä esineet ovat omalla erikoisella tavallaan muistuttamassa Viipurin ja Karjalan historiasta sekä karjalaisten kohtaloista sille, joka huomaa katsoa. Vanhanmalliset tuotteet eivät ole tehneet kauppaansa, ja vähitellen ne ovatkin muuttumassa rekvisiitaksi niissä olevista hintalapuista huolimatta.” Seuraavalla Viipurin-reissulla täytyy etsiä muistakin paikoista.

Talvisodan alkaessa suomalaisilta jäi Viipuriin tietenkin paljon kaikenlaista. Viipuriin perustettiin ainakin neljä sotasaalisvarastoa, joista yksi Monrepon kartanon maille, yksi Hovioikeudenkadun ja Linnankadun kulmassa olleeseen Suomalaisen lyseon rakennukseen sekä yksi ilmeisesti hallinnon rakennukseen Viipurin lääninhallituksen taloon.

Kesällä 1940 Leningradin etnografisen museon tutkijat kuvasivat yhtä sotasaalisvarastoa: ”Kaikki kolme kerrosta ovat täynnä tavaraa ja esimerkiksi liinavaate- ja alusvaateosasto ovat lattiasta kattoon täynnä likapyykkikasoja. Kaikkiaan varastossa on satoja tuhansia esineitä. Suurin osa esineistä oli kerätty suomalaisten jättämistä asunnoista koko kaupungin alueelta ja osittain myös läheisiltä maatiloilta.”

Pelkkiä rätei ja lumpui sotasaaliit eivät olleet. Tästä kertoo hyvin Takalan kirjassa oleva pitkä luettelo taideteoksista, joista iso osa siirrettiin Eremitaasiin Leningradiin: Edelfelt, Repin ym. Kaikkiaan Eremitaasin kokoelmiin tuli 164 taideteosta, joita Viipurin ohella siirrettiin sinne Sortavalasta, Terijoelta ja Valamosta.

Etnografiseen museoonkin viedyistä esineistä on kirjassa luettelo, kotitekoisista räsymatoista verhoihin ja hameisiin, keinutuoleista astiakaappeihin.

Melko pian rauhansopimuksen jälkeen sotasaaliita alettiin esitellä Leningradissa ja muuallakin Neuvostoliitossa. Sotamuseoissa järjestettiin näyttelyitä sotilaallisista esineistä. Jo sodan kestäessä oli kiirehditty avaamaan näyttely Valtiollisessa tykistömuseossa Pietari-Paavalin linnoituksessa, jossa tuoreiden sotasaaliiden lisäksi esiteltiin 1700-luvulla kunnostautuneen generalissimus Aleksandr Suvorovin sotasaavutuksia.

Kesäkuussa 1940 museon näyttely laajeni, kuten Takala kirjoittaa: ”Vitriineissä esiteltiin nyt suomalaissotilaiden ja lottien pukuja, kypäriä sekä palaneita kiväärejä ja konekiväärejä. Esillä oli jopa rikkoutuneen betonipunkkerin kupu ja ´kaikkea mitä valkosuomalaisten sotilaallisesta voimasta oli jäänyt jäljelle´. Kun talvisodasta kertova osio suljettiin syyskuun lopussa, sen oli nähnyt yli 200 000 kävijää.”

Tykistömuseon näyttely avattiin laajennettuna kuukauden päästä, kun sotasaaliista oli saatu kuljetettua sinne lisää. Erityisesti painotettiin sitä, mistä Suomi oli aseistusta saanut, näytteille oli asetettu Renault- ja Vickers-panssarivaunut, Krag-Jorgensen- ja Arisaka-kiväärit, englantilaisia miinoja ja ruotsalaisia miekkoja.

Esillä oli myös Viipurin oikeustalolta löydettyjä maanalaisten vallankumouksellisten banderolleja: ”Kansan työ – kansan valta”, ”Alas sota Neuvostoliittoa vastaan”. Leningradin lisäksi sotasaalisnäyttelyitä pidettiin ainakin Moskovassa, Kalininissa, Petroskoissa, Sevastopolissa, Vladivostokissa ja Voronezissa.

kari.naskinen@gmail.com

Lahtea ollaan palauttamassa kärrypolkuaikaan

Kun aikoinaan lähdin synnyinkaupungistani Jyväskylästä, siellä kaikki kadut olivat kaksikaistaisia, siis yksi suuntaansa. Sellainen oli kaupungin läpi mennyt nelostiekin. Asuttuani Lahdessa muutaman päivän soitin Jyväskylään, että nythän vasta olen päässyt oikeaan kaupunkiin. Se oli sitä aikaa, jolloin Lahti oli Suomen nuorin kaupunki, kun kirkonkyliä ei vielä ollut alettu muuttaa kaupungeiksi.

Lahti oli moderni kaupunki. Kadut olivat leveitä ja kaupunki näytti hienolta. Liikennevalotkin olivat Aleksanterinkadun ja Vesijärvenkadun kulmassa. Tavaratalojakin oli pääkadun varrella kaksi. Taisin siinä puhelussa sanoa, että Lahti vaikuttaa jopa amerikkalaiselta.

Tällä hetkellä Lahtea kuitenkin viedään takaisin niihin aikoihin, jolloin Lahti oli vasta ison Hollolan pitäjän kylä. Katuja kavennetaan ja autoliikennettä ohjataan esikaupunkialueilla olevien markettien parkkipaikoille. Moderni Lahti hävitetään.

Varsinaisia perusteita tälle muutokselle eivät kaupungin tämän sektorin virkamiehet eivätkä heidän alaisinaan toimivat poliitikot osaa sanoa. Esimerkiksi Mukkulankadun muuttaminen kaksikaistaiseksi. No kun pitää muuttaa, että saadaan katu kaksikaistaiseksi. Sitten kun on saatu, voidaan keskelle katua tehdä kolme metriä leveä koroke.

Odottakaapa vain, kun eteläinen ohitustie valmistuu. Sitten vasta myllerrys alkaa, koska liikennettä ohjautuu sinne ja kaupungin keskustan katuja voi taas kaventaa. Esimerkiksi Hämeenlinnankadulta, Mannerheiminkadulta ja Lahdenkadulta niistetään ajokaistoja pois, sillä niiltähän liikennettä siirtyy ohitustielle.

Lahti ei tietenkään ole yksin tällaisen touhotuksen kanssa. Maan uusi hallituskin antaa kannustavaa esimerkkiä, koska sen kolme vihreää puoluetta ovat sitoutuneet maapallon pelastamiseen. Mukkulankadun ja muiden valtaväylien kaventaminen auttaa tässä hankkeessa, koska näin autoilijat autoilevat vähemmän ja auttavat maapallon hienossa yhteisessä asiassa.

Lahden katujutuista kannattaa myös lähettää valokuvia opiksi ja ojennukseksi Kiinaan ja Japaniin, joissa Lahden herrojen lähetystöt alati hyppäävät.

kari.naskinen@gmail.com

Mitä tämä kansa tekee vallalla, kysyy kuningas Harald

Jääkiekkoleijonien kotiintulokarnevaaleissa Sauli Niinistö naureskeli, että hänen onnekseen ei Mörkö Anttilaa ehdotettu presidentiksi ennen viime vaaleja. Urho Kekkosella ei tuollaisia ongelmia ollut, sillä hän poisti kilpailijansa kaukalosta. Paavo Haavikon viisiosaisessa Kuningas Harald -kuunnelmassa Harald Pitkäikäinen hirtätyttää pahimmat, ylimykset Erikin ja Jarlin. Haavikko selitti, että kuunnelman ”kaikki henkilöt eivät ole mielikuvituksen tuotetta eivätkä kaikki asioiden siirtämiset väärään aikakauteen ole tahattomia, vaan osa on tuottamuksellisia”.

Harald on siis Kekkonen ja Erik Johannes Virolainen ja Jarl Ahti Karjalainen. Haraldin mielestä Erik joi liikaa piimää ja Jarl liikaa viskiä. Niin sitten kävi, kuten kuunnelman kertoja kertoo: ”Kun pölkyt oli potkaistu Jarl-ylimyksen ja Erik-ylimyksen jalkojen alta, he hetken räpistelivät. Sitten heistä tuli oudon hiljaisia.”

Sen jälkeen kuningas Harald kutsui luokseen niin köyhät kuin rikkaat ja tahtoi saada heiltä neuvon: ”Kahta jo vietiin. Mitä te annatte, jos minä pysyn teidän kuninkaananne?” – ”Se on hyvä”, vastattiin.

Suomessa säädettiin 1973 poikkeuslaki, jolla Kekkonen valittiin uudelle jatkokaudelle, Haavikon kuunnelman ensimmäinen osa esitettiin radiossa 1974.

Jo vuosia ennen hirttäjäisiä Harald oli ilmoittanut kansalle halustaan erota tehtävästään – koska on kiero mies. ”Olen ollut kuningas koko ikäni…” Mutta toisaalta jos joku ehdottaisi tilalle jotakuta muuta, se olisi kuninkaan mielestä maanpetos.

Harald on siis pitkäikäinen, jo vuonna -44 prinssinä ollessaan hän oli 44-vuotias. Vuosisataa ei sanota, mutta se tiedetään, että kolmihaarainen sota on päättynyt hieman ennen kuin prinssi on valittu kuninkaaksi. Miten lisäksi sattuukaan, että myös Haraldinkin pääharrastukset ovat kuten naapurimaidenkin kuninkailla kalastus ja metsästys, lisäksi suuri kiinnostus naisiin, äitiin ja tyttäriin.

Haraldinkin aika luopua kruunusta lopulta tulee. Hän ei kuitenkaan lähde tekemään siitä ilmoitusta Kremliin eikä Novosibirskiin, vaan menee jäähyväismatkalle kelttiläisten maahan. Harald on siis Englannin kuningas. Siellä hän filosofoi, että enemmistö on hyvä olla turvana, mutta se ei saa kasvaa liian suureksi, sillä jos enemmistö on liian iso, se voi alkaa puhua kuninkaalle kuin kuningas olisi vähemmistö.

Tämä jäähyväismatka ei kuitenkaan lopu jäähyväisiin, vaan Harald palaa kotiin puhumatta asiasta mitään. Lopulta kotimaassaan hän sitten joutuu sairaalaan ja näkee siellä painajaisunen, jossa joku on kuningasäänestyksen yhteydessä sanonut jonkun muunkin nimen.

Sairaalasta Harald pääsee vielä takaisin linnaansa, mutta vihdoin on vallanvaihdon aika. Valituksi tulee pääministeri, jota kuunnelmassa esittää vara-Manu Ismo Kallio. Hän ottaa kuningasnimekseen Harald IV:n, koska hänen mielestään Harald I oli ehtinyt jo käyttää 2. ja 3. hallitusajan.

Suomessa Kekkonen jäi presidentinvirasta sairauslomalle 1981 ja Haavikon kuunnelman viimeinen osa tuli radiosta 1983.

Haavikon ehkä tunnetuin aforismi kuuluu: ”Kun kansa saa vallan niin kuka sen saa” (Aulis Sallisen oopperasta Ratsumies, 1975). Vallasta on kysymys kuunnelmassakin, kuten yleensäkin Haavikolla oli, ja rahasta, kuten Haavikolla yleensäkin oli.

”Mitä tämä kansa tekee vallalla”, kysyy Harald ja vastaa itse: ”ei osaa tehdä mitään, antaa sen takaisin (minulle).”

Raha ja verot ovat Haraldille tärkeitä asioita. Niin uudistusmielinenkin hän on, että pohtii, voisiko arvokkaita metalleja käyttää hyödyllisemmin kuin vain metallirahoihin sijoittamalla – ehkä olisi siirryttävä paperirahoihin, joihin painettaisiin kuninkaan kuva, että ne osoittaisivat tärkeän arvonsa. Suomessa laskettiin liikkeelle presidentin kuvalla varustettu 500 markan seteli Kekkosen 75-vuotispäivänä.

Kuunnelma on erinomainen, näyttelijöinä ovat Ismo Kallion lisäksi mm. Kyllikki Forssell, Stig Fransman, Heikki Heino, Tapio Hämäläinen, Yrjö Järvinen, Kauko Kokkonen, Seppo Kolehmainen, Tuula Nyman ja Martti Pennanen. (Yle Areena)

kari.naskinen@gmail.com

Hans Kalm harjoitteli Suomessa ja lähti sitten Viroa vapauttamaa

Näinä päivinä sata vuotta sitten antoi Hans Kalm Viron vapaussodassa taistelleen Pohjan Poikien rykmentin hajottamispäiväkäskyn. Se oli suomalainen vapaaehtoisrykmentti, joka oli vuodenvaihteesta 1918-19 alkaen sotinut Virossa yhdessä Martin Ekströmin johtaman vapaaehtoisjoukon kanssa. Eversti Kalm oli virolainen ja majuri Ekström ruotsalainen.

Tutummin Hans Kalm jäi historiaan aikaisemmasta Suomen kansalaissodasta, jossa hän toimi valkoisten Pohjois-Hämeen pataljoonan komentajana. Yhdessä maahan tulleiden saksalaisjoukkojen kanssa Kalmin pataljoona teloitti punakaartilaisia mm. Hennalan keskitysleirissä ja Harmoisten kylässä Kuhmoisissa.

Viron vapaussotaa voidaan pitää osana suomalaisten heimosotia. Pohjan Poikien rykmenttiin kuului vähän yli tuhat sotilasta ja Ekströmin Ensimmäiseen Suomalaiseen Vapaajoukkoon 1550. Hajottamisen jälkeen osa Pohjan Pojista jäi palvelemaan inkeriläisiin vapaajoukkoihin ja osa Viron armeijaan.

Vaikka Viron vapaussota 1918-20 ei Suomen tavoin varsinaisesti sisällissota ollutkaan, oli vastapuolella venäläisten riveissä myös virolaisia, ja varsinkin Tallinnan teollisuustyöväen joukossa oli bolsevismilla kannatusta.

Näistä tapahtumista on tehty kirjoja, joista muutama on ilmestynyt suomeksikin. Kun en ole niitä lukenut, turvaudun tässä nyt Turun museokeskuksen tutkijan Kari Hintsalan lukemisiin (Kaponieeri-blogi 8.4.2019).

Hans Kalmin rykmentti lähti vuodenvaihteessa 1918-19 Suomenlahden yli jäänmurtaja Väinämöisellä, joka nyt on museolaivana Viron merimuseossa nimellä Suur Tõll. Matkaan lähdettiin innosta hehkuen, monilla oli päässään valkoinen turkislakki ”mannerheimari” ja palttoossa muhkea valkoinen turkiskaulus. Riemuitseva oli myös vastaanotto Tallinnan satamassa. Suomi tuki virolaisten taistelua ase- ja ammustoimituksin, ja vapaaehtoiset taistelijat antoivat myös kaivatun moraalilisäyksen.

Osaston matka jatkui Tarttoon ja sieltä kohti Latvian rajaa. Pajun kartanon luona käytiin ensimmäinen suurempi taistelu, jonka voitto avasi tien rajakaupunki Valgaan. Kaikki 50 taistelussa otettua vankia ammuttiin, samoin 12 kellarissa piileskellyttä kartanon työntekijää. Hyökkäys jatkui Latvian puolelle Marienburgiin, jossa kalmilaiseen tapaan vangit taas teloitettiin valtauksen jälkeen.

Pohjan Poikien sotaretkeen liittyi myös sellaista juopottelua ja hulinointia, että Kalm passitti sotilaita takaisin Suomeen. Touko-kesäkuun vaihteessa 1919 tämä kaikki sitten loppui suomalaisten osalta, minkä jälkeen osa sotureista jatkoi harrastuksiaan heimosotaretkellä Aunuksen Karjalassa.

Aselepo Viron tasavallan ja Neuvosto-Venäjän välillä tehtiin vuoden lopussa 1919 ja rauha solmittiin Tartossa helmikuussa 1920. Kuvassa on Vapaussodan voitonpylväs, joka pystytettiin Tallinnassa 2009.

LAHTARISTA TULI
HOMEOPAATTILÄÄKÄRI

Tuossa vaiheessa Hans Kalm oli jo vaihtanut alaa, hän oli lähtenyt Englantiin ja jatkoi sieltä Yhdysvaltoihin opiskelemaan lääkäriksi. Suomeen hän palasi 1934, ensin Janakkalaan, sieltä Raumalle ja edelleen Pyhärannan kuntaan. Toisen maailmansodan aikana Kalm osallistui Suomen kansallissosialistisen työjärjestön toimintaan ja toimi jonkin aikaa sotavankileirin päällikkönä Naarajärvellä, mutta koira ei päässyt karvoistaan, vaan Naarajärvelläkin tiettävästi tapahtui sotarikoksia.

Ainakin osittain näistä syistä Kalm pakeni Ruotsiin ja sodan loputtua Yhdysvaltoihin. Suomeen hän palasi 1957 ja pääsi myös Suomen lääkäriliiton jäseneksi. Homeopatian kanssa pelleiltyään ja epäonnistuttuaan Kalm sai 1969 Lääkintöhallitukselta toimintakiellon. Vuonna 1975 hän muutti Jyväskylään poikansa fil. lis. Henry Kalmin perheen luo. Hans Kalm kuoli 91-vuotiaana 1981 ja hänet haudattiin Seppälän hautausmaalle Jyväskylässä.
kari.naskinen@gmail.com

Budapestin auringonlaskun voisi perua

Auringonlasku Budapestissa ei varmaan ole niin tylsä kuin on unkarilaisen László Nemesin elokuva Budapestin auringonlasku. Kaksi tuntia ja vartin kestävästä elokuvasta voisi leikata vaikka tunnin pois, niin lopputulos paranisi. Hitaus sinänsä ei ole mikään kielteinen ominaisuus elokuvissa, mutta jos sillä ei ole mitään varsinaista funktiota, se yleensä huonontaa kokonaisuutta.

Näin on nyt käynyt, ja yllätys on, että ohjaaja on Nemes, jonka edellinen elokuva Son of Saul (2015) sentään palkittiin Oscarilla parhaana ei-englanninkielisenä elokuvana. Uudessa elokuvassaan Nemes liikkuu kotikaupungissaan, mutta se ei ole oleellista.

Päähenkilö Irisz palaa Triestestä Budapestiin ja saa työpaikan hattuliikkeestä, jonka hänen edesmenneet vanhempansa ovat ennen omistaneet. Leiterin liikkeen asiakaskuntaan kuuluvat Itävalta-Unkarin keisariperhe, ja ”Sissikin” oli aikoinaan käynyt sieltä hattuja ostamassa. Nyt eletään 1910-luvun alkuvuosia ja vieläkin liikkeessä etsitään Sissin sinne hukkaamaa hiusneulaa.

Juoni on yksinkertainen. Irisz saa yllättäen kuulla, että hänellä on velikin, joka toimii Budapestissä jonkin rosvo- ja vallankumousjoukon pomona. Veljen etsimisestä kehittyy seikkailu ja samalla syntyy kömpelö analogia siihen, mitä tapahtui, kun bosnialainen Gavrilo Princip 1914 murhasi Itävalta-Unkarin arkkiherttuan Franz Ferdinandin. Näistä laukauksista alkoi ensimmäinen maailmansota. Vastaavaa asetelmaa on tässä elokuvassa ja rähinöitä Budapestinkin kadulla on. Parempi olisikin ollut tehdä elokuva suoraan Principistä.

Budapest-elokuvassa anarkistit suunnittelevat attentaattia keisariperheen prinssin ja prinsessan saapuessa hattukauppaan. Koko ajan keskiössä on kuitenkin Irisz, jota esittää puukasvoinen Juli Jakab, eikä tunneilmaisu elokuvan muillakaan henkilöillä ole juuri nollaa ylempänä.

kari.naskinen@gmail.com