Yksilöurheilu häviämässä pois

Lehdessä oli eilen uutinen, että Suomen mäkihyppymaajoukkueessa ei ensi kaudella ole yhtään lahtelaista. Olisi mielenkiintoista tietää, montako mäkihyppääjää Lahdessa yleensäkään on. Veikkaan alle kymmentä aikuisikäistä.

Tämän arvion perustan siihen, että koko Lahden seudulla laajastikin ottaen ei aikuisia yleisurheilijoitakaan ole kuin noin 30. Yleisurheilu kuitenkin käsittää monta erilaista lajia, kun taas mäkihyppylajeja on vain yksi.

Tieto yleisurheilun matalasuhdanteesta on Heikki Helinin kirjoituksesta Etelä-Suomen Sanomissa 14.8.2017. Helin on kuntatalouden numeroiden erikoistuntija, mutta on myös kova urheilumies. Hän oli laskenut vuoden 2016 tilastoista kaikki Lahden seudun yleisurheilu ry:n jäsenseurojen urheilijat 22-vuotiaiden sarjoista ylöspäin ja oli löytänyt 22 miestä ja 10 naista. Tässä tapauksessa Lahden seutu käsittää Päijät-Hämettäkin laajemman alueen, yhteensä 17 kuntaa.

Piirinmestaruuskisat ovat nykyisin täysin mitättömiä. Mestaruusmitalit voisi joissakin lajeissa postittaa parhaille sillä perusteella, että heidän tiedetään olevan lajiensa ainoat harrastajat. Eivätkä kaikki mitalit menisi kaupaksi ehkä ollenkaan. Helinin tarkastelussa kävi näet ilmi, että vuonna 2016 ei piirin tilastoista löytynyt yhdenkään aikuisurheilijan nimeä moukarinheitosta eikä 400 metrin aidoista.

Eivät tällaiset tiedot mitenkään yllätyksiä ole. Palloilulajit houkuttelevat nuoria enemmän kuin yksilölajit, joiden harrastaminen on monesti yksinäisempää ja vaativampaa kuin kiekon tai pallon perässä kaveriporukassa touhuaminen. Eivätkä realistisena tähtäyspisteenä ole NHL:n kaltaiset miljoonapalkat.

Kotimainen yleisurheilu on penkkiurheilunakin tylsää. Pari päivää sitten en viitsinyt pitkää aikaa televisiosta seurata kilpailuja Espoosta, koska tapahtuma oli pitkäveteinen ja matalatasoinen. Ehkä tämänkaltaisia yksilölajeja ei sadan vuoden päästä enää harrasteta.

Yksi ratkaisu voisi olla, että yksilöurheiluakin vietäisiin enemmän joukkuekilpailujen suuntaan. Esimerkiksi USA:n yliopistoissa juoksulajeja kehitetään eteenpäin viestikilpailujen muodossa ja kenttälajeissakin kilpaillaan joukkueina. Koska yhteisöllisyys on muotia ja mukavaa, olisi myös herätettävä henkiin seuraottelut ja maaottelut muidenkin kuin Ruotsin kanssa.

Ei Jukolan viestiinkään tulisi 20 000:ta osallistujaa, jos kysymyksessä ei nimenomaan olisi viestikilpailu.

kari.naskinen@gmail.com

Uusi vasemmistopuolue voisi nousta Saksassa jopa 25 prosenttiin

Juuri ennen saksalaisen vasemmistopuolueen Die Linken puoluekokousta julkaisi Bild-Zeitung provosoivasti gallupkyselyn tuloksen, jonka mukaan "Lista Wagenknechtin" olisi mahdollista saada jopa 25 % äänistä. Kysymyksessä on Linken parlamenttiryhmän puheenjohtajan Sahra Wagenknechtin (kuvassa vas.) sekä SPD:n ja Linken entisen puheenjohtajan Oskar Lafontainen (oik.) ehdotus uuden vasemmistolaisen liikkeen perustamisesta. Tuollainen galluptulos oli uutta puoluetta haikaileville mairitteleva, sillä viime vuoden liittopäivävaaleissa Linken kannatus oli vain 9,2 %

Gallupin mukaan 32 % sosiaalidemokraattien, 30 % AfD:n, 23 % vihreiden ja 21 % liberaalien äänestäjistä voisi ajatella äänestävänsä Wagenknechtin listaa. Der Freitag -lehden päätoimittaja Thomas Augstein kommentoi mielipidekyselyn tulosta niin, että Wagenknechtin uusi liike mahdollistaisi ison osan AfD-kannattajien "hakeutumisen takaisin demokraattisen konsensuksen piiriin". Toisaalta Augstein sanoi, että ”vasemmistolaisella kokoavalla liikkeellä on tällä hetkellä kuitenkin sellainen iso ongelma, että edes kaikki vasemmistolaiset eivät ole valmiita osallistumaan liikkeeseen”.

Vasemmistolaisen Junge Welt -lehden sisäpolitiikan toimittaja Jana Frielingshaus otti tiukemman kannan Wagenknechtin aikomuksiin ja myös Bild-Zeitungin gallupiin. Hänen mukaansa Wagenknechtin ja kumppanien esittämä Fair Land -paperi on puhdasta Reinin sosiaalista kapitalismia, jonka palauttaminen 30 vuotta sosialismin romahtamisen jälkeen on täysin mahdotonta. Bild-Zeitungin gallupin julkaiseminen taas oli pelkkää propagandaa, jonka tavoitteena on vahingoittaa Linke-puoluetta.

Puoluekokouksessa asia oli tietenkin kovasti esillä. Perusteluna uuden puolueen tarpeellisuudelle on mm. se, että politiikan käännöstä ei ole enää saavutettavissa demarien, vihreiden ja Linken mahdollisella hallituksella. Puoluekokouksessa Wagenknechtin ja Lafontainen aloite erilaisia vasemmistovoimia kokoavasta liikkeestä jakoi puolueen jäsenten näkemyksiä jyrkästi.

Toinen iso asia puoluekokouksessa oli pakolaispolitiikka. Kokouksessa äänestettiin avoimien rajojen puolesta. Sahra Wagenknecht oli jonkinlaisten rajakontrollien kannalla, mutta hävisi.

Linken Leipzigissa pitämässä kokouksessa äänestettiin puolueen johtoon edelleen Katja Kippling, jota äänesti 64 % (2016 74 %). Toisena puheenjohtajana on jatkaa Bernd Riexinger, joka sai 74 % äänistä (2016 78,5 %).

Linkellä on 62 000 jäsentä, missä on hieman kasvua viime vuodesta, mutta pitkällä aikavälillä jäsenmäärä on kuitenkin pudonnut romahdusmaisesti. Monien mielestä Linke on DDR:n kommunistipuolueen SED:n ”perillinen”. Fil. tri Sara Wagenknecht syntyi Jenassa DDR:ssä 1969.

TURVAPAIKKAPOLITIIKKA
JAKAA OIKEISTOA

Helppoa ei tällä hetkellä ole oikeistossakaan, jossa CDU:n ja CSU:n erilaiset kannat pakolaisten käännyttämisestä uhkaavat hallituksen elämää. Angela Merkelin (CDU) ja sisäministeri Horst Seehoferin (CSU) kannat poikkeavat toisistaan niin paljon, että hallituskriisistäkin jo puhutaan.

Tilannetta kuvaa myös Baijerin vapaavaltion pääministerin Markus Söderin (CSU) jyrkkä kommentti, joka on ristiriidassa Merkelin pehmeän linjan kanssa: ”Meidän (saksalaisten) on varmistettava vihdoin rajamme toimivalla tavalla. Siihen kuuluvat luonnollisesti myös käännytykset. Turvapaikkaturismi on lopetettava. Saksa ei saa odottaa ikuisesti Eurooppaa, vaan sen on toimittava itsenäisesti.”

CSU:n liittopäiväryhmä on 100-prosenttisesti tiukan rajavalvonta- ja käännytysvaatimusten takana. CSU:n puoluehallitus kokoontuu asian puitteissa maanantaina.

kari.naskinen@gmail.com

Valtionvelan suuruutta liioitellaan

Valtiovarainministerien toimenkuvaan on aina kuulunut kitupiikkimäisyys. Roope Ankalla ei koskaan ole ollut velkaa, ja vv-ministereiden mielestä pitäisi Suomen valtion pyrkiä samaan. Viimeksi Petteri Orpo (Kok) sanoi uutistoimisto Bloombergin haastattelussa, että Suomen on alettava maksaa valtionvelkaansa pois, ennen kuin mahdollisuus saada tilanne hallintaan menee ohi.

Yksi syy Orpon huoleen on uusien hävittäjien hankinta: ”Kun väestö 2020-luvulla vanhenee ja hankimme Hornetien tilalle uusia hävittäjiä, velan maksamisesta voi tulla mahdotonta ilman erittäin vahvaa kasvua ja korkeaa työllisyysastetta. Silloin Suomi voi itse asiassa olla uuden velan tarpeessa, kun ikääntymisen pahimmat kustannukset tulevat maksettaviksi.”

Suomen valtionvelka on lähes kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa. Tämä ei kuitenkaan ole se tärkein mittari. Valtionvelan rasittavuus nimittäin riippuu siitä, mikä on sen suhde kansantuotteeseen. Oheisesta kuvasta näkyy, että euromääräinen velka on kylläkin kasvanut, mutta sen osuus bkt:sta on viime vuosina pienentynyt. Korkeimmillaan se on ollut 67 prosenttia, mutta nyt vain 47 prosenttia. Emu-kriteerien rajana oli Suomen siihen liittyessä 60 prosenttia.

Valtionvelan suhde bkt:hen on vähän niin kuin inflaatio. Kun osuus alenee tai ei ainakaan nouse, tilanne kansantuotteen kannalta paranee automaattisesti.

Suomen valtionvelka on tässä prosenttivertailussa Euroopan pienimpiä. Euromaiden keskiarvo on noin 90 prosenttia. Vaikka sotalentokoneet turhia ovatkin, niiden ostamiselle ei valtiontalous velkoineen ole minkäänlaisena jarruna.

kari.naskinen@gmail.com

1918 - dramatisoitu dokumenttisarja radiossa

Lahden Radiossa on tehty 9-osainen sarja vuoden 1918 tapahtumista. Tapani Ripatin ja Heikki Kiseleffin toimittama 1918 Äänien kirja tulee Yle Areenassa kuultavaksi perjantaina 15.6. ja samana päivänä klo 14 kuullaan sarjan ensimmäinen osa Yle Puhe -kanavalla. Yhden jakson pituus on 25 minuuttia.

Kysymyksessä on dramatisoitu dokumentti, joka perustuu kansalaissodan tapahtumia kokeneiden ihmisten kirjoituksiin ja haastatteluihin, joita Ripatti teki vuonna 2008, kun hän edellisen kerran oli käsitellyt kevään 1918 asioita. Sarjan sisältö perustuu siis tosiasioihin, mutta dramatisoidun siitä tekee se, että tekstejä tulkitsevat lahtelaisen Ainopuiston teatterin harrastajanäyttelijät. Lisäksi mukana on niitä Ripatin kymmenen vuotta tekemiä haastatteluja.

Oleellinen osa on myös Kiseleffin luoma äänimaailma. Kun pääsin kuuntelemaan sarjaa varttitunnin verran, niin puheen ja äänien yhdistäminen sai aikaan hyvin aidontuntuisen tunnelman. Apuna Kiseleffillä on ollut Yleisradion ääniarkisto Maxim-konekiväärin papatuksineen kaikkineen.

Näytteet kuulin ohjelmasarjan tiedotustilaisuudessa Lahden Rautateollisuus Oy:n entisellä valimolla, jonka tiloja valkoiset olivat keväällä 1918 ottaneet naisvankilakäyttöön. Helatorstaina 1918 sieltä vietiin 158 naista, jotka ammuttiin Mustankallion hautausmaalla.

kari.naskinen@gmail.com

Sote syntyy tai ei, mutta yksityistäminen jatkuu

Viime vuosikymmenellä todettiin OECD:n raportista, että julkinen valta ei kestä väestön vanhenemista eikä tästä johtuvaa yhteiskunnan muutosta. Ehkä näin, ja tämä on johtanut siihen, että markkina-ajattelu on tuotu entistä voimakkaammin julkiseen hallintoon. Ensin jäykkää hallintoa purettiin vesi- ja kaasulaitoksista, sitten vapautettiin rakennustoimintaa ja nyt menevät hyvinvointipalvelut. Suomessa terveydenhoitoa yksityistetään sellaisella vauhdilla, että sotehanke ei mukana pysy. Eikä Juha Sipilän hallitus jätä tähän, vaan jos se pysyy pystyssä seuraaviin vaaleihin asti, on edessä myös työvoimapalveluiden yksityistämisyritys.

Tampereen yliopiston sosiaalipolitiikan entinen professori Briitta Koskiaho-Cronström kirjoitti jo kymmenen vuotta sitten, että ”haavoittuvimmat ja suurimman sosiaalisen riskin piirissä olevat on luovutettu kaupankäynnin kohteeksi”. (Hyvinvointipalvelujen tavaratalossa, Vastapaino 2008)

Hokema on, että yksityinen on aina tehokkaampaa ja halvempaa kuin julkinen. Tästä ei kuitenkaan ole mitään todellista todistetta. Åbo Akademin kansallistalouden entinen professori Johan Willner sanoo Teollisuusliiton Tekijä-lehdessä (11.6.2018), että jos väite tehokkuudesta olisi totta, silloinhan olisi yksityistetty kaikkein huonoimmin toimivat julkiset palvelut. On kuitenkin tehty toisin, kaikkein tehokkaimmin toimivat on yksityistetty ensimmäisiksi.

Willner tuntee taloustutkijana hyvin yksityistämisen ongelmat. Tällä hetkellä hän toimii Warwickin yliopiston vierailevana professorina Englannissa, jossa ensimmäisenä Euroopassa lähdettiin toteuttamaan laajamittaisia yksityistämisiä.

”Esimerkiksi British Telecom myytiin yksityisille sijoittajille niin halvalla, että ne saivat sijoituksestaan ensimmäisen toimintavuoden aikana jopa 84 prosentin tuoton. Hyviä valtionyhtiöitä myytiin vain valtion kassavajeen täyttämiseksi.”

Britannian rautatiejuttu on tuttu. Pääministeri Margaret Thatcher halusi aikoinaan ajaa British Railin ahdinkoon ideologisista syistä puolustaessaan autoteollisuuden etuja julkisen liikenteen kustannuksella. Britannian rautateiden yksityistäminen ei tuonut mitään luvattuja hyötyjä, ei myöskään Ruotsin vastaava operaatio. Britanniassa infrastruktuurin eli perusrakenteiden ylläpito jouduttiin ottamaan jopa takaisin valtionyhtiölle, kun raiteiden kunnossapito laiminlyötiin ja tapahtui useita suuronnettomuuksia. Yksityisiä junaliikennefirmoja tuetaan yhä tuntuvin verovaroin, mutta liput ovat edelleen kalliita, eikä jatkoyhteyksiä voida taata, jos sattuu myöhästymisiä.

Rautateillä on ylipäänsä vaikea saavuttaa kaupallisesti kannattavaa toimintaa. Willner kertoo, että brittiläiseltä suuryritykseltä Stagecoachilta kysyttiin kymmenisen vuotta sitten, miten rautatiet Suomessa pitäisi kilpailuttaa. Yritys vastasi: ”Meidän mielestämme paras tapa kilpailuttaa on antaa meille monopoli välille Helsinki - Tikkurila”. Sehän on Suomessa ainoa raidepätkä, josta voisi saada paljon voittoja.

Willner on taloustutkijana sitä mieltä, että kaupunkien joukkoliikenne pitäisi ottaa takaisin julkiseksi palveluksi. Postiautot taas voisivat ottaa maaseutuliikenteen hoitoonsa.

Isot julkiset investoinnit pitäisi hoitaa yksinomaan valtion toimintana, sillä valtio saa aina lainattua rahaa yksityisiä firmoja halvemmalla. Eikä valtio voi mennä konkurssiin, kuten teki iso brittifirma Carillion tammikuussa. Yritys rakensi kouluja ja sairaaloita sekä huolehti monien julkisten laitosten ruokahuollosta, siivouksesta ja vartioinnista. Työttömiksi jäi 19 000 ihmistä, 30 000 alihankkijayritystä odotti saataviaan ja rakennustyöt pysähtyivät.

OSINGOT ENNEN
KONKURSSIA

Julkisten ja hyvinvointialojen liiton erityisasiantuntija Jorma Peussa tuntee Carillionin tapauksen: ”Yritys oli maksanut ennen konkurssia hyviä osinkoja omistajilleen. Mutta bisnesriski kaatui veronmaksajille ja yritys jäi vielä velkaa eläkekassallekin. On hirveän iso riski antaa velvollisuudet julkisen sektorin ulkopuolelle, kun vastuun kantaa kuitenkin julkinen sektori aivan kuten Suomessakin”, sanoo Peussa Tekijä-lehdessä.

Peussa puuttuu myös yksityissektorin tehokkuusväitteisiin, joissa paljastuu ymmärtämättömyys julkisten palvelujen luonteesta:

”Esimerkiksi autojen valmistuksessa on tehty iso tuottavuusloikka viimeisten sadan vuoden aikana. Nyt sitten liike-elämä ihmettelee, miksei samanlaista tuottavuusloikkaa ole tehty julkisissa palveluissa. Mutta lasten hoitamisessa, vammaisten kuljettamisessa tai vanhusten hoivaamisessa ei saa olla kysymys tuotantomääristä. Miten lasta voisi hoitaa nopeammin? Jostain syystä tämä valtava laadullinen ero on jäänyt täysin huomaamatta. Ja julkinen sektori tuottaa palvelut aivan kaikille, kaikille lapsille pitää löytää koulupaikka ja kaikkia pitää voida hoitaa sairaalassa.”

Julkisia palveluja ei pitäisikään yksityistää. Ihmisiähän ei voida mitata terästonneina, kartonkirullina tai kemikaalilitroina, joiden tuotantokustannuksia saattaa olla järkevää vertailla. Julkiset palvelut ovat tyypillisesti koulutusta, sosiaali- ja terveydenhoitoa, sivistys- ja kulttuuritointa. Onko järkevää antaa tällaisia aloja liiketaloudellisin periaattein toimivien yritysten hoidettaviksi?

HAUSSA HELPOT VOITOT

”Yksityinen yritys miettii liikeideaa ja tuotteistaa palvelun, mutta karsii pois kaiken sen, missä voiton tekeminen on hankalaa. Esimerkiksi yksityinen terveysasema kyllä pärjää taloudellisesti, jos se saa hoitaa flunssat, poistaa tikut sormesta ja panna murtuneen käden kipsiin. Vanhustenhoidossa julkinen puoli kartoittaa palvelutarpeen, tilaa, valvoo ja maksaa. Yksityinen yritys tarjoaa vain yksittäisen suoritteen, jonka se voi hinnoitella”, sanoo Peussa.

”Minä pelkään aina vain lisääntyneitä koordinaation ja tiedonkulun ongelmia, jos niin monimutkainen asia kuin vanhustenhoito yksityistetään täysin”, sanoo Peussa ja muistuttaa, että jo nyt on vanhuksia löydetty kuolleina kotoaan tiedonkulun ongelmien takia.

Yksi ruumis sinne tai tänne ei kuitenkaan ole iso hinta ideologisen yksityistämisen hintana.

kari.naskinen@gmail.com

 

Kumileimasimet ”valitsivat” kaupunginjohtajan

Yli 20 vuotta sitten tehtiin Helsingin yliopiston Lahden-keskuksessa opiskelijatutkielma siitä, millaisiksi Lahden kaupunginvaltuutetut kokivat vaikuttamismahdollisuutensa. Silloisista valtuutetuista 2/3 oli sitä mieltä, että päätökset tehdään muualla kuin valtuustossa. Tutkielman nimi oli ”Valtuutettu – kumileimasinko?” Tänään maanantai-iltana kumileimasinporukka kaupungintalolla hyväksyi sille valmiiksi annetun päätöksen, että uudeksi kaupunginjohtajaksi tulee Pekka Timonen.

Kokoomuksen valtuustoryhmästä aiemmin tänä vuonna erotettu suorasuu Kristiina Joensuu kuvasi Etelä-Suomen Sanomissa 10.6. hyvin valtuuston kokousta edeltäneitä vaiheita. Kaupunginjohtajan valintaa valmistellut työryhmä ilmoitti yhtenä torstaina, että paras ehdokas on Timonen. Seuraavana maanantaina kaupunginhallitus päätyi samalle kannalle. Siitä kaksi päivää ja hoidettiin pois se muodollisuus, että virkaa hakeneet kutsuttiin valtuutettujenkin haastateltaviksi. Hakijoista Jorma Haapanen ei viitsinyt tuohon kumileimasinryhmän tilaisuuteen tulla, koska asia oli jo sitä ennen käytännössä hoidettu.

Tämä prosessi kertoo siitä, miten valtuuston valtaa muutenkin on murennettu. Päätöksiä tekee käytännössä pieni eliittiryhmä. Tähän klikkiin kuuluvat johtavien kunnallispoliitikkojen lisäksi muutamat virkamiehet. Kun kumileimasintutkielmassa kysyttiin myös Tampereen luottamus- ja virkamiesten mielipiteitä, niin vahvimmiksi henkilöiksi kaupungin organisaatiossa tulivat 1) rahoitusjohtaja, 2) kaupunginjohtajat, 3) kaupunginhallituksen puheenjohtaja.

Kotkan kaupungin entinen rahoitusjohtaja, Tampereen yliopiston dosentti Hannu Tuittu on tutkinut vallankäyttöä kunnalliselämässä ja tullut siihen tulokseen, että valtaa on luiskahtanut entistä enemmän kaupunginjohtajille, rahoitusjohtajille, isojen virastojen johtajille ja suurimpien puolueiden nokkamiehille.

”Valta ei näy organisaatiokaavioissa tai johtosäännöissä, eivätkä ne sitä tunnusta. Valta on sekoitus neuvotteluhyötyjä, taitoa ja halua käyttää neuvotteluhyötyjä. Se on myös lehmänkauppoja, poliittisen pelin tuote, jossa kaikki ovat voittajia eikä kukaan tunnusta hävinneensä”, sanoi Tuittu.

”Valtuutettujen valta on silmänlumetta. Johtavat virkamiehet ja muutama luottamuspomo päättävät, miten raha jaetaan.”

Viimeisten 10-15 vuoden aikana tätä muutosta on kiihdyttänyt kuntien toimintojen yhtiöittäminen. Kun kunnan omistama yhtiö pystyy toimimaan osakeyhtiölain nojalla, sen ei tarvitse kertoa asioistaan samalla tavalla kuin kuntien virastot tai liikelaitokset. Edes valtuutetut eivät pääse sisälle osakeyhtiöiden salaisuuksiin.

Kristiina Joensuu kävi tänään puhujapöntöstä sanomassa, että hakijoista selvästi pätevin oli Kimmo Jarva, kun taas Pekka Timosen taustalla näkyy vain sellaisia tehtäviä, joihin ei ole kuulunut taloudellista vastuuta. Timonen on kuitenkin ”innostava”, varmaan helppoa olla, kun on saanut ison kasan rahaa menemään pantavaksi.

Myös valtuutettu Juha Viitanen (Ps) kävi puhumassa Jarvan puolesta. Minulla ei ole mitään sanomista Timosesta eikä Jarvasta, mutta olisin antanut Jyrki Myllyvirran varamiehenä toimineen Mika Mäkisen hoitaa hommaa edelleen siihen saakka, kunnes pormestari saadaan töihin. Olisi ollut myös halvempi ratkaisu.

Pormestari on sitten se Kristiina Joensuun luonnehtima viihdehenkilö, joka antaa kaupungille kasvot käymällä kissojen ja muiden merkkihenkilöiden ristiäisissä. Siinä vaiheessa kaupungin johdossa on siis kaksi viihdyttäjää, sillä pormestarin astuessa tehtäväänsä Timosesta tulee kansliapäällikkö, kuten Kristiina Joensuu kirjoitti.

Timosen valinta isolla kumileimasimella kaupunginjohtajaksi toi mieleen toisenkin vanhan yliopistollisen asian, joka on yhä ajankohtainen. Sisäministeriö tilasi 2006 kunnallisoikeuden professorilta Aimo Ryynäseltä selvityksen kunnan luottamushenkilöiden asemasta. Tuossa se yli 200-sivuinen selvitys on pöydälläni, mutta lainaan tähän vain selvityksen julkistamisen yhteydessä pidetyn seminaarin otsikon: ”Kunnan luottamushenkilö – demokratian ritari vai hallintohistoriallinen jäänne?”

Kristiina Joensuu yritti tänään kaupunginvaltuustossa toimia ritarina, mutta äänin 51 - 8 hänet tuomittiin historialliseksi jäänteeksi.

kari.naskinen@gmail.com

Marx 200 – Suomessa vallankumouksellisen liikehdinnän aloitti eliitti

Kansan sivistystyön liitto järjestää vuosittain Ele Aleniuksen (93) syntymäpäivän tienoilla seminaarin, jonka teemana oli tänä vuonna ”Marx 200 ja työväenliike”. Väitöskirjatutkija Tanja Pekkarisen luentoaiheena oli työväenliikkeen ja marxismin tuleminen Suomeen. Nämä uudet aatteet virtasivat Suomeen Saksasta, Ruotsista ja Tanskasta, kun taas Venäjän vaikutus oli alussa melko pientä.

Tanja Pekkarinen sanoi, että kansainvälisyys näkyi vanhan työväenliikkeen toiminnassa vahvasti, mutta vallankumouksen vaatimus ja sosialistinen liikehdintä ei lähtenyt liikkeelle Suomessa työväestön tai köyhälistön omasta vaatimuksesta, vaan koulutetun eliitin aloitteesta. Työväestöllä ei 150 vuotta sitten ollut aikaa tällaisille harrastuksille.

Marxilaisen sosialismin tuli Suomessa yhteiskuntaan, jossa elettiin pitkälti maataloudesta. Vaikka oltiin vielä monin tavoin sääty-yhteiskunnassa, alettiin sitten talonpoikienkin keskuudessa hiljalleen päästä sosiaalisen ja taloudellisen nousun sekä sivistyksen makuun. Liberalististen aatteiden tulo Pohjoismaihin ja Keski-Eurooppaan oli luonut pohjaa myös sosialistiselle työväenliikkeelle.

Vuonna 1848 ilmestyneellä Kommunistisella manifestilla oli käänteentekevä merkitys työväenliikkeen ja sosialismin kietoutumisessa yhteen. Karl Marx ja Friedrich Engels esittivät tuossa julistuksessa sosialismin yhtenäisenä järjestelmänä ja liittivät aatteen osaksi historiallista tapahtumaketjua. Vaikkakin liikkeen sisällä oli tarkoitus hakea yhtenevää suuntaa, asettui marxilainen sosialismi vastakkain lähes kaikkien vallitsevien käsitysten kanssa. Oppijärjestelmä ei tukenut lainkaan feodaalisen sääty-yhteiskunnan rakenteita ja samalla se asettui poikkiteloin uskonnollisten näkemysten kanssa. Marxilaisuus oli ristiriidassa myös perinteisen kansallisuusaatteen ja liberalismin kanssa.

Ministeri Kalevi Kivistön aiheena seminaarissa oli ”Marx ja vasemmisto”. Hän pohti puheenvuorossaan mm. tämän päivän Marx-käsitystä suhteessa Marxin omiin ajatuksiin. Kivistö muistutti tapauksesta, jossa Marx oli sanonut marxilaiseksi itseään kutsuvan ryhmän ohjelmasta: ”Jos tuo on marxilaisuutta, niin minä en ole marxilainen”.

”Varmasti Marx olisi sanonut samaa hänen nimensä rinnastamisesta vain neuvostokommunismiin.”

Kivistö muistutti myös, että sosialismin ja kommunismin historia on paljon pidempi kuin ajanjakso Marxista nykypäivään.

Kriittisen korkeakoulun toiminnanjohtajan Eero Ojasen aiheena oli Marxin tulo yliopistolle: marxilaisuuden nousu tapahtui suomalaisessa yliopistomaailmassa 1960-luvulta alkaen yhteiskuntatieteitä ja muita ihmistieteitä sekä filosofiaa opiskelleiden keskuudessa.

Professori Teivo Teivainen Helsingin yliopistosta käsitteli mm. marxilaisuuden moninaisia tulkintoja: ”Maailmalla Marxin on nähty edustavan myös yksilön oikeuksia ja vapautta. Tässä tulkinnassa liberalismin ihanteet johtavat kapitalismin korvaamiseen demokraattisemmalla yhteiskunnalla.”

kari.naskinen@gmail.com