Japanilainen harakiri 腹切 ja seppuku 切腹 tarkoittavat samaa, kunniasyistä aikoinaan tehtyä itsemurhaa. Japanilaiset kirjoitusmerkitkin ovat molemmissa sanoissa samat, mutta päinvastaisessa järjestyksessä. Masaki Kobayashin elokuvassa Laskeva aurinko (1967) Toshiro Mifune ei kuitenkaan nöyrry seppukuun, vaan lähtee hakemaan oikeutta perheelleen Edosta (nyk. Tokio) maata ylimpänä elimenä tuolloin 1700-luvulla toimineelta Tokugawa-shogunaatin neuvostolta. Kova juttu ja kova elokuva japanilaisesta kulttuurista noihin aikoihin. Ratsukaartin upseeri Isaburo Sasahara kokee perheensä joutuneen paikallisen lääninherran taholta rumasti kohdelluksi, mutta minkäs teet, kun hänelle vastataan, että tilaa tunteille ei ole, kun asioita hoidetaan. Lääninherroja oli tuohon aikaan 264, ja kukin johti omaa klaaniaan.
Kobayashi oli Japanin elokuvan yksi suurista 1950-70-luvuilla. Laskeva aurinko kuuluu siihen Kobayashin hienoon sarjaan, josta parhaiten tunnen vanhastaan kertomukset Paljain jaloin läpi helvetin (1959), Harakiri (1962) ja Kwaidan – kauhun kasvot (1964). Tämän suomenkielisen nimen Laskevan auringon kanssa on hieman voimisteltavaa, sillä se on varsin löysä, vaikka viittaakin Japani tunnukseen nousevaan aurinkoon, jonka Sasahara ilmeisesti kokee nyt laskevan. Parempi nimi elokuvalla on englanninkielinen Samurai Rebellion (Samurain kapina). Alkuperäisen japanilaisen nimen käänsin netin avulla: Korkeimman johtajan järjestys: vaimon loppu.
Järjestys olla pitääkin. Elokuvien alkutekstien alla on kuvia japanilaisen arkkitehtuurin säännönmukaisista kuvioista, eikä sovittuja kuvioita saa missään yhteiskunnallisen toiminnan yhteydessä rikkoa. Koska on sellainenkin järjestys, että hänen korkeutensa lääninherra voi menetellä vaimojensa ja muiden alamaistensa miten vain parhaaksi näkee, se on sitten niin. Tässä tarinassa lääninherra haluaa eroon yhdestä jalkavaimostaan Ichistä, jonka määrää naitettavaksi arvostetun samurain Isaburon pojalle Yogorolle. Näin tehdään ja pariskunta saa tyttölapsen. Sitten lääninherra kuitenkin vaatii Ichin takaisin, koska hänen oma lapsensa kuoli ja Ichi tarvitaan synnyttämään uusi vauva. Siitä se kapina sitten alkaa, koska Isaburo ja Yogoro eivät tällaiseen järjestelyyn suostu.
Lääninherra määrää niskoittelevat miehet seppukuun, mutta siihenkään he eivät suostu. Vääryys vallan saapi, vie kansat kurjuuteen, mutta isä ja poika päättävät katsoa loppuun asti, miten tässä kapinassa käy. Lääninherra lähettää 20 samurain joukon Sasaharan talolle ja myöntyvät vielä siihen, että jos Ichi palautetaan asiallisesti lääninherralle, muutetaan.
Loppuselvittelyissä Yogoro ja Ichi kuolevat, mutta Isaburo ryhtyy hurjaan miekkataisteluun. Se on kuin matemaattisesti toteutettaaa akrobatiaa, ja taitavin on tietenkin Isaburo, joka Toshiro Mifunen esittämänä hallitsi tätä lajia suvereenisti myös Akira Kurosawan elokuvissa. Haudattuaan poikansa ja miniänsä Isaburo ottaa lapsenlapsensa ja lähtee kohti Edoa. Se matka kuitenkin loppuu uuteen taisteluun, jossa Isaburo ja hänen miekkansa, ”samurain sielu”, ei enää riitä, kun vastaan tulee lääninherran tuliasein varustettu joukko. Henkiin jää kuitenkin lapsenlapsi, jonka Isaburo toivoo saavan totuuden joskus tietoonsa ja kostavan tämän tiedon julkaisemisella.
kari.naskinen@gmail.com
