Sika, sika, aasi, Napoleon, Stalin, Trump, sika, vuohi…

Harvinainen rooliluettelo Kansallisoopperassa:

Tuukka Haapaniemi sika, vanha karju
Roman Ialcic sika
Michael Gniffke sika
Aarne Pelkonen työhevonen
Jeni Packalen työhevonen
Holly Flack tamma
Karl Laquit aasi ja sika
Iida Antola vuohi
Mika Pohjonen juoppo maanviljelijä Jones
Johanna Rusanen rouva Jones
jne.

Ooppera on Eläinten vallankumous, jonka säveltäjä Alexander Raskatov syntyi juutalaisperheeseen Moskovassa samana päivänä kun Josif Stalin haudattiin 9.5.1953. Ooppera perustuu George Orwellin samannimiseen ”eläinsaturomaaniin” (1945) Venäjän vallankumouksesta ja varsinkin Stalinista. Raskatovin perhekin oli joutunut kärsimään Stalinin vainoista, ja oopperassa säveltäjä antaa palaa täysillä.

Eläinten vallankumous on vertauskuvallinen kertomus diktatuurista. Osoite on kuitenkin selvä, sillä painokoneesta tulee luettavaksi Pravdaa. Tosin tässä neljän oopperatalon yhteistuotannossa Pravdan tilalla oli Wienin valtionoopperassa Donald Trumpin pienviestipalvelu Truth Social. Tämä tietenkin korostaa sitä, että totalitarismin voimistuminen on uhkana tällä hetkellä laajemminkin. Sisällöllisesti ooppera on tuore, sillä sen kantaesitys oli Amsterdamissa 2023 ja siinä on monia lisäyksiä Orwellin alkuperäisteokseen. Aivan suoria viittauksia nimillä tai muutenkaan ei ole oikeisiin henkilöihin, ei esimerkiksi Vladimir Putiniin, mutta osoite on ilmankin selvä: Stalinin lisäksi ainakin Marx, Lenin ja Trotski. Yhden sian nimi kuitenkin on Napoleon, jolla tarkoitetaan Stalinia. Ideologian nimi tässä tarinassa on animalism.

Tämän allegoriatason toinen osa on eläinten saama huono kohtelu ihmisiltä, joskin tämä jää vain muutaman kommentin varaan, koska päähuomio on kuitenkin ihmisten itsensä huonossa kohtelussa. Ympäripäissään maatilaansa johtava Jones on farssimainen ilmestys, eikä rouva Jones ole paljonkaan säällisempi.

Tyylilaji on paljolti surrealismi, mutta ihmeen paljon se muistuttaa nykyistä elävää elämää maailmassa.

Musiikillisestikin teos on ronski. Kun roolihenkilöillä on varsinkin alkuvaiheissa naamiot, on heidän lauluäänensä ja -tapansa muokattu sellaisiksi, että laulajan erottaa, vaikka katsoja ei näekään kenen suusta ääni tulee. On myös sellaisia eläimellisiä ääniä ja äännähdyksiä, jotka ovat varmaan harvinaista materiaalia oopperalaulajille.

Yhden tamman roolissa laulava amerikkalainen koloratuurisopraano Holly Flack vetää niin korkealta, että en muista vastaavaa ennen kuulleeni. Vanha karju Tuukka Haapaniemi taas laulaa niin matalalla bassolla, että oopperatalon seinätkin värisevät.

Orkesterin kapellimestarina on Libanonissa syntynyt, nykyisin puolalainen Bassem Akiki, joka on paljon johtanut nykyoopperoita. Raskatovin sävellys on erinomaisesti tilanteita johdatteleva, paikoin hyvin raju, koska sitä tyrannian kuvaaminen vaatii. Katsojat eivät näe orkesterimontussa olevia soittimia, joita on muitakin kuin ne tavanomaiset; yhdestä ennakkohaastattelusta kävi ilmi, että joku lyömäsoittaja oli tehnyt uuudenlaisen virityksen rummusta ja harpun kielestä, ja jossakin vaiheessa kuului myös sireenin ääni. Kansanmusiikista tuttu mustalaissoitin cimbalom kuuluu myös kalustoon.

Sellainenkin tuli mieleen, että musiikki luultavasti vaikuttaisi paremmalta, jos sen kuulisi levyltä, jolloin ruma aihe ei kuuntelukokemuksessa tulisi samalla tavalla esille.

Sävelkieleltään Eläinten vallankumous tuo helposti mieleen Raskatovin syntyperän takia esimerkiksi Shostakovitshin Nenän (Kansallisooppera, 2015) ja Mtsenskin kihlakunnan Lady Macbethin (Kansallisooppera, 2017). Minun on nyt helppo sanoa, että rinnakkaisuutta on myös Alfred Schnittken musiikkiin, sillä talvella löysin cd:n Schnittken 9. sinfonian ensilevytyksestä ja Raskatovin vokaaliteoksesta Nun dimittis – In memoriam Alfred Schnittke (Dresdner Philharmonie, 2009). Schnittke oli säveltänyt sinfoniansa kaksi vuotta ennen kuolemaansa 1998, mutta useiden aivohalvausten takia käsikirjoitus oli jäänyt huonosti luettavaksi. Schnittken kuoleman jälleen leskirouva sai apuun Raskatovin, joka rekonstruoi käsikirjoituksen.

Nun dimittis -muistosävellyksessäkin on yksi solisteista kontratenori, kuten on myös Eläinten vallankumouksessa venäläinen Artem Krutko. Samoja kaikuja on muutenkin Eläinten vallankumouksessa, jonka viimeinen esitys Kansallisoopperassa on tiistaina 6.5. Kansallisteatterin uudella Taivassali-näyttämöllä tämä taas ajankohtaistunut näytelmä ehti jo mennä ohi.

kari.naskinen@gmail.com