USA sitoi Euroopan itseensä 1948-52, mutta nyt on eron aika

Näin Euroopan ja natseista saadun voiton päivinä voi palata niihin aikoihin, kun Yhdysvallat toisen maailmansodan jälkeen laati ”tiekartan” Euroopan jälleerakennusohjelmaksi. Käytännössä se tarkoitti 13 miljardin dollarin avustuspakettia 17:lle Euroopan valtiolle. Idean isän, ulkoministeri ja kenraali George C. Marshallin nimen mukaan tätä avustusohjelmaa kutsuttiin Marshall-avuksi. Vain hyvää hyvyyttään amerikkalaiset eivät tähän kuitenkaan ryhtyneet, vaan lähtökohta oli, että tällä tavoin kylmän sodan vaarallisia aikoja elettäessä kapitalistiset maat kytkettäisiin yhteen ja USA:n vaikutuspiiriin aivan konkreettisesti. Tällä hetkellä ollaan tilanteessa, joka on muljahtanut päinvastaiseksi.

Marshall-avun olisivat ottaneet vastaan myös Puola, Tshekkoslovakia ja Unkari, mutta Neuvostoliitto ei tätä sallinut. Marshall-avun ehdot oli muotoiltu vasiten sellaisiksi, että Stalinin olisi pakko kieltäytyä niistä, kuten tekikin, joten ei itäblokin maat muutenkaan saanut niihin tarttua. Suomeakin tämä koski, joskaan ei yhtä tiukasti, mutta presidentti Paasikivi tiesi ilmankin, että nyt on pidettävä reki keskellä tietä, ettei lipsuta ojaan. Paasikivi kyllä oli Marshall-neuvotteluissa Pariisissa 1947, mutta jo keväällä 1948 Yya-sopomukseen liitteeseen kirjattiin avun torjumisesta, että se perustui Suomen puolueettomuuteen. Ulos Marshall-avusta jäi myös Espanja Francisco Francon tyrannihallinnon takia.

Marshall-apu oli myös eräänlainen rauhanliike, ja George C. Marshall sai Nobelin rauhanpalkinnonkin 1953.

Kuitenkin bisnes on aina bisnes, eikä se hetkeksikään unohtunut tiekarttaa piirrettäessä. Kun Eurooppaan kylvettiin rahaa, se kasvatti kulutuskysyntää, joka kuinka ollakaan kohdistui merkittävällä tavalla Yhdysvaltoihin. Isona tekijänä tässä oli Länsi-Saksa, jonka teollisuus alkoi nousta jaloilleen. Kun lisäksi USA:n tulonsiirrot Japaniin olivat avokätisiä, näytti kapitalismin tulevaisuus turvatulta kolmiyhteydessä USA - Eurooppa - Japani ja niin, että hegemonia oli USA:lla.

Kreikkalais-australialainen taloustieteilijä Yanis Varoufakis käsittelee tätä talouspeliä kirjassaan Maailmantalouden Minotauros (2013). Hän kuvaa myös sitä tiekartan silpuksi menemistä, joka alkoi ensin Vietnamin sodalla ja samoihin aikoihin dollarin vaihdettavuuden kultaan lopettamisella.

Varoufakis on EU:n demokratisoimiseksi perustetun kansanliikkeen (DiEM25) johtohenkilöitä. Liikkeen nettisivuilla hän kirjoitti muutama päivä sitten, että Donald Trumpin aiheuttama shokki on paljastanut kuinka valmistautumaton Eurooppa on ollut romahtavaan maailmanjärjestykseen. Se suree nyt kapitalistisen finanssimaailman epäonnistumista:

”Nixonin ajoista lähtien taloutemme ovat olleet kytkettyinä USA:n globaalien ylijäämien kierrätysmekanismiin, jonka syvä kriisi ohjaa politiikkaamme muukalaisvihamielisen äärioikeiston syliin. Amerikan ylijäämät ovat 70-luvulta lähtien tarjonneet Saksalle, Japanille ja myöhemmin Kiinalle kysyntää niiden tehtaiden tuotteille. Vastineeksi EU, Japani ja Kiina ovat lähettäneet kertyneet voittonsa Wall Streetille ja sen sivukaupunkiin Lontoon Cityyn kierrätettäväksi USA:n vuokralaissektorille, siis yksityistä ja julkista velkaa osakkeista ja kiinteistöistä. Eräs kiinalainen virkamies kuvaili tätä mekanismia minulle pimeäksi sopimukseksi amerikkalaisten kanssa käynnistämästä kauppavajeesta, joka pitää Kiinan teollisuustuotteiden kysynnän korkealla. Vastineeksi kapitalistimme sijoittavat suurimman osan dollarimääräisistä supervoitoistaan USA:n rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöaloille.”

Varoufakis kirjoitti, että kaikki katseet ovat nyt Kiinassa, joka ainoana näyttää olevan halukas ja kykenevä vastustamaan Trumpin kiusaajia, lisäämään vihreän energian tuotantoa ja työskentelemään BRICS-maiden muuttamiseksi uudeksi Bretton Woodsiksi, joka palvelee globaalin etelän etuja. Bretton Woods -järjestelmä oli sodan jälkeen toteutettu kansainvälinen talouden hallintamekanismi, jolla pyrittiin pitämään maailmantaloutta ja varsinkin valuuttakursseja vakaina. Nixon ilmoitti elokuussa 1971 tämän järjestelmän lakkautetuksi ja samalla meni tiekartta roskakoriin.

Tällä hetkellä näyttää kuin Suomi olisi taas poikkeusasemassa. Aikoinaan Urho Kekkosesta kirjoitettiin 60-luvulla USA:ssa, että hän oli ainoa ulkomainen valtiomies, joka siellä vieraillessaan ei ojentanut isännille kättään kämmenpuoli ylöspäin. Nyt Alexander Stubb on ainoa eurooppalainen, joka mielellään istuu Trumpin vieressä kaikissa kekkereissä.

MATRIX

Varoufakisin kirjaa lukiessa tuli eteen myös Wachowskin sisarusten elokuva Matrix (1999), jossa ihmisen rakentamat koneet kääntyvät meitä vastaan. Tuosta elokuvasta on nyt neljännesvuosisata ja tekoälyineen, robotteineen ja algoritmeineen tämä kehitys on mennyt hurjasti eteenpäin. Varoufakis ei tyytynyt katsomaan elokuvaa teknologiajännärinä, vaan näki sen paljastavan nykyisen talousjärjestelmän sisällä piileskelevän kummituksen, joka heikentää koko systeemin vakautta. Eikä tämä kummitus ole mikään muu kuin koneita rakentava ihminen, joka näin aiheuttaa jatkuvasti lisää pelkoa.

Matrixin juoni kehittelee ihmiskunnan väistämätöntä nousua kapinaan Minotaurosta vastaan. Kreikkalaisessa mytologiassa Minotauros on Kreetalla piileskelevä hirviö, nykyajan hirviö on USA. Syksyllä 2008 tämä Minotauros sai pahasti vammauttavan iskun, mutta nyt Trump aikoo luoda sen taas parhaaseen kukoistukseensa.

kari.naskinen@gmail.com