Venäjän aloitettua sotilaallisen erikoisoperaationsa Ukrainassa sanoi Sauli Niinistö, että ”nyt Venäjän naamiot on riisuttu, vain sodan kylmät kasvot näkyvät”. Nyt yhteiskuntatieteiden tohtori Markku Koski on riisunut populismilta haamunnaamarit kirjassaan Populismin aave (Oppian, 2024). Todellisuudessa tämä ilmiö ei enää aave olekaan, mutta kirjan julkistamisen hetkellä esimerkiksi Perussuomalaiset-puolueen aavenaamari oli vielä päällä. Sen jälkeen valtion talousarvion valmistelu puheenjohtaja Riikka Purran johdolla ja Kokoomuksen hymistellessä osoittautui vähävaraisimman väestönosan nylkemiseksi ja nyt viimeksi puolue käytännössä julistautui rasistipuolueeksi.
Televisiosta viime viikolla tulleessa Aki Kaurismäen elokuvassa Mies vailla menneisyyttä (2002) Annikki Tähti laulaa pienestä sydämestä, jossa on myös ”alhaista mieltä ja kylmyyttä sieltä”. Oikeistopopulismi on juuri tätä, kuten Koski kirjoittaa: ”aatteena ohut, epävakaa ja kelluva. Se on kuin energinen tyhjiö, joka täyttyy tilanteen tullen uusilla muodoilla ja sisällöillä.” Vaikka populismin pohjavire Suomessakin alkoi Veikko Vennamon aloittamalla pienten ihmisten taistelulla herroja vastaan, ovat Pientalonpoikien puolue, SMP ja persut koko ajan itse tukeutuneet herraskaiseen, pohjimmiltaan sivistyneeseen johtoon: Vennamo lakitieteen lisensiaatti, Timo Soini valtiotieteiden maisteri, Jussi Halla-aho filosofian tohtori ja Riikka Purra valtiotieteiden maisteri.
Välillä on äänestäjiä kuitenkin pehmitetty herrojen teennäisellä junttimaisuudella ja onhan rivissä olleet myös sellaiset merkkihenkilöt kuin Eino Poutiainen, Urpo Leppänen, Tony Halme, Teuvo Hakkarainen ja edelleen Laura Huhtasaari. Lahdessa kansanedustaja Mikko Vainio houkutteli Sleepy Sleepersin ”Mato” Valtosen kunnallisvaaleihin ja läpi menikin, mutta ei parin ensimmäisen kokouksen jälkeen enää paikalle tullut. Myöhemmin veijarit olivat mukana myös Kaurismäen elokuvassa Calamari Union (1985).
Vaikka puheenjohtaja on nyt nainen, puolue on silti edelleen äijäpuolue, jonka vaalimenestys perustuu bensanhintaan, keskioluen saatavuuteen, kulttuurielämän halveksuntaan ja tärkeimpänä aina maahanmuuton jyrkän rasistinen vastustaminen.
Naisistuminen on tullut esille Riikka Purran puheenjohtajuuden myötä, mutta tässä tapauksessa naiseus ei ole naisellisuutta eikä pehmeämpien arvojen korostumista. Kirjassakin yhden esseen nimi on Rautarouva, ja käsittelyssä ovat Riikka Purra ja Margaret Thatcher, joka sanoi: ”Myötätunto? Se ei ole sana, jota minä käytän.” Ei käytä Purrakaan, joka mieluummin leikkaa saksilla poikki edut köyhemmiltä.
Kosken kirja on hyvä katsaus populismin juuriin ja nykypäivään. Muutostakin on näkynyt, kuten se, että elintason Suomessa kehittyessä on tapahtunut persujen keskiluokkaistuminen. Purrakin puhuu vielä politiikanteosta unohdetun kansan puolesta, mutta nyt se kansa ei enää tarkoita maaseudun pieneläjiä, vaan puun ja kuoren välissä tuskailevaa keskiluokkaa. Lisäksi Koski panee merkille, että Soinin rehevä huumori on puolueesta kadonnut, samoin halla-aholaisten alkuaikoinaan kehittelemät herjat ja provot, joita viljeli vielä musiikkivideoissaan Juho Eerola, mutta tämäkin hauskuus loppui, kun Eerola nousi hillotolppaa haistelemaan eduskunnan varapuhelmieheksi.
Kosken kirjan keskipäivän aaveita kulttuurin ja pop-viihteen alueelta on paljon, Chaplinista Brechtiin, Shakespearesta Vexi Salmeen ja Irwin Goodmaniin, joka 1989 lauloi mutakuonoista ja lakupelleistä halveksien, koska tämä maa on suomalaisten Ryynästen ja Horttanaisten. Jo kirjassaan Sydän hihassa (Bookwell, 2011) Koski rinnasti Vexin ja Irwinin SMP:hen: ”He olivat eräänlaisia köyhän miehen antropologeja tai sosiologeja, jotka kuuntelivat korvat höröllä kadun miesten huulia ja herjoja, lainasivat niitä ja keskivät uusia.”
Tähän samaan liittyy se populismin yksi keskeinen idea, että lyödään löylyä somessa. Koski: ”Saksalainen filosofi Walter Benjamin kiinnitti jo 30-luvulla huomiota siihen, miten fasististen liikkeiden menestyksen yksi salaisuus piili siinä, että ne antoivat ihmisjoukoille mahdollisuuden ilmaista itseään. Juuri sellaisen mielipiteiden ja kannanottojen vyöryn voi nyt löytää internetin keskustelusivuilta.”
Jos Perussuomalaiset-puolue ja sen salarakas Kokoomus vielä saisivat valtion Yleisradion hiljaiseksi, niille avautuisi tämä julkisuuskenttä täydellisesti.
kari.naskinen@gmail.com
