maanantai 16. syyskuuta 2024

Ollako hauska vai eikö olla?


Gestapon joku kapitulantti kysyy pikkupojalta, mitä pojan isä tykkää
Hitleristä. ”Isä sanoi, että Napoleonista tehtiin konjakki, Bismarckista silli ja Hitleristä kai tulee juustonpala.” Tämä on alkuverryttelyä Ernst Lubitschin elokuvassa Ollako vai eikö olla? (1942). Elokuvan tapahtumat sijoittuvat Saksan miehittämään Puolaan, ensi-iltansa elokuva sai 1942, mutta natsien asevelimaassa Suomessa vasta 1950 ja Länsi-Saksassakin vasta 1960.


Komedia osui aikanaan arkaan kohtaan. Amerikassakin oli Hitlerille naurettu
Charles Chaplinin Diktaattorin (1940) yhteydessä, mutta kun Lubitschin elokuva tuli, oli Pearl Harboriin jo hyökätty ja USA oli liittynyt sotaan Natsi-Saksaa vastaan. Vitsit olivat vähissä. Kuinka iso riski oli tuossa vaiheessa tehdä pilaa Saksan diktaattorista?

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Lubitsch oli tarttunut tällaiseen aiheeseen. Poliittinen satiiri
Ninotchka valmistui 1939 ja sen piikittely kohdistui Josif Staliniin. Suomessa pelkokerroin oli talvisodan jälkeen niin suuri, että elokuva oli meillä kielletty 1940-41, mutta se vapautettiin elokuvateattereihin 1942, kun alkoi näyttää siltä, että jatkosodassa hoidetaan Karjala takaisin ja otetaan reippaasti lisämaatakin Laatokan yläpuolelta.

Jatkosodan jälkeen tilanne taas muuttui, sensuuritarkastuksia järjestettiin useita, mutta ulkopolitiikka ei mahdollistanut
Ninotchkan palauttamista esityksiin. Vasta 1981 opetusministeri Kalevi Kivistö (SKDL) vapautti elokuvan yhden elokuvatarkastamossa tehdyn leikkauksen jälkeen.

Nämä elokuvansa Lubitsch teki Hollywoodissa, jonne Berliinissä 1892 syntynyt ohjaaja oli lähtenyt, kun Mary Pickford oli palkannut hänet ohjaamaan elokuvansa Rosita (1923, toisena ohjaajana Raoul Walsh). Suuren uran Lubitsch Hollywoodissa tekikin, ja oli jopa Paramountin tuotantopäällikkönä 30-luvun jälkipuoliskolla.

Ollako vai eikö olla -elokuvassakin tilanteet vaihtelevat ja asenteita pitää muuttaa kulloinkin sopiviksi. Saksa ei vielä ollut hyökännyt Puolaan, kun varsovalainen teatteriseurue elokuvassa harjoittelee Gestaposta kertovaa näytelmää. Koska poliittinen tilanne on kuitenkin syttymisherkkä, määrää Puolan hallitus pilailunäytelmän peruttavaksi. Pakko totella ja näyttelijät alkavat keskittyä toiseen tekeillä olevaan näytelmäänsä Hamletiin. Sitten kuitenkin tulee uutinen Saksan joukkojen rynnimisestä Puolan rajan yli. Taas asiat muuttuvat ja teatteriseurue vaihtaa aktiviteettinsa vastarintatoimintaan.

Näin päästään varsinaiseen komediatouhuun. Alkaa vakoilun ja salaisen toiminnan vaihe, jossa naamioitumisen ammattilaiset ovat tietenkin mestareita. Nyt Gestapolla on jo toimistonsa Varsovassa ja sinne on kauniin näyttelijättären Marian (Carole Lombard) helppo päästä, sillä ei natsinkaan sydän ole tuohesta tehty. Vitsitkin lentävät, valepukuinen ”keskitysleiri-Erhardkin” (Jack Benny) lohkaisee, että hommat kyllä hoituvat, kun ”me keskitymme ja puolalaiset leiriytyvät” - keskitysleirihuumoria 1942!

Nykykatsoja kiinnittää huomion myös yhteen hyvin tuttuun näyttelijään: lentäjäluutnantti Sobinskia esittää Robert Stack, Lahjomattomien vanha kunnon Eliot Ness.

Lubitsch sai Amerikan lehdistössä satikutia liian huumoripitoisesta suhtautumisesta vakavaan ja vaaralliseen asiaan. Lubitschin koettiin osoittavan huonoa makua vaarantamalla Yhdysvaltojen sotaponnisteluja suhtautumalla natsien uhkaan liian kevyesti.
Ymmärrettävä kanta, mutta kun asiat lopulta lutviutuivat, sai Lubitsch kunnia-Oscarin elämäntyöstään; Lubitsch ohjasi 76 elokuvaa, joista melkein puolet Hollywoodissa.

Vuonna 1983 Lubitschin aiheesta tehtiin uusi versio samalla nimellä, miespääosassa Mel Brooks, ohjaajana Alan Johnson. Uusille sukupolville hulvattomampi ja vauhdikkaampi, mutta alkuperäinen on aina alkuperäinen. Brooks sai parhaan käsikirjoituksen Oscarin elokuvasta Kevät koittaa Hitlerille (1968), joten samalla aihealueella ollaan. Tulee Yle Teemalta lauantaina 5.10. klo 21.

kari.naskinen@gmail.com