Sitten kun vetelät oli housuissa, alkoi pankkien pelastaminen. Niitä piti lakkauttaa tai järjestellä uuteen uskoon. Tv-ohjelmassa otettiin esille lähinnä Skop, mutta sen jälkeen tuli muita perässä. Suomen Pankin tutkijan Antti Kuusterän laskelman mukaan pankkikriisin nettokustannukset olivat veronmaksajille 37 miljardia markkaa eli nykyrahassa kuusi miljardia euroa. Kansainvälisen valuuttarahaston pankkikriisivertailussa Suomen kriisi maksoi 12,8 % bkt:sta, Ruotsissa 3,6 % ja Norjassa 2,7 %.
Suomen Pankin pääjohtajana ollessaan Mauno Koivisto kirjoitti 1978 kirjassaan Väärää politiikkaa, että ”talouspolitiikkahan on aina väärää, kysymys on vain siitä, kenen kannalta ja miltä kannalta. Mutta vaikka talouspolitiikka periaatteessa onkin väärää, on silti pyrittävä siihen, että se olisi kokonaisuutena ottaen vähän väärää, ja että tärkeimpinä pidetyt talouspoliittiset tavoitteet tulisivat tavoitetuksi vähemmän tärkeiden kustannuksella.”
Kun Suomesta 1987 ryhdyttiin tekemään ”Pohjolan Japania”, talouspolitiikka ei ollut vähän väärää, vaan päin hoinkia. Yksityiset ihmiset katsottiin vähemmän tärkeiksi. Suomen Pankki antoi pankeille luvan ottaa ulkomailta halpakorkoista lainaa ja menetti samalla mahdollisuutensa säännellä pankkien lainanottoa. Rahaa tuli ovista ja ikkunoista. Muistan yhdenkin säästöpankin lehtimainoksen, jossa nainen työnsi kottikärryllistä seteleitä ja tekstissä neuvottiin ihmisiä tulevan asioimaan – nyt sitä saa.
Yleisradion pitkäaikainen taloustoimittaja Seppo Konttinen teki 2008 kirjan Salainen pankkituki – kuinka velallista kyykytettiin. Siinä hän käy läpi sitä holtitonta rahankylvöä, joka sai ihmiset tuntemaan itsensä rikkaiksi. Asuntojen hinnat nousivat, pörssiosakkeiden ostamiseen sai isoja lainoja, joiden vakuuksiksi kelpasivat mitättömät peltotilkut, ränsistyneet kiinteistöt, serkun pojan miniän takaus ja vaikka mikä.
Kesällä 1992 Suomen nuorin pääministeri Esko Aho vakuutti, että pankit tullaan pelastamaan kaikissa olosuhteissa. Vaikka näin ei kokonaisuudessaan käynyt, niin tämä pelastusoperaatio johti kaikkien aikojen suurimpaan kansalaisten varallisuuden uusjakoon. Valtioneuvoston kanslia oli jo tuossa vaiheessa asettanut työryhmän pohtimaan pankkien tilaa SP:n Sirkka Hämäläisen johdolla. Erikoista oli, että ryhmässä oli pankeilla enemmistö: SYP:n Ahti Hirvonen, KOP:n Pertti Voutilainen, Postipankin Seppo Lindblom, OKO:n Pauli Komi ja Säästöpankkiliiton Kalevi Kauniskangas eli itse aiheuttamansa ongelmaryhmän edustajat; veronmaksajien eli valtion etua olivat ajamassa vain valtiosihteeri Eino Keinänen ja pankkitarkastusviraston Jorma Aranko.
Työryhmän ehdotus ensimmäisestä pankkitukipaketista julkistettiin 18.3.1992, samana päivänä, jolloin Suomi jätti EU-hakemuksemme. Tuki oli tarkkaan harkittu: se perustui pankkien tappioihin 1991. Näin korkki oli aukaistu. Konkurssikypsät pankit hoidettiin kuntoon valtion kassasta myönnetyllä pankkituella. Pahimmissa vaikeuksissa oleet pankit fuusioitiin. Esimerkiksi Suomen Työväen Säästöpankki (STS) myytiin Kansallis-Osake-Pankille (KOP). Sen sijaan yksityiset velkaantuneet – yrittäjät ja kotitaloudet – jätettiin oman onnensa nojaan. Pankkien asiakkaille myöntämät luotot annettiin omaisuudenhoitoyhtiöiden eli ns. roskapankkien hoidettaviksi. Roskapankit puolestaan myivät saataviansa eteenpäin kansainvälisille perintäyhtiöille. Perintäyhtiöt vaativat velallisilta saatavat takaisin korkojen kera, eivät ostohintaan. Tunnetuin roskapankki oli 1993 perustettu Arsenal Oy, joka alkoi hallinnoida Suomen Säästöpankki - SSP Oy:n järjestämättömiä ja muita luottoja sekä realisoimaan sen omaisuutta. Arsenalin tuotot olivat 150 miljoonaa euroa ja kulut 2,2 miljardia euroa.
Poliittisen siunauksensa nämä järjestelyt saivat Esko Ahon hallituksen ministerivaliokunnalta, johon kuuluivat Ahon lisäksi Iiro Viinanen, Mauri Pekkarinen, Jan-Erik Enestam ja Toimi Kankaanniemi.
Yli 20 vuotta myöhemmin Iiro Viinanen sanoi: ”Puhtaimmillaan kapitalismi on tunteeton elämänasenne, jossa raha on sokaissut ihmisen täydellisesti” (Vasen oikea, oikea vasen, kirjeenvaihtokirja Esko Seppäsen kanssa).
Tänä iltana klo 19 on Tv 1:ssä Hullu vuosi 1991 -ohjelmaan liittyvä keskustelu yli varojensa eläneestä Suomesta. Millainen on Suomen talouden tilannekuva nyt? Onko ilmassa samanlaista tilannekuvasokeutta kuin vuonna 1991?
kari.naskinen@gmail.com
