lauantai 31. lokakuuta 2020

Tomppelit etsivinä

Jos Tommi Rinne ja Helge Herala olisi pantu rikosetsiviksi selvittämään sarjamurhaa ja Quentin Tarantino olisi ohjannut poliisiväkivaltakohtaukset sijaisnäyttelijöitä käyttäen, siinä olisi länsimainen muunnelma korealaisesta elokuvasta Memories of Murder. Ollaan maatalousvoittoisessa Hwaseongin kaupungissa Söulin eteläpuolella, jossa on tapettu kaksi naista ja lisää tulee. Tapahtumat perustuvat todellisuuteen 1980-90-lukujen vaihteessa. Kaksi paikallista poliisia alkavat tutkia asiaa, ja jos siinä ”Tarantinon versiossa” etsivien esimies vielä olisi Hanski Häyrinen, niin kuva olisi täydellinen.


Korealainen elokuva on vuodelta 2003, mutta se on tuotu länsimaiseenkin ohjelmistoon nyt, kun
sen ohjanneen Bong Joon-hon viime vuonna valmistunut Parasite osoittautui suurmenestykseksi. Tämä murhaelokuva on enemmän komedia, mikä ei kuitenkaan perustu roolihenkilöiden komiikkaan, vaan heidän tomppelimaiseen työskentelyynsä. Tilanteesta annetaan havainnollinen kuva heti alussa: murhapaikan läheltä löytyy hyvä kengänjälki, jota ei kuitenkaan valokuvata eikä eristetä niillä poliisin muovinauhoilla, ja sitten yksi maajussi ajaa traktorilla kengänjäljen suttuun. Tämän ongelman poliisit ratkaisevat niin, että ottavat ensimmäiseltä epäillyltään lenkkarin, käyvät painamassa sillä jäljen saveen ja ottavat siitä kuvan.

Tämän epäillyn motiivia murhaan vahvistaa se, että kuulustelussa hän kertoo katsoneensa telkkarista
Lawrence Kasdanin eroottisen rikoselokuvan Huuma (1981).

Kun murhia tulee lisää, turvaudutaan myös ennustajaeukkoon. Kun selvää ei
edelleenkään tule, lähetetään Söulista ammattimainen rikospoliisi avuksi. Paljon ei sekään asiaa auta, ja yhdessä vaiheessa tämä uusi poliisi pyytää pääkaupungista lisää apuvoimia, mutta sieltä vastataan, että ei ehdi, koska kaikki ovat nyt mielenosoitushäiriöitä torjumassa.

Tuolloin Etelä-Korea oli vielä sotilasdiktatuurin vallassa. Myös Bon Joon-ho on kertonut joutuneensa noihin aikoihin pidätetyksi. Elokuvassa poliisiväkivalta heijastanee tuota aikaa, jolloin ihmisten hakkaaminen syystä jos toisestakin oli ilmeisen tavallista.

Tällaista mustaa huumoria siis. Pääosan esittäjä on sama näyttelijä, joka
Parasitessa on köyhän perheen isä. Näiden korealaisten tekijöiden nimiä on turha erikseen mainita, koska eivät ne kuitenkaan jää päähän. Turha niidenkään siellä olisi yrittää muistaa suomalaisten nimiä Honkanen, Lahtinen, Nieminen, Pihanen, Virtanen…

Murhaaja sai hengiltä kymmenen naista, mutta ei yllätys, ettei syyllistä saada elokuvassa kiinni. Todellisuudessa kiinniotto tapahtui vasta 2019 dna-todisteiden perusteella, mutta koska Etelä-Koreassa murhakin vanhenee 15 vuodessa, ei häntä voitu tuomita, vaikka tunnustikin kaikki murhat ja lisäksi 30 raiskausta.
Mutta ei hätää: sama mies Lee Choon-jae oli 1994 murhannut vävynsä, joten sai siitä elinkautisen.

Elokuva on sujuvaa työtä. Murhatekoja ei näytetä, uhreja jonkin verran. Yli kahden tunnin kestosta olisi puoli tuntia voinut leikata pois.

kari.naskinen@gmail.com