maanantai 27. elokuuta 2018

Antisemitisti ja juutalainen kohtasivat Helsingissä


Säveltäjä ja kapellimestari Gustav Mahler tuli Pietarista junalla Helsinkiin 29.10.1907. Kolme päivää myöhemmin hän johti konsertissa Helsingin kaupunginorkesteria ja konserttipäivän aamuna hän tapasi myös Jean Sibeliuksen. Kaisaniemessä kävellessään Mahler kysyi Sibeliukselta: ”Mitä Teidän musiikkianne haluaisitte minun johtavan?” Sibelius vastasi: ”En mitään.”

Kysymys ei tietenkään tarkoittanut sen illan konserttia, vaan sitä, haluaisiko Sibelius ylipäätään joitakin omia teoksiaan Mahlerin johdettaviksi. Kuka muu säveltäjä tahansa olisi ollut innostunut Mahlerin kiinnostuksesta, sillä Mahlerista oli tullut musiikkimaailman ensimmäinen ”ilmiökapellimestari”, kuten Antti Vihinen luonnehtii juuri ilmestyneessä kirjassaan Sibelius & Mahler – Kohtaaminen Helsingissä. Mahlerin johtamat konsertit ja oopperat olivat aina isoja merkkitapauksia.

Sibeliuksen koppava asenne johti siihen, että Mahler ei milloinkaan johtanut hänen musiikkiaan. Yhden poikkeuksen Mahler oli kuitenkin tekemässä keväällä 1911, jolloin hän oli valinnut ohjelmaansa New Yorkissa Sibeliuksen viulukonserton, mutta oli niin sairas, ettei pystynyt sitä johtamaan.

Sibeliuksen natsiyhteyksistä tohtorinväitöskirjan tehnyt Vihinen kirjoittaa yhden selitysmallin Sibeliuksen käytöksestä juutalaista Mahleria kohtaan: antisemitismi. Sibeliuksen jotkin päiväkirjamerkinnät 1910-luvulta olivat luonteeltaan juutalaisvastaisia, ja Vihinen olettaa, että tällä oli Sibeliuksen ajatusmaailmassa jalansijaa jo syksyllä 1907 hänen tavatessaan Mahlerin.

Sibeliuksen kertomus kohtaamisestaan Mahlerin kanssa julkaistiin 1930-luvun puolivälissä, jolloin Sibelius oli jo suostunut Joseph Goebbelsin perustaman antisemitistisen säveltäjäjärjestön varapresidentiksi.

Sibelius-tutkija Erik Tawaststjerna on selittänyt Sibeliuksen töykeyttä silläkin, että tämä koki alemmuudentunnetta Mahlerin rinnalla, mikä purkautui jyrkkyytenä ja peiteltynä maailmanmiehen käytöksenä: ”Sibelius näyttää tunteneen melkein hysteeristä pelkoa esiintyä kumartelijana Mahlerin edessä.”

Sibelius tiesi tilanteen ja tunsi Mahlerin suuren maineen. Säveltäjänäkin Mahler oli jo kova nimi, mutta Sibelius vasta kokeilu- ja etsintävaiheessa. Mahlerille hän ei voinut sitä myöntää, mutta omalle kustantajalleen hän oli myöhemmin antanut listan niistä kapellimestareista, joille halusi lähetettävän Sadun ja toisen sinfonian nuotit, ja listalla oli myös Mahlerin nimi.

Ennen omaa konserttiaan Helsingissä Mahler kävi kuuntelemassa Robert Kajanuksen johtamaa populaarikonserttia, jotta sai ensituntuman orkesteriin, jota seuraavana päivänä alkaisi harjoituttaa omaa Beethoven-Wagner-konserttiaan varten. Tuolloin Mahler kuuli myös Sibeliuksen Kevätlaulun ja Valse tristen ja kirjoitti vaimolleen Alma Mahlerille:

”Yhdessä kappaleessa kuulin aivan tavanomaista kitschiä tiettyjen pohjoismaisten harmonisointimaneerien kansallisella kastikkeella tarjoiltuna. Samanlaisia ovat muuten kaikki nämä herrat kansallisnerot. Venäjällä ja Ruotsissa on ihan samanlaista – ja Italiassa nämä huorat oikein touhuavatkin.”

GALLEN-KALLELA
SUOMI-OPPAANA


Wienissä ovat muistolaatat sekä Mahlerille että Sibeliukselle, mutta siellä he eivät koskaan tavanneet. Sen sijaan Mahler tutustui Wienissä Akseli Gallen-Kallelaan, ja kun Mahlerin tuli Suomeen, hääri Gallen-Kallela vierailun isäntänä.

Mahlerin aikataulu oli Helsingissä tiukka, mutta Gallen-Kallela halusi esitellä tuttavalleen Helsinkiä ja maan kulttuurielämää. Käytiin Hvitträskissäkin, jossa Gallen-Kallela teki muutamalla vedolla luonnoksen Mahlerin kasvoista. Tämä potretti on nykyisin Mäntässä Serlachiuksen taidemuseon kokoelmissa.

Suomalaista luontoa ja luonnettakin Gallen-Kallela esitteli. Mahler kirjoitti kotiin vaimolleen kauhistellen, että Gallen-Kallela veti ”12 snapsia ennen keittoa”, ja ravintolaillasta Mahler kirjoitti, että ”kaikki juovat aamun tunneille asti. Vihinen puolestaan kirjoittaa, että vain muutaman vierailupäivän aikana Mahler kohtasi Pohjoismaihin liittyvistä stereotypioista keskeisimmät: ylettömän viinanjuonnin, taiteilijoiden kansalliset missiot, korkealaatuisen arkkitehtuurin ja muotoilun, ihmiselämälle sopimattoman ilmaston ja vapaamielisen seksielämän.

KIIHKONATIONALISMI
VARMAAN IHMETYTTI


Vihinen arvelee, että Mahleria ihmetytti suomalaisten taiteilijoiden poliittinen kiihkomielisyys, heidän nationalistiset näkemyksensä ja kansallismielinen kutsumuksensa. Kaikki hänen Helsingissä tapaamansa taiteilijat olivat isänmaallisen liikkeen kärkihahmoja: Gallen-Kallela, Sibelius, Kajanus sekä arkkitehdit Eliel Saarinen ja Herman Gesellius.

Tämä tuntui varmaan oudolta Mahlerista, joka oli vaimolleen sanonut olevansa kolminkertaisesti koditon: ”Böömiläisenä itävaltalaisten joukossa, itävaltalaisena saksalaisten joukossa ja juutalaisena koko maailmassa. Kaikkialla tunkeutuja, ei koskaan tervetullut.”

Nyt Vihisestä tuntuu, että 1930-luku on palannut Suomeen: ”Mikään ei näytä muuttuneen niistä päivistä, jolloin Sibeliuksen nimeen turvaten rakennettiin Suur-Suomea, teljettiin kommunisteja vankilaan tai ryhdyttiin saksalaisten aseveljien rinnalla puhdistamaan Eurooppaa arjalaiselle rodulle vieraasta modernista taiteesta. Neuvostoliiton hajoaminen on tehnyt perussuomalaisen kansalliskiihkon mahdolliseksi, ja yksi sen uhreista on ilman muuta Sibelius. Hän on entistä vahvemmin valkoisen suomen säveltäjä.

Vaikka musiikki silti pakenee sanallisia selitysmalleja, niin Mahleria on selittänyt jopa Mihail Gorbatshov: ”Elämässä on aina konflikti ja ristiriita, mutta ilman niitä – ei ole elämää. Mahler onnistui vangitsemaan tämän inhimillisen olomuodon.”

Paljon mielenkiintoisia henkilöitä Vihisen kirjassa viliseekin. Yksi on Adolf Hitler, joka aikoinaan Wienissä ihaili Wagneria ja Mahleria: "Myöhemmin hänen Wagner-ihailustaan luotiin mahtava myytti, mutta yhteys juutalaiseen Mahleriin vaiettiin visusti."

kari.naskinengmail.com