maanantai 14. lokakuuta 2013

Rakkautta yli rajojen 1962


Maailman nuorison ja ylioppilaiden VIII maailmankonferenssi järjestettiin kesällä 1962 Helsingissä. Taru Mäkelän ohjaama elokuva Mieletön elokuu ajoittuu noihin kauniisiin kesäpäiviin. Kysymyksessä on kepeä komedia rakkaudesta kylmän sodan varjossa. Käsikirjoitus on löperö ja henkilöhahmot lähes pellemäisiä.

Ideaa sinänsä olisi kunnolliseenkin elokuvaan, sillä tilanne oli noihin aikoihin vaikea. Sotien jälkeen syntynyt uusi itäblokki eli omaa elämäänsä ja länsi omaansa. Tällaisissa festivaaleissa ihmiset sitten kohtasivat ja kaikenlaista ”hauskaa” kehittyi. Elokuvassa hauskuutta lisätään tuomalla esiin tuttuja henkilöitä, sillä esimerkiksi Neuvostoliiton avaruussankari Juri Gagarin vieraili puhumassa festivaaleilla, ja Lee Harvey Oswaldkin pannaan juttelemaan suomalaistytöt kanssa Marilyn Monroesta, jonka kuoleman Oswald aikoo lähteä kostamaan. Sen verran siteeksi totta, että Oswald yöpyi Helsingissä 10.-15.10.1959 Tornissa ja Klaus Kurjessa, mistä matka jatkui junalla Moskovaan.

Koska ollaan 60-luvulla, on mukaan pitänyt ängetä myös Urho Kekkonen, jolle selvänäkijä ennustaa, että Viro itsenäistyy ja liittyy Natoon, ja että Suomi voitta Eurovision laulukilpailun.

Vaikeinta on kuitenkin rakkauden kanssa, koska se ei tunne rajoja, mutta rajoja kuitenkin on. Helsinkiläinen hattukauppias saa yllätysvieraakseen festivaaleille tulleen tshekkiläisen muusikon, jonka kanssa oli riiustellut 1938, kun heppu oli ollut tanssiorkesterissa soittamassa Helsingissä. Hattukauppiaan siskontytär puolestaan rakastuu festivaalien aikana tshekkiyhtyeen valvojana toimivaan nuoreen mieheen. Näistä kommervenkeistä elokuva koostuu.

Elokuvassa festivaalit näyttäytyvät kovin mitättömältä tapahtumalta. Eri tilaisuuksissa ei paljon väkeä ole. Avustajia ei ole isoja kohtauksia tekemään hankittu. Kuitenkin festivaaleille osallistui arviolta noin 14 000 virallista edustajaa yli sadasta maasta. Päätöstapahtumassa Kaivostapahtumassa yleisöä oli lehtitietojen mukaan ainakin 40 000.

Kaiken pohjana eli tässä tapauksessa pohjattomuutena on kuitenkin köyhä käsikirjoitus, jonka on tehnyt Raija
Talvio, käsikirjoittamisen opettaja Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun elokuvataiteen osastolla! Tuli taas mieleen Matti Kassilan kirjoitus Helsingin Sanomissa (21.7.2013), jossa hän sanoi, että elokuvanteossa käsikirjoitus on kaiken a ja o, se on 80 prosenttia koko hommasta. Suomalaisessa elokuvatuotannossa ei tätä haluta ymmärtää. Eikä hyvältä näytä tulevaisuuskaan, kun yliopistotason opettaja itse on surkea käsikirjoittaja.

Ainoa aitoutta Mielettömään elokuuhun  tuova elementti on, että Tshekkoslovakiasta tulleen bändin jäsenet ovat tshekkiläisiä näyttelijöitä/muusikoita. Suomalaisina osapuolina rakkausseikkailuissa ovat Kati Outinen ja Elena Leeve, mutta kummankaan roolihistoriaan tämä elokuva ei jää järin isona merkintänä.

kari.naskinen@gmail.com