perjantai 9. elokuuta 2013

Tasa-arvopuolueesta tasaveropuolue


Punaisessa kauppakassissamme on SDP:n merkki ja isolla teksti ”Oikeudenmukaisuus”. Tämä tärkeä perustavoite on ollut esille viime vaaleissa sosialidemokraattien kampanjoissakin. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että tämä asia ei enää kuulu puolueen ykkösasioihin.

Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen esitys valtion ensi vuoden talousarvioksi on kaikkea muuta kuin oikeudenmukainen. Se ei ota huomioon heikompia.

SDP:n puheenjohtajan tekemässä budjettiehdotuksessa suurin säästö kohdistetaan kunnille maksettaviin valtionosuuksiin, säästötavoite 362 miljoonaa euroa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kunnat joutuvat itse enemmän ja enemmän vastaamaan peruspalveluidensa kustantamisesta. Näin ollen kunnat joutuvat koventamaan verotustaan, jotta pystyvät selviytymään sosiaali- ja terveydenhuollosta, opetuksesta, kirjastoista ym.

Kysymys on taas kerran askeleesta kohti enenevää tasaveroperiaatetta, koska kunnallisvero on tasavero. Tai todellisuudessa kunnallisvero on pahempi kuin tasavero, koska rikkaimmat eivät joudu maksamaan kunnallisveroa ollenkaan. Näin siksi, että pääomatuloista ei kunnallisveroa peritä.

Tasaverotusta Jutta Urpilaisen budjettiesitys ajaa myös sillä, että valtion tuloja lisätään korottamalla alkoholi-, tupakka-, virvoitusjuoma-, polttoaine- ja sähköveroja. Myös Yle-veron demarien puheenjohtaja haluaa suuremmaksi. Vaikea on erottaa demarien ja porvarien verolinjauksia. Porvareillehan oikeudenmukaista tasa-arvoa on se, että kaikki maksavat kaikesta yhtä paljon, ja kaikenlaiset progressiot ovat epätasa-arvoa.

Oikeudenmukaista olisi myös, että lapset voisivat käydä koulunsa terveellisissä olosuhteissa. Minulla on kaksi lastenlasta sairastunut vakavasti oltuaan pahasti homeisissa koulu- ja päiväkotirakennuksissa. Valtiovarainministeri ei kuitenkaan armoa tunne: homerakennusten korjaamiseen ei penniäkään.

kari.naskinen@gmail.com