torstai 16. syyskuuta 2010

Sanomalehti ei ole taideteos

Lehtien toimituksiin eksyy usein harjoittelijoita, jotka tulevat lehteen toteuttamaan "taiteellisia" tavoitteitaan. Huonon tai olemattoman esimiestoiminnan takia tämä joskus myös onnistuu. Tyypillinen esimerkki on tämän päivän Etelä-Suomen Sanomissa oleva syntymäpäivähaastattelu Merkittävän päijäthämäläisen yrityksen Etteplan Oyj:n toimitusjohtajasta Matti Hyytiäisestä. Valokuva Hyytiäisestä on kuin Kiasman näyttelystä - pääasiana kuvassa on vihreänharmaa suttu, minkä seassa näkyy sitten postimerkkiä pienempinä haastateltavan kasvot. Eikä tämä ole edes pahin esimerkki tästä viime aikojen lehtikuvataiteesta Lahdessa.

Ei sanomalehti ole taideteos. Kun lehteen tehdään juttu ihmisestä, myös kuvan pitää kertoa ihmisestä. Toimittaja Kalle Puttosen haastattelu mm. Kaukoidässä pitkään toimineesta Hyytiäisestä on mielenkiintoinen, mutta kyllähän asiaan kuuluisi, että lukijalle olisi näytetty, minkä näköinenkin mies on.

Toinen vitsaus lehdissä on nykyisin se, että halutaan nostaa ihminen yli asioiden, keinotekoisen liioitellusti. Kun vaikka avataan liikenteelle uusi silta, pannaan lehtikuvaan jumalattoman iso kuva rollaattoria työntävästä mummosta, mutta siltaa ei näy. Eikä sillasta myöskään jutussa paljon kerrota, sen sijaan mummo sanoo, että on se nyt hyvä juttu.

Pari päivää sitten kerrottiin Etelä-Suomen Sanomissakin kuntaliitoshankkeen kariutumisesta. Oli julmetun iso asia näillä meidän nurkillamme. ESS:n tärkein asia lehden ykkösuutissivulla (sivu 3) oli kuitenkin se, että kevät on ihmisten mielestä kivempi kuin syksy.

Vaikka tätähän lehdenteko nykyisin on: hömppää enemmän kuin asiaa.

kari.naskinen@gmail.com