Syntyi tilanne, joka muistutti vuoden 1929 pörssiromahdusta. Varoufakis siteeraa John Steinbeckin romaania Vihan hedelmät (1939): ”Miehet, jotka ovat luoneet uusia hedelmiä, eivät osaa luoda järjestelmää, jonka vallitessa hedelmät voitaisiin syödä. Epäonnistuminen lepää valtion yllä kuin raskas suru. Ihmisten mielissä on tappiontunnetta ja nälkäisten silmissä on kasvavaa vihaa. Kansan sielussa kasvavat ja kypsyvät vihan hedelmät.”
Eikä vuonna 1929 alkanut lama ollut ensimmäinen, eikä 2008 alkanut lama jää viimeiseksi. Englannissa puhkesi ensimmäinen, pankkiromahduksenkin aiheuttama lama 1847, USA:n sisällissodan jälkeen puhkesi keinottelukupla 1873, Englannissa oli seuraava lama 1890, New Yorkin pörssissä osakkeiden hinnat puolittuivat 1907 jne., luettelee Varoufakis. USA:ssa näihin tilanteisiin ryhdyttiin varautumaan perustamalla 1913 keskuspankki Fed, jonka erityistehtäväksi määrättiin tällaisten kriisien estäminen. Ei onnistunut.
Vihan hedelmät kypsyivät syksyllä 2008. Vielä syyskuun alussa sanoi Lehman Brothers -investointipankin toimitusjohtaja Richard Fuld televisiossa, että kaikki on hyvin, luottakaa, huhupuheet vaikeuksista ovat liioiteltuja, kyllä me tästä selviämme, eikä kenelläkään ole syytä huoleen sijoituksistaan, asuntolainoistaan eikä mistään. Konkurssi tuli 15.9.2008. Siitä kriisi alkoi ja levisi tasaisesti, osui ensin USA:n köyhimmille alueille, mutta ulottui lopulta maan joka kolkkaan. Se iski myös etuoikeutettuun keskiluokkaan, sen aidattuihin turvakortteleihin, vehreisiin asuinalueisiin ja varakkaan väen yhteiskunnallista nousua entisestään kiihdyttäviin huippuyliopistoihin.
Vaikeinta oli silti pienituloisilla, kuten Thomas Pikettykin näki: ”Heidän velkaantumista olivat lietsoneet häikäilemättömät pankit ja rahanvälittäjät, jotka rahoitusmarkkinoiden sääntelystä vapautuneina ja voittoa kärkkyen tyrkyttivät lainaksi äveriäiden sijoittajien markkinoille syytämää helppoa rahaa.” (Pääoma 2000-luvulla, Into 2016)
Varoufakis toteaa, että kapitalismi on siitä hankala asia, että sitä ei kukaan ole suunnitellut, eikä kenestäkään ole sitä kesyttämään nyt, kun se jyrää eteenpäin täydellä höyryllä. Tähän Varoufakis otti selkänojakseen saksalaisen pessimistifilosofin Arthur Schopenhauerin, joka sata vuotta sitten sanoi, että ihmiset uskottelevat itselleen omien vakaumustensa ja tekojensa olevan tietoisessa hallinnassaan, ja Karl Marx täydensi, että pääoma ja sen kasaantumisvietti olivat onnistuneet kaappaamaan ihmisten ajattelunkin ohjaukseensa. Pääomalla on oma rautainen logiikkansa, mutta mitään ehdottoman järkiperäistä suuntaa sillä ei ole.
Marxilaiseksi sanoo Varoufakiskin itseään: ”Marx oli vastuussa näkemykseni muodostamiseen maailmasta, jossa elämme, lapsuudestani tähän päivään.”
Itävaltalais-amerikkalainen taloustieteilijä Joseph Schumpeter kuului samaan joukkoon Schopenhauerin kanssa: toistuvat kriisit ovat kapitalistisessa järjestelmässä sisäänrakennettuina. Niistä voi kuitenkin olla hyötyäkin, kuten Schumpeter puhui ja kirjoitti ns. luovasta tuhosta. Isojen yritysten kaatumiset aiheuttavat paljon tuhoa, mutta samalla ne raivaavat tilaa uusille ja elinvoimaisemmille yrityksille. Tämä on ajankohtainen näkymä juuri tälläkin hetkellä, kun maailma digitalisoituu ja syntyy paljon uudenlaista toimintaa. Start Up.
Schumpeter näki uudet innovaatiot myös hyvänä kilpailukeinona, ja varsin usein käy niin, että esimerkiksi uusi tuotantotapa on parempi kuin vanha. Tässä on samalla kysymys kilpailusta, jota Schumpeter piti tärkeänä, sillä kilpailu johtaa laadun paranemiseen. Laatua ei kuitenkaan paranneta hyvän hyvyyttään, vaan siksi, että kauppa kävisi vilkkaammin.
TOINEN HUOMINEN
Yanis Varoufakis väitteli taloustieteen tohtoriksi Essexin yliopistossa 1987. Siellä hän myöhemmin myös toimi luennoitsijana, samoin kuin Ateenan, Cambridgen, Glasgown, Sydneyn, Torinon ja Tukholman yliopistoissa. Vuonna 2019 Varoufakis nousi uudestaan Kreikan parlamenttiin, nyt perustamansa vasemmistovihreäliberaalin Mera25-puolueen edustajana.
Viime vuonna Varoufakisilta ilmestyi uusi kirja Another Tomorrow, joka on klassisen dialogin muotoon puettu science fiction -utopia ja samalla poliittinen ohjelma. Kirjaa ei ole vielä suomennettu, mutta Helsingin yliopiston sosiologian dosentti Jukka Gronow on siitä jo kirjoittanut.
Varoufakis kuvaa vaihtoehtoista tulevaisuutta sellaiseksi, jossa työntekijät omistavat ja hallitsevat yrityksiä. Liike- ja investointipankkeja ei ole, ei liioin osakemarkkinoita eikä pörssiä, ei siis finanssi- eikä pääomamarkkinoita, eräänlainen säästöpankki kylläkin, jossa jokaisella on oma tili, jota voi kartuttaa ja käyttää esim. asunnon ostamiseen. Tililtä voi lainatakin rahaa erilaisiin sijoituksiin. Jonkinlainen sosialistinen järjestelmä siis, mutta parempi kuin oli tavoitteena Neuvostoliitossa. Gronowin mukaan Varoufakisin kuvitelma tuo mieleen Thomas Pikettyn kaavailun.
Yrityksissä on työpaikkaneuvostojen lisäksi edustavia laajempia elimiä, jotka ohjaavat taloutta ja tuotantoa yleisemmissä kysymyksissä, esimerkiksi ekologisesti kestävään kehitykseen, tai ottavat muutoin kantaa jonkin toiminnan tarpeellisuuteen tai haitallisuuteen.
Gronow sanoo, että tässä ohjelmassa ei sinänsä ole mitään kovin uutta, mutta Varoufakisin erityisenä ansiona on, että hän antaa sananvuoron myös kriitikoille. He esittävät romaanimuotoisessa kirjassa vakavia ja perusteltuja epäilyjä ja kriittisiä kysymyksiä, jotka Varoufakisin alter ego useimmiten onnistuu torjumaan vakuuttavasti.
kari.naskinen@gmail.com
