Helsingin kirjamessuilla lokakuussa menin Tutkijaliiton osastolta ostamaan uuden esseekirjasarjan kakkosnummeroa Melankolian paluusta (2025), koska ensimmäinen numero Kokeellisen musiikin hiljaisuuksista (2025) oli ollut erinomainen. Tutkijaliiton osastolla ollut esittelijä sanoi siinä heti, että jos kerran olen pitänyt ykkösnumerosta, niin kannattaa ehdottomasti ostaa melankoliaesseen lisäksi myös uusin julkaisu, jonka nimi on tämän jutun otsikossa. Koska työurani aikana olin paljon tekemisissä kirjanpainajienkin kanssa, ostin tämänkin esseen ja kyllä kannatti.
Tässä
Para-julkaisusarjan kolmannessa tutkielmassa Arja
Karhumaa
kuljettaa
rinnakkain
kahta
oliota: Ips
typographus,
kirjanpainajaksi nimetty kuoriainen, ja Homo
typographicus,
”typografinen ihminen”. Arja
Karhumaa on
Aalto-yliopiston
taiteiden, suunnittelun ja visuaalisen viestinnän muotoilun
professori. Tässä tutkimusesseessä hän
sekoittaa tunnettujen tiedonalojen käsitteitä ja tekstilajeja
radikaalilla tavalla sekä ravistelee käsityksiä kirjoituksen,
painamisen ja ajattelun inhimillisyydestä ja lineaarisuudesta.
Vaikeasti
muotoiltu, mutta lukukokemuksena essee on suorastaan hurjan
inspiroiva.
Typos-sana tarkoittaa jäljen jättämistä esim. painauman muodossa. Graphein-sana taas kirjoitettujen merkkien kaivertamista. Kun nämä sanat pannaan yhteen typografiaksi, saadaan painaumankaivertamista tai kirjoitetun merkin toistamista.
Vielä 1700-luvulla eivät metsäasiantuntijat olleet varmoja siitä, onko kaarnakuoriainen metsän onnettomuuden syy vai seuraus. Nyt tiedetään, että kuusipuissa elävä kuoriainen on omilta seurauksiltaan kahtaleinen: eläviin kuusiin etsiytyessään se aiheuttaa paljon tuhoa, mutta kuolleissa puissa touhutessaan se toteuttaa rooliaan järjestelmässä, jonka mukaan vanhat kuusikot uudistuvat. Tästä jälkimmäisestä on sellaisia todisteita, että mikä nähdään häiriöksi, on osa kuusimetsän monimuotoisuuden ylläpitämistä. Kirjanpainaja luo aukkoja ja metsänreunoja, joilla kuuset kuolevat, mutta nämä aukot kutsuvat elämää ja luovat sitä vuosikymmeniksi. Tämänkaltaiset tiedot kirjassa on lähdeviittein varmistettu. Tätä asiaa koskevalla tekstisivulla Arja Karhumaa on kuitenkin pannut alaviitteeksi, että Itävallassa 1993-97 Ips typographus tuhosi 8,2 miljoonaa kuutiota Homo Typographiuksen puutavaraa. Näitä faktatietoja on mukana suurempinakin lukuina.,.
Arja Karhumaan 62-sivuinen essee on itsessään typografinen taideteos. Siinä on hauskasti jopa yhdistetty vilnalaisen Petro ofsetas -kirjapainon ja kirjanpainajakuoriaisen jäljet. Yhdellä sivulla kerrotaan Gutenbergiäkin vanhemmista papyrus- ja pergamanttikäsikirjoituksista niin, että tekstin läpi on ikään kuin kuoriaisen jättämä kaiverrusjäki. Muutamissa luvuissa taas painokoneen tekemät pilkut on korvattu kuoriaista muistuttaen mustilla pampuloilla •. On myös sivuja • joita voi tarkastella sekä kaunokirjallisina että graafisen taiteen teoksina. Yhdessä sellaisessa esseisti on yhdistänyt Charles Darwnia (1859) ja Alejo Carpentieria (1958):
Tulee vielä päivä,
jolloin ihminen
keksii aakkosiston
kalsedonin välkkeestä
ja koin jäjistä
ja saa tietää,
että jokainen täplikäs
etana on kerran
ollut runo.
Darwinin Lajien synty ilmestyi sata vuotta Linnaeuksen suurteoksen jälkeen. Siinä Darwin havainnollisti kuinka lajit eivät synny itsenäisesti eivätkä lineaarisesti, vaan jaetuista aineksista jatkuvan haarautumisen ja luonnonvalinnan kautta. Ips typographus ja Homo typographicus ovat myös jossain haarautuneet niin, että toinen on kehittynyt osittain toisenlaiseksi kuin toinen. Lineaarista kehitystä Darwin kuvaa aakkosilla!
kari.naskinen@gmail.com
