Eniten suomalaisissa elokuvissa esiintynyt näyttelijä on ollut Siiri Angerkoski (1902 - 1971). Hurjimmillaan hän oli mukana 6-7 elokuvassa samana vuonna. Tämä johtui siitä, että T.J. Särkkä palkkasi hänet 1938 ensimmäiseksi kuukausipalkkaiseksi näyttelijäksi Suomen Filmiteollisuus Oy:hyn, joten omasta näyttelijästä oli otettava kaikki irti samalla rahalla. Näitä elokuvia tuli kaikkiaan 122. Nyt Siiri Angerkosken elämää käsitellään Riihimäen Teatterissa, jossa menee Pinja Hahtolan kirjoittama ja esittämä monologinäytelmä Saa rumiakin tanssittaa. Tämä nimi tulee hieman aiheen sivusta, sillä näin oli joskus nuorena kailottanut Siirin sisko lavatansseissa Porissa orkesterin kahden kappaleen välissä.
Justiina Puupää oli Siiri Angerkosken tunnetuin hahmo. Koko uransa ajan hän odotti Särkän hänelle lupaamaa suurta, kunnollista draamaroolia. Sitä ei kuitenkaan tullut, vaan Siiri sai pysyä koomisten pirttihirmujen, jakaus keskellä ja nuttura niskassa, tai essu yllä keittiössä touhuavan kotiapulaisen rooleissa. Sen sijaan tuli irtisanominen 1964, kun näyttelijälakko ja television tulo käytännössä pysäyttivät SF:n studioelokuvien tekemisen. Vasta Jukka Sipilän Yleisradiolle ohjaama Aliisa (1970) toi sen Siirin toivoman roolin, jonka hän näytteli vatsasyövän takia yli 30 kiloa laihtuneena. Aliisan ensi-ilta oli 18.11.1970, Siiri Angerkoski kuoli 28.3.1971 ja Jussi-palkinto parhaasta naispääosasta hänelle myönnettiin 27.5.1971.
Näytelmässä käydään ennen väliaikaa kronologisesti Siiri Angerkosken uraa, joka ei alkanut filmimiesten löytönä elokuvateatterin lipunmyyntikopista, tavaratalon myyntitiskin takaa, vaan teatterista, jossa hän oli tehnyt töitä jo vuodesta 1921 alkaen monissa eri teattereissa. Lopulta hän siirtyi Helsingin Kansanteatterista Särkän elokuvatehtaaseen yhdessä puolisonsa Kaarlo Angerkosken kanssa.
Väliajan jälkeen näytelmä Riihimäellä herää toisella tavalla henkiin. Toinen puoliaika on muodostettu dialogiksi Siiri Angerkosken ja Pinja Hahtolan kesken. Nykynäyttelijä kyselee Siiriltä kaikenlaista tämän pitkältä uralta, ja paljon tulee esille niitä asioita, jotka tekevät ison eron menneen ja nykyisen ajan välillä sekä varsinkin siitä, miten kovaa oli olla naisnäyttelijä. Hyvä, toimiva idea.
Pinja on ihmeissään siitä, miten kaikkea sellaista Siirin kokemaa on voinutkin olla. Pinja puhuu #meetoosta, wokesta, intersektionaalisuudesta ja näistä kaikista nykyajan asioista, joista Siiri ei tiedä mitään, eikä välitäkään, Ihmettelee vain, koska hänelle työ oli työtä ilman yhteiskunnallisia kommervenkkejä – eikä ehtinyt haitata edes Pekan ja Pätkän naamojen mustaaminen kenkälankilla.
Sen ison roolin puuttuminen Topi Särkän aikana jäi kuitenkin kaivelemaan. Ei Siiri muuten valittanut. Sanoi vain, että näyttämölle tai kameran eteen on aina mentävä, kun on mentävä. Ei siinä mikään auta. Tapahtukoon yksityiselämässä vaikka minkälaista draamaa, niin yleisö tai kamera odottaa aikataulun mukaan. Eivätkä edellisillan itkutkaan saa näkyä.
Pinja Hahtola eläytyy Siiri Angerkoskeen hienosti. Hän kuitenkin muistuttaa, ettei ole vertaamassa itseään mitenkään Siiriin, onpahan vain yksi naisnäyttelijä muiden joukossa; katsojille hän sanoo, että olette ehkä aiemmin nähneet hänet Lidlin tv-mainoksessa tai joissain telkkarin sarjanäytelmissä. Mutta ei olisi yllätys, vaikka ura etenisi vielä johonkin isoonkin rooliin. Saa rumiakin tanssittaa on erinomainen työnäyte. Pinja Hahtolan esitys menee tällä hetkellä Riihimäen lisäksi Teatteri Avoimissa Ovissa Helsingissä. Eilisen Riihimäen-reissun aikana selvisi sellainenkin, että Riihimäen teatterin omistaa nykyisin Bulevardin teatteriyhdistys, joka parhaiten tiedetään vanhan oopperatalon toiminnasta Helsingissä.
kari.naskinen@gmail.com
