Kohtalokkaalta näin jälkeenpäin tuntuu, että Viimeisen hengenvedon (1960) kohtaus Michelin kuolinjuoksusta kuvattiin Rue Campagne Premiere -kadulla, joka johtaa suoraan Montparnassen hautausmaalle. Michel on elokuvassa Jean-Paul Belmondo, joka oli tietenkin paikalla Jean Sebergin hautajaisissa 14.9.1979. Muita hautajaisvieraita olivat mm. Simone de Beauvoir ja Jean-Paul Sartre, joiden viimeinen leposija on samalla hautausmaalla.
Kävelimme hautausmaalla ja tuttuja nimiä oli paljon muitakin, Charles Baudelaire, Jacques Becker, Samuel Beckett, André Citroen, Jacques Demy, Marquerite Duras, Emile Durkheim, César Franck, Serge Gainsbourg, Eugene Ionesco, Henri Langlois, Guy de Maupassant, Eric Rohmer, Susan Sontag…
Jean-Luc Godardin Viimeiseen hengenvetoon tuli Suomeen vasta 1964 ja näin sen alkuvuodesta 1965. Se oli suuri kokemus. Nuoruus, vapaus, kapina, seksi. Jean Seberg oli tuossa kokonaiskokemuksessa niin valtava kauneuden ja rajoja rikkovan vallankumouksellisuuden hahmo, että toista samanlaista ei ole sen jälkeen tullut.
Nyt on ilmestynyt elämäkertakirja Jean Sebergistä, alaotsikko on paljon puhuva: Erään filmitähden nousu ja tuho (Art House, 2018). Kirjoittaja on Filmihullun päätoimittaja Lauri Timonen, jonka kertoma tarina kulkee vääjäämättömän surullisesti kohti Jean Sebergin kuolemaa. Hänen ruumiinsa löydettiin 8.9.1979 Riemukaarelta länteen pieneltä Rue du Général Appertilta valkoisesta Renaultista. Kuolema määriteltiin itsemurhaksi, mutta edelleen on sellaisia avoimia kysymyksiä, jotka antavat tilaa myös murhan mahdollisuudelle. Jean Seberg oli kuollessaan 41-vuotias.
Jean Sebergin isänpuoleiset isovanhemmat olivat Ruotsin siirtolaisia. Edward Carlson oli Yhdysvaltoihin saavuttuaan vaihtanut sukunimensä Sebergiksi, koska ”Uudessa maailmassa oli jo liikaa Carlsoneita”. Jean Sebergin isä Edward W. Seberg oli apteekkari ja äiti Dorothy Arline opettaja 18 000 asukkaan Marshalltownissa Iowassa.
Ranska kiinnosti Jean Sebergiä jo hyvin nuorena. Hän ihaili sen kielen kauneutta ja opetteli ranskaa omatoimisesti. Koulunäytelmässä hän jo esitti enteellisesti pariisilaisen autonkuljettajan tytärtä ja samana vuonna 1956 Jean Seberg osallistui draamakilpailuun, jossa aiheena oli Jeanne d´Arc. Seuraava etappi oli matka New Yorkin, jossa Otto Preminger etsi koekuvauksilla näyttelijää Jeanna d´Arcin rooliin.
Niin Jean Sebergistä tuli Orleansin neitsyt Premingerin Pyhään Johannaan, joka kuvattiin Lontoossa 1957. Joulunpyhien kuvaustauolla Preminger järjesti näyttelijälleen nelipäiväisen Ranskan-matkan, jolla Jean pääsi tutustumaan elokuvan alkuperäisiin tapahtumapaikkoihin.
Seuraavana vuonna Preminger ohjasi elokuvan Francoise Saganin menetysromaanista Tervetuloa, ikävä ja se oli lopullinen läpimurto uudelle tähdelle. Tulevaisuuden kannalta tärkein asia oli se, mitä elokuvataidelehden Cahiers du Cinéman senttari Francois Truffaut kirjoitti:
”Niinä hetkinä, jolloin Jean Seberg on valkokankaalla, eli jatkuvasti, ei voi katsoa mitään muuta. Hänen jokainen liikkeensä on ylevä, jokainen katseensa täsmällinen. Hänen päänsä muoto, silhuettinsa, tapansa kävellä, kaikki on täydellistä; tällaista seksuaalista vetovoimaa ei ole ennen nähty valkokankaalla. - - - Jean Seberg, lyhyet vaaleat hiukset faaraon kallossa, avoimet siniset (sic) silmät, joista välittyy hiven poikamaista ilkikurisuutta, kantaa tämän koko elokuvan painoa pienoisilla hartioillaan. Se on Otto Premingerin näyttelijättärelleen omistama rakkausruno.”
Jean Seberg esittää lehdenmyyjää ja toimittajanuralle haluavaa Patricia Franchinia. Yhdessä kohtauksessa Patricia menee Orlyn lentokentälle haastattelemaan menestyskirjailija Parvulescua, jota esittää Jean-Pierre Melville. Patricia kysyy, mikä on Parvulescun tavoite elämässä, tämä vastaa: ”Tulla kuolemattomaksi – ja sitten kuolla”.
Jean Seberg tavoitteli samoja asioita ja onnistui. Kaikki elokuvia harrastavat tietävät tämän, minkä Lauri Timonenkin toteaa: ”Mahdollisesti koko uransa ikonisimmassa kohtauksessa Seberg/Patricia nähdään Champs-Elyséellä myymässä New York Herald Tribunea." Myös loppukohtaus on suurta elokuvahistoriaa: Patricia kavaltaa Michelin, jonka poliisi ampuu kadulla teloitustyyliin.
Timonen kirjoittaa, että kysymys on yhdestä elokuvan historian suuresta rakkaustarinasta. Kuoleminen on rakkauden kannalta välttämätöntä, koska se on loppujen lopuksi intohimon ainoa mittari.
Meille Jean Sebergiä rakastaville Timosen kirja on tärkeä. Siinä tulee karmeasti esille myös Jean Sebergin lopun ajan hulluus itsemurhayrityksineen ja kaikki se raskaus, mitä ne pienoiset hartiat eivät jaksaneet kantaan.
Marraskuussa Jean Sebergin syntymäpäivän 13.11. tienoilla järjestetään Marshalltownissa nykyisin Jean Seberg International Film Festival.
kari.naskinen@gmail.com
