maanantai 25. joulukuuta 2017

Heikki Lampi ideoi Haminan Tattoon ja lupasi puhdistaa Lievestuoreen lipeäjärven

Päijät-Hämeen tutkimusseuran vuosikirja 2017 on historiateos Helsingin yliopiston Lahden-keskuksesta. Se ei enää muutamaan vuoteen ole toiminut Lahdessa, vaan Helsingissä, eikä Palmenia-nimeäkään enää käytetä. Professorit Markku Heikkilä ja Antti Karisto kertovat asioista värikkäästi, koska ne sellaisia ovat olleetkin.

Lahti ei Helsingin läheisyydestä johtuen saanut oikeaa yliopistoa, mutta vuosikymmeniä kestäneen vatkaamisen jälkeen Helsingin yliopisto aloitti Lahdessa 1977 avoimen korkeakouluopetuksen ja ammatillisen täydennyskoulutuksen. Siitä pari vuotta ja Helsingin yliopiston kansleri Ernst Palmén hyväksyi konsistorin päätöksen perusteella yliopiston Lahden-keskuksen johtosäännön.

Keskuksen johtopaikoilla oli alkuun useita henkilöitä. Lahteen tuli myös yliopiston suunnittelutoimiston päällikkö, valt. lis. Heikki Lampi, joka ensin toimi Lahden-keskuksen vt. johtajana ja vuodesta 1983 alkaen varsinaisena johtajana. Lampi oli toimen mies. Kun Helsingissä oli 1970-luvulla alettu puuhata aikuiskoulutuksen järjestämistä, meni Lampi Palménin työhuoneeseen tiedustelemaan, miten tässä oikein lähdetään liikkeelle, vastasi aamuäreä Palmen: ”Minkä perkeleen takia mulla on näin iso organisaatio, jos se ei osaa edes panna päätöksiä täytäntöön? Mene miettimään asiaa ja tule viikon kuluttua takaisin!”

Lammelle kävi kertaheitolla selväksi, että aikuiskoulutusasioiden käytännön kehittäminen oli hänen tehtävänsä ja että hänellä oli siihen liittyvää harkintavaltaa. Palménilta hän oli oppinut, että jos toimivaltaa ei ole sitä on otettava. Kirjan yhdessä väliotsikossa todetaan: ”Idealinko Lammen jäljiltä ei pöly aina laskeudu.” Lahdessa isopartaisen Lammen energisyys ihmetytti. Lahden kaupunkisuunnittelupäällikkö Pauli Ihamäki sanoi lehtihaastattelussa, että Lampi on onnistunut suututtamaan monet potentiaaliset yhteistyökumppanit suorasukaisuudellaan. (ESS 6.12.1986)

Helsingin yliopiston rehtori Risto Ihamuotila kertoo kirjassa Lammen värikkäästä toiminnasta: ”Se oli sellaista, että johtokunnan kokous tuli, ja yhtäkkiä kuultiin, että Lampi oli tehnyt jonkin ihme eleen. Eikä tietysti ollut puhunut kenellekään. Lievestuoreen sellutehdas oli lopettanut toimintansa, ja tehdas oli liannut järven pahan kerran. Lampi oli marssinut sinne ja ilmoittanut, että Lahden keskus puhdistaa järven, jos maksatte kunnolla. Ja kun Suomeen alkoi tulla kaikenmaailman kesätapahtumia, Lampi sanoi, että kuule, nyt hän on keksinyt Haminalle aivan ainutlaatuisen idean. Haminassa ryhdytään pitämään sotilasmusiikkijuhlia! Siitä se läksi liikkeelle, Hamina Tattoo.”

Lampi johti yliopiston Lahden-keskusta kuin renessanssiruhtinas, kuten Heikkilä ja Karisto kirjoittavat: ”Hänellä oli voimaa ja visioita, eikä hän välittänyt vikinästä, jota oli joskus kuulevinaan ymmärtämättömien suusta. Lammen ideamylly pyöri sellaista vauhtia, että joitakin johtokunnan jäseniä pyörrytti ja jännitteitä syntyi väkisinkin. Kireyttä oli ja kirskuntaa kuului, mutta juna kulki.

Kun muistelen noita vuosia, niin toinen vastaavanlainen ideageneraattori oli Päijät-Hämeen yrittäjien ja Messuyhtiön toimitusjohtaja Voitto Talonen. Parikymmentä vuotta sitten laadimme yhdessä teatterimies Timo Taulon kanssa kaupunkilehti Uuteen Lahteen listan Lahden intelligentsijasta; siitä tuli lyhyt, vain viisi henkilöä, joista yhtenä Heikki Lampi, ”luovan älyn tuulahdus matalan tulostason junttikaupungissa”.

Lammella on omakohtainen tuntuma akateemiseen tutkimukseen, sillä 26-vuotiaana hän oli tehnyt oppihistoriallisen lisensiaattityön arvojen asemasta tutkimuksessa tarkastelemalla sosiologian klassikon Max Weberin tuotantoa.

Vuonna 1996 Heikki Lampi jätti yliopiston ja Lahden. Nykyisin Lahdessa toimii Helsingin yliopiston ympäristötieteen laitos, jonka toinen osa on Helsingin Viikissä.

kari.naskinen@gmail.com