perjantai 18. marraskuuta 2016

Lahdessa vieraat orkesterit ovat ilmaa

Lahti on lukinnut itsensä Lahden kaupunginorkesteriin, muita ei noteerata. Tänään perjantai-iltana esiintyy Ristinkirkossa Sibelius-akatemian sinfoniaorkesteri, mutta esimerkiksi Etelä-Suomen Sanomissa ei siitä ole ennakkojuttua, kuten aina on isosti LKO:n konserteista. Lehden tapahtumakalenterissa on kuitenkin kolmen rivin maininta konsertista, joten siitä on tieto lehden toimituksessa.

Samoin meneteltiin Etelä-Suomen Sanomissa kaksi viikkoa sitten, kun Kansallisoopperan orkesteri, kuoro ja solistit kävivät Sibeliustalossa esittämässä Beethovenin mahtavan
Missa solemniksen.

Sibelius-akatemian sinfoniaorkesterin perustamisesta on tänä vuonna kulunut sata vuotta. Näissä merkeissä se on tilannut Lotta Wennäkoskelta sävellyksen, joka nyt saa kantaesityksensä Lahdessa. Konsertin muun ohjelman muodostavat Beethovenin Egmont-alkusoitto ja Berliozin Fantastinen sinfonia. Orkesteria johtaa kapellimestari Atso Almila.

kari.naskinengmail.com