maanantai 21. helmikuuta 2011

Elinkeinoelämä on ollut tasaveron kannalla jo kauan

Kun Kokoomus on nyt jäänyt yksin veropolitiikkansa kanssa, se on pannut mainostoimiston asialle. Isossa mainoskampanjassaan Kokoomus yrittää muuttaa mustan valkoiseksi väittämällä, että se ei sittenkään kannata tasaveroa. Hienolta kalskahtava mainoskieli ei kuitenkaan auta, koska puolue on tätä ennen omin toimin riittävän tanakasti todistanut olevansa tasaveron kannalla.

Tasavero tarkoittaa sitä, että kaikki maksavat tuloistaan veroa saman prosenttiosuuden verran. Kohti tällaista veromallia vie myös se Kokoomuksen ajama tie, jolla tuloverotusta kevennetään ja siirretään verotusta välilliseksi eli sellaiseksi, että verot kerätään kulutuksen mukaan. Kun ostaa 50 litraa bensaa, siitä menee tasavero kaikilta riippumatta siitä, onko rikas vai köyhä.

Tasaveron erinomaisuutta puolusti jo vuonna 2006 Elinkeinoelämän valtuuskunta. Sen ekonomisti Martti Nybergin kirjoittama Eva-raportti Tasavero – yksinkertainen, oikeudenmukainen ja kasvua tukeva verojärjestelmä oli kattava ja konkreettinen ajatuskoe siitä, miltä suomalainen tasavero näyttäisi.

Tasaveron vastakohta on progressiivinen verotus, joka on yhdistetty pohjoismaiseen hyvinvointivaltioon. Kokoomus haluaisi ajaa ulos tältä tieltä, mikä merkitsisi paluuta kasvaviin tuloeroihin ja eriarvoisuuteen.

Tampereen yliopiston kansantaloustieteen professori Matti Tuomala on Suomen johtavia tuloerojen tutkijoita. Hän on sitä mieltä, että tuloerojen kasvu on yhteiskunnan syöpä. Tuomalan mielestä tasaverointoilu on lähinnä Yhdysvaltain republikaanisen oikeiston piiristä lähtenyttä ideologista loiskintaa, jossa ”mutkat pannaan suoriksi ja kuvitellaan, että on jokin helppo tapa korjata olemassa olevan verojärjestelmän puutteet".

Tuomalan mukaan nykyisen verojärjestelmän vakavin ongelma on pääomatulojen veroetu ja ennen kaikkea mahdollisuus muuntaa ansiotuloja pääomatuloksi. Tuloerojen määrätietoinen kasvattaminen alkoi eduskunnan päätöksellä 12.12.1992. Asialla olivat 106 kansanedustajaa, pääasiassa Kokoomuksesta ja Keskustasta. He hyväksyivät Esko Ahon (Kesk) porvarihallituksen esityksen ansiotulojen ja pääomatulojen verotuksen eriyttämisestä toisistaan. Ansiotulojen verotus jatkui kireänä, mutta pääomatulojen verokanta muutettiin erittäin lieväksi, alhaisemmaksi kuin esimerkiksi Ruotsissa ja Norjassa.

Ansiotulojen verotus nousee tulojen noustessa. Korkeimmillaan veroprosentti voi olla 52. Pääomatuloja sen sijaan verotetaan aina samalla alhaisella veroprosentilla (28), vaikka tuloja olisi miljoonia. Pääomatulojen verotuksessa on myös lievennyksiä, jolloin veroprosentti on usein paljon matalampi kuin 28, joskus jopa nolla.


kari.naskinen@gmail.com