torstai 10. marraskuuta 2022

Valta turmelee, mutta on osattava taktikoida


Hyvä näytelmä, hyvä esitys. Friedrich Schillerin näytelmä Maria Stuart esitetään Hämeenlinnan Teatterissa nimellä Kaksi kuningatarta. Siinä käydään kamppailua 1500-luvulla Skotlannin entisen kuningattaren Maria Stuartin ja Englannin kuningattaren Elisabet I:n välillä. Kamppailu on tosin jo ratkaistu näytelmän alkaessa, sillä Maria Stuart vain odottaa vangittuna teloitustaan. Oikeastaan voi sanoa, että kamppailua käy enää vain Elisabet sisimmässään, sillä 42 tuomaria on kuolemantuomion antanut, mutta Elisabetin allekirjoitus tuomioon täytäntöönpanosta puuttuu. Elisabet on viivytellyt sen kanssa kolme kuukautta.

Elisabetin on valta turmellut. Hän sanoo, että kansainvälisestä oikeudesta hän ei piittaa ja että vain väkivallalla saadaan aikaan todellisia ratkaisuja. Elisabetin on kuitenkin osattava taktikoida niin, ettei sitä tyhmempi heti huomaa. Kuten edesmennyt kaupunginvaltuutettu
Pentti E Rantanen (SDP/Kok) lohkaisi kerran, hän käyttää aurinkolaseja, koska valta sokaisee. Elisabet kiemurtelee tuomion allekirjoittamisen kanssa, sillä se särkee hänen sydämensä. Olivathan naiset sukulaisiakin: Maria Stuartin isä, Skotlannin kuningas Jaakko V oli Elisabetin serkku ja Maria Stuartin mummo oli Henrik VIII:n sisar eli Elisabetin täti.

Elisabetin sydänsuru on näytelmässä teeskenneltyä. Enemmän hän ajattelee sitä, miten Maria Stuartin teloittaminen vaikuttaa hänen omaan asemaansa. Samoin on mielessä ehkä sekin, että teloittamislinjalle lähteminen voi osua joskus myöhemmin vaikka omaankin kaulaan. Tämän paljastaa Elisabetin se ajatus, että ”ihmiskunnan kohtalo, se kauhistuttava, on näin lähellä, ja kulkee hänen oman päänsä ohi”. Välttyäkseen
tältä kaikelta Elisabet yrittääkin ennen allekirjoittamistaan saada veljenpoikansa Mortimerin salamurhaamaan Maria Stuartin. Lopulta Elisabet kuitenkin joutuu allekirjoituksensa antamaan. Näin asia saadaan pois päiväjärjestyksestä ja Maria Stuart pois Englannin kruununperimysjärjestyksestä. Syy tuomioon on, että Maria Stuart oli syyllistynyt Elisabetin salamurhan suunnitteluun.

Tällaista politiikka on. Toista puhutaan ja toisin toimitaan. Tulee mieleen
Sauli Niinistön venkoilu Nato-jäsenyyden kanssa. Vaikka Kokoomus ja sen mukana Niinistö olivat jo pitkään olleet jäsenyyden hakemisen kannalla, niin varsinkaan koko kansan presidentti ei voinut tätä kantaa julkisesti ilmaista. Vasta kun tiedotusvälineiden gallupit kertoivat, että Naton kannattajat ovat ohittaneet vastustajat, uskalsi Niinistökin sanoa puoltavansa Nato-anomuksen tekemistä. Niinistö oli aiemmin sanonut, että asiasta pitäisi järjestää kansanäänestys, mutta muutaman tuhannen vastaajan gallupit riittivät siihen, että Niinistökään ei kansanäänestystä enää halunnut.

Kyllähän galluppien tulokset suuntaa antaneina olivat oikeita. Venäjän hyökkäys Ukrainaan oli kuitenkin tekosyy Suomessa luopua rauhanomaisesta puolueettomuudesta ja siirtyä Naton leiriin. Pakottavaa
tarvetta Nato-hakemuksen tekemiselle ei ollut. Vielä keväällä 2022 Suomen sotilasjohto oli julkilausumissaan sitä mieltä, että Venäjältä Suomeen kohdistuvaa sodanuhkaa ei ole. Eikä ole vieläkään. Tästä huolimatta Suomen ulkopolitiikan ykkösasiaksi on nyt nostettu Nato.

Hämeenlinnan näytelmässä tällainen kaksinaamainen politikointi on keskeisessä asemassa. Samalla ollaan kiinni aina ajankohtaisissa muissakin teemoissa eli vallantavoittelussa keinoilla millä hyvänsä sekä toisten ihmisten ja poliittisten kilpailijoiden halveksunnassa.

Näytelmän ohjannut Taru Mäkelä kirjoittaa käsiohjelmassa, että Kahden kuningattaren tulo Hämeenlinnan Teatteriin oli hänen ja toisella taholla näyttelijä Ritva Oksasen samanlainen ajatus: saadapa joskus tehdä juuri tämä näytelmä. Hämeenlinnassa tartuttiin tähän toiveeseen ja saatiin aikaan erinomainen esitys verisestä valtataistelusta, jossa uppoudutaan syvästi ihmisenä olemisen moninaisuuteen, sen eri puoliin hyvänä ja pahana. Elisabetin roolissa vierailijana on 83-vuotias Ritva Oksanen (kuvassa), joka on edelleen terästä. Dramaturginen ratkaisu on ollut, että Elisabetin iso itsetutkiskelumonologi tulee nauhalta ja Elisabet vain patseerailee näyttämöllä. Vaikuttavampaa ja tehokkaampaa olisi, jos Elisabet itse puhuisi näyttämöllä.

Näytelmän todellinen kuningatar on kuitenkin teatterin oma näyttelijä Liisa Peltonen Maria Stuartina. Hän on kaunis, ylväs ja enemmän hallitsijamainen kuin taktikoinnissaan horjuvalta vaikuttava Elisabet. Näiden kahden kuningattaren väkevin kohtaus on tapaaminen vankila-alueen läheisessä puistossa. Siinä on tulta ja tappuraa. Tämän jutun otsikkokuvassa Liisa Peltonen on Mortimeria esittävän Miika Laakson kanssa.

Vierailijana näytelmässä on myös Iikka Forss, joka ketkuilee Elisabetin suosikkkihoviherrana Robert Dudleyna, vaikka onkin Maria Stuartin entinen rakastaja. Toisena roolina Forss näyttelee Elisabetin kirjuria ja pääsee siinä esittelemään myös tunnettuja koomikontaitojaan.

kari.naskinen@gmail.com