perjantai 1. heinäkuuta 2022

Iskelmäooppera Viipurista

 


Taidekeskus Salmelassa oli eilen Wiipuri-oopperan kantaesitys. Ei ole määritelty, millaisesta musiikista oopperateokset on tehtävä, joten tätä Arto Pajun sävellystä voi luonnehtia iskelmälliseksi rytmioopperaksi. Pajun tekemä on myös libretto, joka käsittelee lähinnä kahden nuoren viipurilaisen rakkautta 1936-44. Paju itse johti isoa Salmelan orkesteria ja solisteina lauloivat Ville Rusanen sekä oopperayhteyksistä tuntemattomat Hanna Hoikkala, Mikael Konttinen ja Bianca Morales. Esitys kesti väliaikoineen kolme tuntia, josta olisi kannattanut karsia jotain pois, sillä melodiamaailma toisti moneen kertaan itseään. Yleisö kuitenkin tuntui tykkäävän vakavasta aiheesta ja kevyestä musiikista.

Esitys Salmelan ulkoilmalavalla oli konserttiversio, jossa laulajat seisoivat lavan etureunassa orkesterin edessä. Tällaisena se oli aivan riittävä, koska aariat ovat valtaosiltaan sillä tavalla kertovia, että niistä ei näytelmämuodossakaan saisi kovin
tapahtumallista vuoropuhelulaulantaa. Voisi kuvitella, että näyttävyyttä ja elävyyttä tulisi niin, että konserttiversiota täydennettäisiin isoilla videokuvilla.

Musiikki on jykevää, monin paikoin orkesterin soitannassa on vahvaa Big Band -
soundia, mikä lienee Arto Pajun parasta osaamista, sillä hän on toiminut kapellimestarina monissa pääkaupunkiseudun Big Band -kokoonpanoissa. Solistit vievät tarinaa kovaäänisillä vahvistettuina sujuvasti eteenpäin ja sanoista saa hyvin selvän. Bianca Morales piristää muutaman kerran Espilä-ravintolan jazzlaulajana.

Armas ja Anna-Maria vihitään vanhassa tuomiokirkossa juhannuksena 1937, heille syntyvät kaksoset 1938 ja sitten siirrytään historiasta tuttuihin tapahtumiin. Kesällä 1939 järjestetään
Mannerheimille Viipurissa yli 20 000 sotilaan ohimarssi, jota Salmelassa tehostetaan kuuden sotilasrumpalin kovarytkeisellä esityksellä. Loppuvuodesta sitten talvisota alkaa ja miehiä alkaa kuolla rintamalla – on kunnia kaatua isänmaan, kodin ja uskonnon puolesta vaikka viimeiseen mieheen. Väliajan jälkeen tulevat evakkovaihe, paluu Viipuriin jatkosodan hyvän startin ansiosta, Viipurin jälleenrakennus ja lopulta tietenkin katastrofi. Armaskin kuolee ja katoaa 20.6.1944.

Käsiohjelmassa sanotaan, että alkusysäyksen Wiipuri-oopperalle antoi Arto Pajun oman suvun historia Viipurissa. Vaikka tarina on kuvitteellinen, ovat sen tapahtumat todellisia. Paju toimii Salmelan kapellimestarina, kun siellä on taidenäyttelyiden lisäksi paljon myös musiikkiohjelmaa. Aikaisemmin hän on
soittanut Helsingin poliisisoittokunnassa, Puolustusvoimien soittokunnassa ja Kouvolan kaupunginorkesterissa sekä ollut opettajana Vaskivuoren musiikilukiossa Vantaalla.

ENSIMMÄINEN SUOMENKIELINEN
OOPPERA VIIPURISSA 1905

En ole varma, pitääkö tämä väliotsikkoni paikkansa, mutta luulen niin. Ensimmäinen suomalainen ooppera oli ruotsinkielinnen Kung Karls jakt, jonka sävelsi Fredrik Pacius, libretto Sakari Topelius. Kantaesitys harrastelijavoimin oli Helsingissä 1852 ja suomenkielisenä Kaarle-kuninkaan metsästyksen esitti ensimmäisenä Suomalainen Maaseututeatteri Viipurissa 7.3.1905. Suomennoksen oli tehnyt teatterinjohtajana toiminut Jalmari Finne, joka muistelmissaan kirjoitti pitävänsä tätä koko teatteriuransa suurimpana saavutuksena. Esityksissä orkesteria johti Viipurin kaupunginorkesterin johtaja Juha Leino ja kuoron oli valmentanut Emil Sivori. Keskeisinä solisteina lauloiva Väinö Sola, Aino Halonen, Bruno Jäderholm, Simo Kaario, Sofia Roiha ja Tyyne Bergrooth.

Muita Viipurissa noina alkuaikoina esitettyjä oopperoita olivat Gaetano Donizettin Rykmentin tytär 1907, Erkki Melartinin Aino 1909, Edmond Audranin Nukke 1910 ja Georges Bizet'n Carmen 1911.

kari.naskinen@gmail.com