Nämä ovat tuttuja asioita, joihin päättyy fil. tri Anitra Komulaisen historiateos Punapääoman linnake (Siltala, 2021). Kaikki oli alkanut jo 1916, kun oli perustettu neuvontajärjestö Kulutusosuustoiminnan keskusliitto (KK) ja 1917 Osuustukkukauppa (OTK). Tämä järjestely syntyi, kun työväenhenkiset osuuskaupat olivat riitautuneet porvareiden ja maanviljelijöiden hallitsemassa Suomen osuuskauppojen keskuskunnassa (SOK). Sitten tuli kuitenkin tammikuu 1918 ja vallankumouksen merkiksi nostettiin punainen lyhty Helsingin työväentalon torniin 28.1.1918. KK ja OTK kuitenkin pysyttäytyivät visusti erossa sodasta, Kuluttajain Lehtikin varoitti liikkeen jäseniä kumouksesta, koska se johtaisi ”taloudelliseen ja yhteiskunnalliseen anarkiaan ja sitä seuraavaan valtiolliseen taantumaan”. OTK torjui kaikki punakaartin yhteistyötarjoukset, joiden yhteydessä kansanvaltuuskunta ehdotti jopa SOK:n haltuunottoa.
Kansalaissodan jälkeen SDP, työväenyhdistykset ja ammattyhdistykset kärvistelivät pahassa pulassa. Ainoa elvytykseen kykenevä solu oli työväestön oma osuustoimintaliike. Kirjassa kerrotaan, miten OTK:n pelasti kapinasta kieltäytymisen ohella iso pankkilaina joulukuussa 1918. Se oli neuvoteltu KOP:n kanssa valmiiksi jo keväällä 1917, ja lopulta asian ratkaisi KOP:n pääjohtajan J.K. Paasikiven ja OTK:n toimitusjohtajan Väinö Tannerin luottamussuhde: OTK pääsi uuteen alkuun KOP:n järjestämällä rahoituksella. Vakuuksia pankki ei vaatinut, jos ei sellaisena pidetä Tannerin lupausta siitä, ettei kapinoitsijoita oteta KK-OTK:n johtopaikoille. Tämä lupaus koski myös paikallisia osuuslikkeitä.
Myöhemmin Paasikivi luokitteli tämän lainan kaikkein ”riskaabeleimmaksi”. Eivätkä Paasikiven vastustajat pankin sisäpiireissä hyvällä katsoneet sosialistien ja punakaartin muonittajien pelastamista. Paasikiveä itseään taas sapetti pahalla tuulella ollessaan se, etteivät sosiaalidemokraatit häntä kiitelleeet, vaan pikemminkin parjasivat.
Tässä lainassa oli kuitenkin pitemmällä jänteellä kyse paljon isommasta asiasta, maltillisen sosiaalidemokratian ja kansallisen porvariston välisen sillan rakentamisesta. Paasikiven omin sanoin syy oli ”yleisisänmaallinen”, halu sitoa työväenliike porvarilliseen järjestelmään.
OSUUSLIIKE
AUTTOI PUOLUETTA
KK-OTK oli merkittävä apu sos.dem. puolueelle. KK:n talossa toimintansa aloittaneen Suomen Sosialidemokraatin näytenumero ilmestyi 6.5.1918, mutta tämä oli liian aikaisin ja Väinö Tanner, KK:n johtokunnan jäsen Matti Paasivuori ja toimittaja J.W. Keto pidätettiin. KK:n toimisto suljettiin sinetillä rikospaikkana, ja lehden säännöllinen ilmestyminen pääsi jatkumaan vasta joulukuussa.
Kevättalven 1919 eduskuntavaaleihin osuuskauppaliike osallistui tukemalla SDP:tä. Kuluttajain Lehti täsmensi vaalikampanjan tunnusta ”Sorron yöstä nouskaa!” omalla kommentillaan: ”Nyt nouse, kansa, sorron alta, lyö alas pimeyden valta!” Oikeusministeri Karl Söderholm (Rkp) järkyttyi ja kielsi tällaiset vaalilauseet, mutta kun niitä sen jälkeen hoettiin suullisesti työpaikoilla ja muutenkin, sai SDP:n puheenjohtaja Tanner sakkotuomion kiristetyn sananvapauslain ns. punikkipykälän nojalla.
Osuusliikkeistä saivat monet keskitysleireiltä selvinneet työpaikan. Porvarien yrityksiin heille ei ollut asiaa, joten osuusliikkeistä kehkeytyi vuoden 1918 jälkeen työväenliikkeen toiminnan ja yhteisöllisyyden paikallisia keskuksia, eräänlaisia turvasatamia, joihin voitiin ja rohjettiin mennä silloinkun, kun kaikki muu oli tehty ahdistavaksi.
SILAKKASUOLAAMO
JA PEKKA PUUPÄÄ
Kun näistä alun vaikeimmista vuosista oli selvitty, alkoi voimakkaan kasvun aika. Jo 1918 oli OTK perustanut oman silakkasuolaamon vastaiskuksi elintarvikepulaan. Muutamaa vuotta myohemmin perustettiin jauhomylly Viipuriin ja kahvinpaahtimo Helsinkiin. Kun päästiin 1930-luvun lopulle, oli osuusliikkeillä yli 170 tehdasta ja 2300 myymälää.
Merkittävä osa työväen osuusliikettä oli Kuluttajain Lehti, joka kapinan jälkeen poikkeuksellisesti välttynyt lakkautukselta, vaikka vasemmistolaiseksi tietenkin tunnettiin. Kuuluisaksi muidenkin keskuudessa se tuli Elannon mainospiirtäjän Ola Fogelbergin Pekka Puupää -sarjakuvistaan. Lehden leviikki oli 1920-luvun lopulla noin 150 000, kun se Helsingin Sanomilla oli 60 000.
Vastavoimatkin olivat liikkeellä. Lapualaisten Sinimusta-lehti julisti maaliskuussa 1931: ”Muistakaa isänmaalliset kansalaiset: Ei penniäkään kommunistien rahankeruulaitoksiin OTK:n osuuskauppoihin, sen kahviloihin t.m.s, kaupallisen verhon taaksen kätkettyihin Moskovan torikasseihin.”
Kun Osuusliike Kehä valmistautui Euran työväentalolla 25-vuotisjuhlaansa 1931, Lapuanliikeen huligaanit tervasivat juhlapaikan ikkunoita umpeen ja maalasivat sirpin ja vasaran sekä varoitustekstin ”ryssien juhlimisesta”.
Fasistisen Lapuanliikkeen väkivalta hellitti aikanaan, mutta valkoinen Suomi ei edelleenkään hyväksynyt työväenliikkeen osuustoimintaa. Lotta Svärdin jäseniäkin käskettiin joillakin paikkakunnilla välttämään edistysmielisiä osuusliikkeitä. Tätä asetelmaa ei yhtään parantanut se, että SDP:n ohjelmassa sanottiin osuusliikkeillä olevan ”keskeinen asema myös sosialisoimisen valmisteluissa”.
KEKKONEN KIITTELI
Toiseen maailmansotaan mennessä tästä vähäväkisten osuustoiminnasta kasvoi joka tapauksessa iso joukkoliike. Sotien jälkeen pääministeri Urho Kekkonenkin kiitteli 1950-luvun alussa: ”Valtiovalta tuntee suurta kunnioitusta ja kiitollisuutta osuustoimintaliikettä kohtaan. Niin kuin puheenjohtaja Tanner puheessaan mainitsi, valtiovalta on usein vaikeina aikoina joutunut turvautumaan osuuskaupallisten järjestöjen apuun.”
Kirjassa on varsinaisia tekstisivuja 300. Sivun 74 marginaaliin kirjoitin viime viikolla: alamäki alkoi. Sillä sivulla kerrotaan OTK:n pitkäaikaisen pääjohtajan Julius Alasen jäämisestä eläkkeelle 1952. Hänen tilalleen valittiin Uuno Takki, entinen Lahden kaupunginjohtaja sekä pitkäaikainen kauppa- ja teollisuusministeri. Takin valtakaudella alkoi OTK:n alamäki, kun hän keskittyi ongelmallisten elintarvikkeiden sijasta teollisuuteen ja ei-syötävien tuotteiden kaupan laajentamiseen. Tämä oli heikkous, sillä ydinliiketoiminta eli elintarvikkeiden vähittäiskauppa unohtui liiaksi.
Varat valuivat teollisuuteen ja erikoistavarakauppaan. Pääkilpailija Kesko panosti alueelliseen keskusvarastojärjestelmään, jollaiseen OTK pääsi vasta 1970-luvun puolivälissä, mutta kilpailijat olivat siinä vaiheessa siirtyneet jo yhden valtakunnallisen keskusvaraston järjestelmään.
Takki oli jäänyt eläkkeelle 1966 ja tilalle palkattiin Eero Salovaara, joka ei ollut demari, pikemminkin porvari ja ekonomisti. SKDL:n edustajat OTK:ssa olivat tyytyväisiä: ”Parempi se on kunnon porvari kuin vilpillinen demari.”
JÄÄHYVÄISET
TYÖVÄENAATTEELLE
Kirjan väliotsikot ovat tästä eteenpäin synkempiä: Työväenliikkeen dinosaurus, Naula ruumiskirstuun, Kuilun partaalla, Jäähyväiset työväenaatteelle, Lentokyvytön lintu…
Omatkaan eivät enää luottaneet työväenhenkiseen bisnekseen. OTK:laisen Haka-Auto Oy:n johtajakaan ei 1980-luvulla halunnut panna maahantuomansa Mazdan mainoksia E-liikkeen Me-lehteen, koska automerkki menisi siinä jotenkin pilalle, jos sitä duunareille myytäisiin. Vieraista yrityksistä taas Adidas kieltäytyi pitkään myymästä tuotteitaan Centrumeille ilmeisesti samasta pilaantumissyystä.
Punapääoman keulahahmoksi nousi 1980-luvun alkaessa Hakaniemen punainen paroni Ulf Sundqvist, josta tuli STS:n pääjohtaja. Vauhti oli kova, STS muuttui osakeyhtiöksi ja sai täydet liikepankkioikeudet. Pörssiin STS-Pankki listautui vappuna 1991 ja Kauppalehti kommentoi: ”Punainen pääoma juhlistaa vappua marssimalla Pitkänsillan yli pörssiin.”
Jo seuraavana vuonna pankkikriisi kouraisi kaikkia, myös STS:ää, jonka KOP osti. Samoihin aikoihin alettiin luopua työväen liikelaitos -strategiasta. Uusia johtajia palkattiin E-liikkeeseen ilman kytköksiä vasemmistopuolueisiin tai ay-liikkeeseen. Kansan toimitusjohtaja Matti Packalén: ”Jos joku näyttää mulle jonkun puolueen jäsenkirjan, mä lähden sinä päivänä sitten!”
Nimet ja systeemit vaihtuivat ja paljon alkoi tapahtua:
- 1992 EKA yrityssaneeraukseen (kesti 2003:een)
- 1992 KK lakkautettiin
- 1993 Renlund ja Sotka-Kaluste konkurssiin
- 1994 Kansa ja Haka konkurssiin
- 1995 Tradeka syntyi päivittäistavarakaupan yhtiöittämisessä
- 2002 Lidl tuli ja notkautti Siwojen ja Valintatalojen liikevaihtoa 5-20 prosenttiyksikköä
- 2017 Restel möi hotellinsa Scandicille
- 2020 Tradeka osti A-katsastuksen
Samankaltaisia otsikoita saa varmaankin muualtakin, kuten Anitra Komulainen toteaa: ”Myös suuriksi kokonaisuuksiksi sulautuneille Itävallan ja Saksan osuustoimintaliikkeille kävi onnettomasti.
TRADEKA
Nyt punapääomaa edustaa Osuuskunta Tradeka, jolla on runsaat 200 000 jäsentä ja henkilöstä noin 3000. Viime vuoden liikevaihto oli 438 miljoonaa euroa ja tilikauden tulos -11,6 miljoonaa euroa. Tradekaan kuuluvat mm. Lehtipiste Oy, hoivapalveluja tarjoava Med Group ja Restel, jonka ravintoloita ovat mm. Burger King, Hemingway´s, Martina, Rax, Taco Bell ja Wanha Mestari, joiden lisäksi restel vastaa ravintolatoiminnasta mm. Hartwall-areenalla, Musiikkitalossa ja Sibeliustalossa.
Kirjan esipuheessa taloushistorioitsija Markku Kuisma kirjoittaa, että tämäkin kirja kannatti tehdä, vaikka punapääomaa on ruodittu jo aikaisemmin monta kertaa. Anitra Komulaisen kirja käy läpi ydinkysymystä: mikä kaatoi suuren tammen? Ennen sitä haetaan vastausta sille, mikä tammen niin suureksi teki. Tätä ennen Anitra Komulainen tutki osuustoimintaliikkeen alkuvuosikymmeniä väitöskirjassaan ja Elantoa käsittelevässä kirjassaan.
Punapääomaa käsitteleviä kirjoja:
Jorma Kallenautio: EKA Suomessa (Tammi, 1992)
Esko Seppänen: Punapääoman romahdus (WSOY, 1995)
Jorma Kallenautio: Lamasta uuteen nousuun (SKS, 2009)
Anitra Komulainen: tohtorinväitös päivittäistavarakaupan keskittymisestä 1879 - 1938 (Helsingin yliopisto, 2018; luettavissa verkossa).
kari.naskinen@gmail.com
