perjantai 20. joulukuuta 2019

Elohopeasta lemmensairauteen

    Päijät-Hämeen tutkimusseura on tehnyt hienon kunnianosoituksen lääketieteen tohtorille ja historioitsijalle, professori Arno Forsiukselle julkaisemalla vuoden 2019 vuosikirjassaan 36 Forsiuksen artikkelia hänen laajasta kirjallisesta tuotannostaan. Forsius täytti viime huhtikuussa 90 vuotta. Vuosikirjan nimi on ”Elohopeasta lemmensairauteen”, joka ei viittaa elohopeaan ihmeitä tekevänä lemmenrohtona, vaan ovat otteita Forsiuksen kirjoituksen otsikoista viideltä vuosikymmeneltä. Kirjan ovat toimittaneet Antti Karisto, Terhi Pietiläinen ja Janne Ridanpää.

    Runsaat kymmenen vuotta sitten laadin tälle blogipalstalleni luettelon sadasta merkittävimmästä lahtelaisesta kautta aikojen. Listalla ei ole Arno Forsiusta, mikä johtunee siitä, että hän oli yksi niistä asiantuntijoista, joilta olin pyytänyt apua tässä sadan henkilön seulonnassa. Viisi vuotta sitten päivitin listaani ja nyt olen tehnyt niin uudestaan ja Forsius on vihdoin mukana.

    Olen vuosikymmenten aikana perehtynyt
    Forsiuksen kirjoituksiin toimittajantyöni tarpeiden takia monta kertaa. Nykyisin niitä voi lukea myös täällä internetissä osoitteessa www.saunalahti.fi/arnoldus, mutta kyllähän kunnolliset jutut aina ovat miellyttävimpiä lukea paperille painetussa muodossa. Siksi Päijät-Hämeen tutkimuksen vuosikirja 2019 on suuren arvostuksen ansaitseva.

    Forsiuksen kirjoitusten laaja-alaisuudesta saa käsityksen, kun panen tähän muutamia niiden otsikoita,
    jotka heti paljastavat Forsiuksen kriittisen suhjtautumisen ns. uskomushoitoihin:

    Jalokivet parannuskeinona
    Islamilainen lääketiede 800
    1200-luvuilla
    Kuningatar Kristiinan yritys vaihtaa sukupuolta alkeamian avulla
    Parturit, välskärit ja kirurgit lääkintäalan ammattilaisina
    Lukkarit dsairaiden hoitajina
    Valelääkäri John Bolliger
    Täisota jatkosodan aikana
    Launeen huuhtomatupa ja pesulaitos
    Kalevalan lääkintätietous
    Mandragora, lemmenmarja
    Tanssihulluus
    Elias Lönnrotin patikkamatka halki Päijät-Hämeen
    Stendhalin syndroona eli taiteesta hurmioituminen

    Forsius on laatinut myös paljon lääkärielämäkertoja, joista tähän kirjaan on otettu Pohjoismaiden ensimmäinen yliopistokoulutettu naislääkäri Rosina Heikel (1842 - 1929) ja Lahden terveydenhuollon uranuurtaja Georg Adolf von Zweyberg (1870 – 1950).

    Historia opettaa, ja Forsius onkin paljon kirjoittanut lääketieteen ja siihen perustuvan terveydenhuollon kehityksestä. Tekstejä on runsaasti myös kansanlääkinnästä ja huuhaalääkinnästä, mutta Forsius kyllä varoittaa luottamasta poppakonsteihin.

    Kirjan päättää kaunis essee ”lemmensairaudesta”, jossa Forsius kertoo siitäkin, mitä hän itse ajattelee rakastumisesta ja rakkaudesta: ”Rakastuminen ei aina ole onnea rakastetusta, vaan onnea rakkauden itselle tuottamasta onnellisuudesta. Juuri tämän oman onnellisuuden kadottaminen on todellisena syynä rakkauden päättymisen aiheuttamaan pettymykseen ja siitä johtuviin tapahtumiin.”

    Kerran Forsius piti puheen hääparille, jossa hän sanoi rakkauden olevan kuin rakovalkea. Tätä ei kirjassa ole, mutta netistä löytyy:

    Rakkaus on kestävä hyvin hoidettuna. Se palaa vain, jos honkaiset puut ovat niin lähekkäin, että ne lämmittävät toisiaan hehkullaan, mutta kuitenkin sen verran erillään, ettei liekki pääse sammumaan ilman puutteessa. Samalla tavoin on puolisoiden elettävä, varoen tukahduttamasta keskinäistä rakkautta toisiaan liiaksi kahlehtimatta.”

    JOULUN ETYMOLOGIA

    Kun tässä nyt joulu on kohtsillään, niin otan tähän vielä Arno Forsiuksen joulutervehdyksen vuodelta 2009. Eikä se ole mitään lepertelyä, vaan tiedemiehen tarkkaa tekstiä:

    Suomalaisessa kalenterissa vuoden viimeisen eli 12. kuukauden nimenä on joulukuu. Se muodostaa lähes ainoan poikkeuksen länsimaisen kulttuurin tavanomaisessa käytännössä, jossa tämän kuukauden nimi yleensä johtuu latinankielisestä sanasta december (suom. kymmenes, decem, kymmenen). Suomen kieltä vastaava tilanne on myös saamen kielessä.

    Länsimaissa vallitseva käytäntö juontuu roomalaisesta kalenterista, joka juurtui Eurooppaan Rooman valtakunnan käyttämän latinan kielen myötä. Latinan kieli levisi roomalaisen sotaväen valloitusten ja roomalaisen hallinnon mukana laajasti Etelä- ja Keski-Eurooppaan sekä Etu-Aasiaan ja Pohjois-Afrikkaan.
    Lisäksi katolinen kirkko levitti latinan kielen vaikutusta läntiseen Eurooppaan sekä Keski- ja Etelä-Amerikkaan, ja samoin myös ortodoksinen kirkko kreikan kielen välityksellä itäiseen Eurooppaan.

    Mutta miksi december –sanan merkitys on kymmenes, vaikka december on kalenterissa vasta viimeinen eli kahdestoista kuukausi? Alun perin roomalaisen kalenterin ensimmäinen kuukausi oli se, johon sisältyi kevätpäivän tasaus, eli nykyisen suomalaisen kalenterin maaliskuu. Kun vuoden alkamisen ajankohta siirrettiin vuonna 46 eKr. talvipäivän seisauksen jälkeisen kuukauden alkuun, suomalaisen kalenterin mukaan siis tammikuun alkuun, tuli aikaisemmin kymmenennestä kuukaudesta vuoden kahdestoista.

    Muutoksesta huolimatta syys-, loka-, marras- ja joulukuu säilyttivät entisen järjestysluvun mukaiset nimensä, jotka tarkoittavat yhä ”kirjaimellisesti” seitsemättä (september), kahdeksatta (october), yhdeksättä (november) ja kymmenettä (december) kuukautta. Vuoden kahdeksan ensimmäisen kuukauden nimet eivät kuitenkaan perustu enää kuukausien järjestyslukuun.

    Suomalaisen ja suomenkielisen kalenterin kuukausien nimet ovat vanhastaan olleet luonnon vuosikiertoon tai maatalouden työkiertoon liittyviä. Suomalaisilla oli entisessä kolmentoista kuunkierron mukaisessa ajanlaskussa talvipäivänseisauksen aikaan sijoittuva talvikuu. Kun Mikael Agricola esitteli roomalaisen kalenterin vuonna 1544 painetussa suomenkielisessä ”Rucouskiriassa”, hän oli merkinnyt december –kuukauden vastineeksi talvikuun.

    Talvipäivänseisauksen merkitys oli suuri pohjoisissa, pitkän talvikauden maissa. Ennen kristillisen kulttuurin vakiintumista skandinaaviset, germaaniset ja anglosaksiset kansat viettivät talvipäivän seisauksen aikana juhlaa nimeltä Yule (muinaisengl. yole, vanhaengl. geōl, vanhanorja jól). Sen mukaan juhlan aikaan sattuvasta kuukaudesta käytettiin germaanisessa kulttuurissa nimeä julmond, joka tuli myös varhaisimpiin painettuihin saksalaisiin kalentereihin.

    Kun saksalainen kalenterikäytäntö levisi Tanskaan ja Ruotsiin, tuli niiden painettuihin kalentereihin decemberin kohdalle tanskan kielessä julemaaned (myöh. julemåned) ja ruotsin kielessä julmånad. Suomalaisen papin
    Sigfridus Aronus Forsiuksen vuosina 1608-23 julkaisemiin ruotsinkielisiin kalentereihin tuli December-nimen rinnalle Jwlmånat. Myöhemmin joulukuun nimeksi on vakiintunut saksan kielessä Dezember sekä tanskan, ruotsin ja norjan kielissä december.

    Suomenkielisessä virallisessa almanakassa on käytetty vuodesta 1705 eli alusta lähtien rinnakkain nimityksiä joulukuu ja december. Suomen alueen pohjoissaamen kielessä joulukuun nimenä on juovlamannu (juovla, joulu).

    Kun Kristuksen syntymäpäiväjuhlan ajankohdaksi vakiintui 300-luvulla joulukuun 25. päivä, muodostui tämä päivä kristinuskon kannalta vuoden tärkeimmäksi päiväksi. Useimmissa länsimaisissa kielissä joulua tarkoittavat vastaavat sanat liittyvätkin eri tavoin Kristuksen syntymään (natus Christi) tai syntymäjuhlaan (festum natale Christi). Sanasta natalis johtuneita ovat italian Natale, espanjan Navidad ja ranskan nöel, sanasta Christus johtuneita kreikan Χριστούγεννα [Khristujena], venäjän рождество Христово [raždjestvo Khristovo], hollannin Kerstmis ja englannin Christmas. Saksan kielen Weihnachten tarkoittaa pyhää yötä.

    Pakanallisesta keskitalven juhlasta juontunut joulu jäi käyttöön vain skandinaavisella kielialueella ja siihen pitkäaikaisin kulttuurisitein liittyneessä Suomessa. Mutta myös viron kielessä, jolla on pitkä yhteinen kulttuuri sekä saksan että ruotsin kielten kanssa, on joulun nimenä jõul tai (mon.) jõulud, mutta viron kielessä joulukuu on yleisesti detsember, joskin myös jõulukuu tunnetaan.

    Ruotsissa ja Suomessa toteutettiin siirtyminen juliaanisesta kalenterista uuteen, parannettuun gregoriaaniseen kalenteriin vuonna 1753, jolloin vanha kalenteri oli jätättänyt uuteen verrattuna 11 päivää. Vuonna 1705 ero oli 10 päivää ja yllä olevassa kuvassa kalenterin sivujen oikeaan laitaan on merkitty näkyviin myös uuden kalenterin mukaiset päivät. Sen mukaan suomalaisen kalenterin joulupäivänä 25.12. oli kalenteriuudistuksen aikaisemmin toteuttaneissa maissa jo vuoden 1706 tammikuun 4. päivä.

    ARNO FORSIUS

    s. 16.4.1929 Vihti

    Asuinkunta Lahti vuodesta 1963
    Kansakoulu ja 4-luokkainen keskikoulun Vihdissä
    Lukio Helsingin suomalaisessa normaalilyseossa
    Ylioppilas 1947
    Lääketieteen lisensiaatti Helsingin yliopistosta 1954. Kiikan kunnanlääkäri 1954-57
    Sisätautiosastojen apulaislääkäri Helsingissä 1957-63
    Helsingin A-klinikan lääkäri 1960-63
    Sisätautien erikoislääkäri 1963
    Lääketieteen ja kirurgian tohtori Helsingin yliopistossa 1982
    Lahden kaupunginsairaalan sisätautien osaston osastonlääkäri 1963-70
    Ylilääkärinä 1970-86
    Lahden kaupunginsairaalan johtava lääkäri vuosina 1970-76
    Johtava ylilääkäri 1977-86
    Lahden kaupungin terveystoimen johtaja 1986-92


    Lahdessa sosiaalilautakunnan jäsen 1965
    Terveydenhoitolautakunnan puheenjohtaja 1966-72
    Terveyslautakunnan puheenjohtaja 1972-75
    Lahden ev-lut. seurakuntien sairaalasielunhoidon johtokunnan jäsen, varapuheenjohtaja ja puheenjohtaja 1964-75
    Lahden Diakoniasäätiön Sotainvalidien veljeskodin johtokunnan varapuheenjohtaja 1989-95
    Lahden Diakoniasäätiön hallintoneuvoston jäsen 1991-97.

    kari.naskinen@gmail.com