Kuunnelma on vaativa laji kuuntelijalle. Se nimittäin edellyttää erilaista keskittymistä kuin elokuvan katsominen. Koska silmiä ei tarvita, käy helposti niin, että siinä kuunnellessa ottaa vaikka lehden käsiinsä ja vähän vilkuilee sitä. Pari kertaa olen nukahtanutkin, kun olen mennyt pitkäkseni ja alkanut kuunnella kuunnelmaa muka keskittyneesti.
Parhaiten radiokuuntelu onnistuukin autossa, jossa olen pannut soittimeen myös äänikirjoja. Ne ovat kuitenkin tylsempiä kuin kuunnelmat, koska äänikirjoissa yksi ja sama lukija esittää kaikkien henkilöiden vuorosanat.
Tuossa otsikon alla on kuva nauhoituksesta, jossa Joel Rinne (vas.), Jorma Nortimo ja Ritva Ahonen ovat äänittämässä jännityskuunnelmaa Hyvää iltaa, nimeni on Cox. Ne olivat kuunnelmien kulta-aikaa. Uhkapeluri Coxia esitti tietenkin Rinne, jonka toinen samankaltainen kuunnelmarooli oli Paul Temple. Pekka Lipposta puolestaan esitti Oke Tuuri. Kun tähän vielä lisään Baskervillen koiran, niin siinä ne parhaat kuunnelmamuistot ovatkin.
Kuunnelmien tekeminen alkoi melkein heti, kun Yleisradio oli perustettu 1926. Silloin niistä käytettiin nimityksiä kuulelma ja kuulonäytelmä. Kuunnelmien esityspäivä radiossa oli maanantai, sillä ne esitettiin suorina, eikä maanantaisin ollut teattereissa esityksiä, joten näyttelijät pääsivät silloin radiotaloon kuunnelmia tekemään. Magnetofonit saatiin käyttöön 1937, mutta uusi hieno tekniikka ei muuttanut kuunnelmien esityspäivää.
Sotien jälkeen radion kaksi kuunnelluinta ohjelmaa olivat kuunnelmat ja poliitikkojen suora keskusteluohjelma Pienoisparlamentti, jonka ”tähdiksi” nousivat Urho Kekkonen ja Hertta Kuusinen hyvällä supliikillaan.
Niin suosittuja kuunnelmat olivat, että Yleisradio perusti Radioteatterin 1948, ensimmäisenä Euroopassa. Yleisradion pääjohtajana oli silloin Hella Wuolijoki, joka palkkasi Radioteatterin päälliköksi Olavi Paavolaisen sekä ohjaajiksi Eero Leväluoman ja Markus Raution. Siis tuttuja nimiä suomalaisesta kulttuurielämästä, samoin kuin ensimmäiset näyttelijät Emmi Jurkka, Helge Ranin ja Reino Valkama.
Erikoisuus oli, että kuunnelmien ensi-iltoja järjestettiin myös julkisina tilaisuuksina, joissa yleisö pääsi kuuntelemaan nauhoituksia Yleisradion studiossa.
Suomisen perhe taitaa olla tunnetuin kuunnelmasarja. Sen jaksot esitettiin perjantaisin ja oli radion toiseksi kuunnelluin ohjelma heti Markus-sedän lastentunnin jälkeen.
Hella Wuolijoki halusi Suomisen porvarisperheen vastapainoksi työmies Rantasen elämästä kertovan Työmiehen perheen, mutta se ei vetänyt alkuunkaan yhtä hyvin, eikä siitä myöhemmin tehty näytelmäkään yltänyt samalle tasolle kuin Hella Wuolijoen muut näytelmät.
Kantolan perhe 1970-luvulla sen sijaan tuli suosituksi, ja sitä pyöritettiin sarjana aina 2000-luvun alkuvuosille saakka. Eivätkä kuunnelmat vieläkään mihinkään poistuneet ole. Verisen lyhdyn viimeinen jakso tulee ensi lauantaina, Seitsemän veljeksen uusintasarja (1954) jatkuu sunnuntaina, Juhanina Tauno Palo, futuristinen Sadan vuoden matka päättyy maanantaina jne.
kari.naskinen@gmail.com
