maanantai 30. lokakuuta 2017

Elokuva ei enää ole esineellisessä muodossa

Vanhan elokuvakirjan välistä tipahti lehtileike Uudesta Suomesta 50 vuoden takaa. Siinä oli uutinen neuvostoliittolaisen elokuvaohjaajan Mark Donskoin vierailusta Suomen elokuva-arkistossa lokakuun viimeisellä viikolla 1967. Donskoi oli kertonut, että Hollywoodista hänelle oli tarjottu rahakasta sopimusta, mutta ei ollut tarttunut siihen. Samoihin aikoihin Akira Kurosawa oli hyväksynyt vastaavanlaisen sopimuksen, mutta Donskoi oli sanonut Hollywood-tuottajalle: ”Hyvä herra, teillä voi olla enemmän dollareita kuin minulla, mutta minulla on enemmän ihmissydämiä.”

Tämä vain pohjaksi sille, että kun nyt yritin hankkia Donskoin elokuvia, niin mitään ei löytynyt. Ei mistään dvd-elokuvia myyvästä verkkokaupasta, eikä myöskään venäläistä kulttuurituotantoa Helsingissä myyvästä Ruslania-kaupasta. Kirjaston dvd-osastollakaan ei Donskoita ole. Sitten menin Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (ent. Suomen elokuva-arkisto) nettisivuille, mutta sieltä sain nolla vastausta, kun panin hakukohtaan Mark Donskoin nimen.

Mitenkähän elokuvan historian säilyttäminen nykyisin ja tulevaisuudessa käy, kun kaikki elokuvat eivät enää ole esineellisessä muodossa? Ei ole filmikeloja, eikä digitalisoituihin teattereihin toimiteta elokuvia myöskään dvd-kiekkoina. Elokuvateatterit ”imuroivat” esitettävät elokuvat jostakin digitaalisesta järjestelmästä. Tällaisia digitaalisia tuotteita ei pysty tallentamaan, eivätkä tuotantoyhtiöt sitä sallisi, vaikka pystyisikin. Jos tuotantoyhtiö ei tee elokuvasta dvd-versiota, ei elokuvaa myöhemmin ole.

MARK DONSKOI 1901 - 1981

Hollywood ei siis Donskoita kiinnostanut, mutta ei aina ollut helppoa Neuvostoliitossakaan. Stalinin ajan paineista huolimatta hän piti pintansa. Hänen vuonna 1949 tekemänsä Alitet lähtee vuorille oli kuitenkin jostakin syytä niin liikaa, että tämä Kinostudiya imeni M. Gorkogon tuottama elokuva hävitettiin.

Tämän jälkeen Donskoi oli vuosia hiljaa, kunnes 1956 teki Maksim Gorkin romaaniin perustuvan Äitini. Jo aikaisemmin hän oli tehnyt Gorkin omaelämäkerrallisiin romaaneihin perustuvan trilogian Gorkin nuoruus (1938), Maailmalla (1939), Elämäni yliopistot (1940).

Leninin äidille Donskoi omisti trilogian Äidin sydän (1966), Äidin uskollisuus (1967, juliste tämän jutun kuvassa), Nadezhda (1974). Donskoin viimeinen elokuva on Aviopari Orlov (1978).

Donskoi oli ensimmäisiä ohjaajia, jotka toteuttivat onnistuneesti syvätarkkaa kuvausta. Isoksi tapaukseksi tällainen kuvaus nousi Orson Wellesin Citizen Kanessa (1941). Donskoi hylkäsi myös sen säksättävän leikkauksen, josta mm. Sergei Eisensteinin kuuluisat elokuvat olivat tunnettuja.

Kun Donskoi oli käynyt Helsingissä, Peter von Bagh luonnehti hänen elokuviaan myös uskonnollisiksi: ”Ei niin, että Donskoin ateismia tai poliittista vakavuutta epäilisi hetkeäkään, vaan siksi, että hyvin harvoin kohtaa kristillistä symboliikkaa elokuvissa yhtä puhtaana, luonnollisena ja ilmiselvästi poeettisena. Vallankumous on Donskoin teoksissa ihmeen kaltainen, kuin ilmestys, joskin sen välttämättömyyden kokee aina hyvin havainnollisesti. Donskoin elokuvissa ihminen syntyy toisen kerran ymmärtäessään paikkansa yhteiskunnan palveluksessa.”

Missähän näitä elokuvia vielä on? Entä missä ovat 50 vuoden kuluttua 2000-luvun digielokuvat?

kari.naskinen@gmail.com