lauantai 1. elokuuta 2015

1939 ja 2015


Edellisen ja nykyisen puolustusministerin isät eivät ole sotaa kokeneet. Kallen ja Jussin isät eivät ole voineet kertoa, mitä sota on. Siksi Kalle ja Jussi haluavat itse sen kokea.

Kalle ja Jussi ja heidän kaverinsa eivät vielä ole ehtineet tutustua maantietoon niin kunnolla, että osaisivat hahmottaa Suomen ja Venäjän kokoeron.

Kun Pikku-Kalle ja Pikku-Jussi saavat tukea iltapäivälehtien vielä nuoremmilta tekijöiltä ja Ulkopoliittisen instituutin pojilta, onkin tilanne suunnilleen samanlainen kuin se oli vuonna 1939.

Jo talvella 1939 Suomessa lietsottiin mielialoja Neuvostoliiton-vastaisiksi. Kansalaistuntoa ja sotahenkeä nostatettiin esimerkiksi venäläisvastaisilla elokuvilla ja erilaisilla juhlilla, joissa korostettiin isänmaallisuutta. Lähellä itärajaa Viipurissa järjestettiin helmikuussa suojeluskuntapiirin 20-vuotisjuhlat ja huhtikuussa Lotta-järjestön kansallispukunäyttely.

Toukokuussa 1939 WSOY julkaisi Arvi Korhosen kirjoittaman Hakkapeliittain historian  ensimmäisen osan, ja sitä mainostettiin lehdissä näkyvästi – teit isäin astumaan. Niinpä linnoitustöitä jatkettiin, ja elokuun 6. päivänä aloitettiin Viipurin itäpuolella iso sotaharjoitus, jota sotamarsalkka Mannerheimkin saapui seuraamaan. Sotaharjoitusten ohjelmaan kuului myös paraati, johon Viipurin keskustassa osallistui yli 20 000 miestä.

Vahva itsetietoisuus ja valtiollinen itsevarmuus heijastuivat myös poliitikkojen puheisiin ja tekoihin. Vielä syksyllä 1939 ulkoministeri Eljas Erkko kehotti Moskovaan neuvotteluihin lähtevää J.K Paasikiveä unohtamaan, että Neuvostoliitto oli suurvalta. Myöhemmin Paasikivi sanoikin, että talvisota oli Erkon sota.

Helsingissä viime vuonna pidetyssä talvisotaseminaarissa professori Maria Lähteenmäki Itä-Suomen yliopistosta sanoi, että ennen sotaa "Suomi oli kasvanut pöyhkeileväksi nuoreksi mieheksi, joka uskalsi uhota ja sanoa, että minä en pelkää mitään”.

Niin sitten saatiin Mainilan laukaukset, kun oikein pyydettiin.

Tätä samanhenkistä pöyhkeilyä on nyt Kallella ja Jussilla. Eikä Sauli Naantalista puutu asiaan. Ei ehdi, kun pitää tutkia piharatamoita ja soitella radion luonto-ohjelmiin.

kari.naskinen@gmail.com