James Bond kuoli, joten onkohan uusi 007 joku muu?

On taas kertaalleen tullut katsotuksi James Bond -elokuvia. Nyt tilanne on erittäin jännittävässä vaiheessa, koska Daniel Craig ilmoitti lopettavansa ja hänen viimeiseksi jääneessä No Time to Die -tarinassa Bond kuolee. Jos jotain erikoista pelastumista ei myöhemmin ilmene tapahtuneen, tulee kysyneeksi, saako 007-statuksen joku toinen MI6:n agentti. Toisaalta vaikka näyttelijät ovat ennenkin vaihtuneet, heidän roolinsa on kuitenkin aina pysynyt James Bondina.

Harmi, että Craig jää pois, koska hän on kyllä ollut paras Bond. Craig ei tehnyt Bondista pätkääkään komediallista huumorimiestä, eikä varsinaisesti naistennaurattajaakaan, vaikka muutamien misujen kanssa sänkyyn menikin. Craig loi Bondista selvästi synkemmän tyypin kuin kukaan ennen, mutta myös haavoittuvamman ja inhimillisemmän. Makuasioitahan nämä ovat, mutta parhaat Bond-elokuvat ovat Skyfall ja Spectre. Lieneekö vain sattumaa, että ne ohjasi hyvän filmografian omaava Sam Mendes, vaikka tällaiset suuriksi kassamagneeteiksi tehtävät viihde-elokuvat perimmältään ovat tuotantoyhtiöiden omien bisnesmiesten luomuksia.

Bond-bisneksen suuruudesta kertoo, että 27 elokuvan tuotot ovat tähän mennessä olleet noin 13 miljardia dollaria. Parhaiten ovat vetäneet Skyfall ja sieltä alkupäästä Pallosalama. Suomessa ovat eniten yleisöä keränneet 1. Spectre, 2. Skyfall, 3. No Time to Die.

Oma suosikkinikin on Spectre, jonka juonenkuljetus on tavanomaista selväpiirteisempi ja katsoja pysyy siinä hyvin mukana. Normaalit elementit tietenkin ovat pelissä: Madeleine Swann tulee kuvioihin ja Rooman keskustan tutuissa maisemissa Bond kaahaa Aston Martin DB10:llä karkuun takaa-ajajana Lamborghinilla tulevaa Spectren äijää.

Hyvä on myös synkkä Skyfall, jossa huomio kiinnittyy siihenkin, että mukana on taas myös ruotsalaisia, Ola Rapace (Noomi Rapacen isä) alun isohkossa roolissa ja Johan Falk -sarjaelokuvasta tuttu Jens Hulten lopussa pienen hanttiroiston roolissa. Tämä on jo tavallista, sillä ruotsalaisia Bond-leffojen näyttelijöitä ovat olleet myös Maud Adams, Britt Ekland, Dolph Lundgren, Kristina Wayborn ja Mary Stavin. Ruotsi kuuluu elokuvamaailmassa sille kartalle, josta tekijöitä etsitään.

Suomen saavutuksiin kuuluu, että Daniel Craig käytti edelleen Nokian kännykkää, ja yhdessä elokuvassa muistan Bondin juoneen Finlandiavodkaa 7 Upilla.

Mutta kenestä Craigin seuraaja? Kysymyksessä on iso ratkaisu elokuvakulttuurin, globaalin viihteen ja bisneksen kannalta. On kokonaan toisen luokan eli suurimman luokan asia verrattuna muihin sarjamuotoisten elokuvien sankarihahmoihin, kuten Jason Bourneen, Luke Hobsiin, Ethan Huntiin, Jack Reacheriin ja John Wickiin. Selasin netissä useiden Hollywood-julkaisujen ennakointeja asiasta ja ehdokkaita tuntuu löytyvät riittävästi, kymmeniä.

Ian Flemingin Bond-romaaneihin filmausoikeudet omistavan Eon Productionsin edustajat ovat kertoneet, että seuraavan 007:n ei tarvitse olla vakiintunut filmitähti, kuten ei ole ollut tätä ennenkään. Tosin Roger Moore ja Pierce Brosnan tunnettiin ennestään tv-töistään, mutta se on vähän eri asia. Enemmän tuntuu siltä, että valinta kohdistuu samalla tavalla yllätysnimeen kuin Nobelin kirjallisuuspalkinnot melkein aina.

Sen verran ovat tuotantoyhtiön taholta kertoneet, että 007:n rooliin pitää mieluiten istuttaa britti. Tämän asian ymmärsi myös edesmennyt elokuvahistorioitsija Peter von Bagh, jonka 730-sivuisessa Elokuvan historiassa (W+G, 1975) Bondit saivat kymmenen riviä: ”Yhtenä kulmakivenä on englantilaisuuden toivekuva: vanha imperiumi nousee vielä neuvokkaana, pienine voimavaroineenkin...”

Tämä pudottaa pois ainakin Dwayne Johnsonin, jonka isä Rocky Johnson oli showpainija ja esiintyi jossakin nimettömässä roistoroolissa elokuvassa Elät vain kahdesti.

Tuottajat ovat sulkeneet pois sen mahdollisuuden, että 007 olisi nainen, vaikka uusimmassa elokuvassa Bondia tuuraakin vähän aikaa yllättävästi Lashana Lynch. Eikä kysymykseen tule myöskään musta Idris Elba, joka on sanonut pysyvänsä John Lutherina. Siispä jätetään ”Nobel-yllättäjän” lisäksi ehdolle Henry Cavill, Henry Golding, Tom Hardy, Tom Hiddleston, Lucien Laviscount, Richard Madden, James Norton, Rege-Jean Page, Dev Patel ja Aaron Taylor-Johnson.

Suureen Oscar-ilotulitukseen Bond-näyttelijät eivät luultavasti tulevaisuudessakaan pääse. Tähän asti 1962 - 2021 Bond-elokuvat ovat saaneet kuusi Oscaria: äänitehosteista, äänileikkauksesta, visuaalisista tehosteista ja musiikista.

Autopalkintoja ei Oscar-gaalassa jaeta, mutta Bondille autot ovat aina olleet tärkeitä, vaikka ensimmäisessä elokuvassa joutui käyttämään Sunbeam-vuokra-autoakin (Salainen agentti 007 ja tohtori No). Tuosta elokuvasta jäi mieleen sellainenkin yksityiskohta, että ensimmäinen siinä näkynyt auto oli hotellin parkkipaikalla seisonut Ford Anglia (kuvassa). Sillä ei Sean Connery ajanut, mutta minulle Anglia oli ensimmäinen oma auto.

Parhaiten muistetaan, että Bondin auto on erikoisvarusteltu Aston Martin. Todellisuudessa se on ollut Bondilla vain 12 elokuvassa, Daniel Craigilla ja Pierce Brosnanilla kuitenkin kaikissa. Muita Bondin käyttöautoja ovat olleet mm. Alfa Romeo, Bentley, BMW, Lincoln, Lotus, Mustang, Toyota ja Triumph.

kari.naskinen@gmail.com

Ruotsi syntyi ja tyrannia alkoi

Yli vuosi on puhuttu itänaapurin kaameasta tyrannista. Nyt kun Kustaa Vaasan kruunaamisesta Ruotsin kuninkaaksi ja samalla Ruotsin valtion perustamisesta tulee tänään 6.6. kuluneeksi 500 vuotta, on hyvä tarkastella myös länsinaapurimme asioita. Internetistä tätä juhlapäivää ja -vuotta selatessa tulee näkyville loputon määrä asiaa, sillä juhlavuosimerkintä on liitetty kaikkeen mahdolliseen ja mahdottomaan. Varmaan siellä tänään on isot kalenat.

Nyt ovat asiat Ruotsissa mallillaan, mutta kun elettiin vuotta 1523, tilanne oli jokseenkin samanlainen kuin Putinin Venäjällä tällä hetkellä. Kustaa Vaasa uhmasi kaikkia vähänkin vastahankaan asettuneita, sillä hän oli tyranni, despootti, itsevaltias, joka ei sietänyt rinnallaan ”muita jumalia”. Ei mennyt kuin parikymmentä vuotta Kustaa Vaasan kruunaamisesta, niin koko maa oli tämän yhden ihmisen kontrollissa. Kustaa Vaasa oli puristanut miltei hengiltä katolisen kirkonkin ja ottanut tämän instituution johdon omiin käsiinsä.

Siitä ei kuitenkaan päästä mihinkään, että samalla kuningas kehitti järjestelmällisesti valtakuntaansa. Kun uutta ja parempaa tehtiin, se herätti tietenkin myös vastustusta, esimerkiksi sellainen ikävä asia kuin verotuksen kiristäminen. Kapinat kuitenkin murskattiin ja modernin keskushallinnon rakentaminen meni eteenpäin.

Koska uudistukset olivat monien mielestä turhia ja varsinkin outoja, niiden puolesta piti valehdella. Sotien aikana kuninkaan valetehdas trolleineen oli aktiivisimmillaan, kuten se näinä aikoina on myös Venäjällä. Putinista poiketen Kustaa Vaasa käytti myös sitä keinoa, että uhkasi erota, vaikka ei sitä tietenkään oikeasti tarkoittanut. Putin ei tähän uskalla mennä, koska siihen saatettaisiin tarttua hanakasti.

Venäjän hyökättyä Ukrainan kimppuun sanoi Sauli Niinistö, että nyt Putinin naamiot on riisuttu ja vain sodan kylmät kasvot näkyvät. Historiantutkija Heikki Ylikangas on kirjoittanut Kustaa Vaasan hirmuvallasta samassa hengessä: ”Kun voima hallitsijan liepeillä kasvoi ja hänen ympäristössään samassa määrin vähentyi, verhon takaa työntyivät näkyville toisen miehen kasvot. Niistä hohkasivat ulos viha, raakuus ja julmuus.” (Kustaa Vaasa ja hänen uhmaajansa, Siltala 2021)

Kustaa Vaasa oli sokaistunut vallastaan ja väkivallastaan niin, ettei hän tehnyt eroa vallankäytön ja oikeudenkäytön välillä. Tästäkin huolimatta hänestä käytettiin sekä kansan että hallintoherrojen keskuudessa maanisä-nimitystä. Ylikangas kirjoittaa, että tätä kunnioittavaa nimitystä käytettiin 1900-luvun lopulle asti myös koulutettujen tutkijoiden kirjoittamissa historioissa. Nyt juhlavuonna kirjoitetaan jo enemmän diktaattorista, vaikka Kustaa Vaasa olikin luonut perustan pysyvälle Ruotsin kansallisvaltiolle.

Putinin Venäjällä vastustajia putoilee ikkunoista. Kustaa Vaasan ei tarvinnut järjestää tällaisilta vahingoilta näyttäviä onnettomuuksia, vaan epäkelvot tyypit vain teloitettiin ja kutsuttiin vielä ihmiset katsomaan, että taas katkeaa kaula hyvinvoinnin vastustajilta, esimerkiksi väärään suunnan papeilta. Vuonna 1525 Kustaa Vaasa otti haltuunsa Kalmarin linnan, kun lupasi sitä miehittäville 80 saksalaiselle palkkasotilaalle antautumista vastaan ”hengen kunnian”. Kun antautuminen toteutui, sotilaat mestattiin tai teilattiin.

Vastaavanlaisia ja häjympiäkin esimerkkejä löytyy vaikka millä mitalla. Merkillepantavaa näissä yhteyksissä oli myös, että teloitusten jälkeen Kustaa Vaasa takavarikoi mestattujen omaisuuden itselleen, ei kruunulle. Tässä mielessä sopivimpia tapettavia olivat sen ajan oligarkit.

Kustaa Vaasa perusti myös erikoistuomioistuimen poliittisiin virheisiin syyllistyneiden tuomitsemiseksi. Pääsääntöisesti annettiin vain kuolemantuomioita, mutta jos joku selvisi isoilla sakoilla, ne menivät kuninkaan omaan kassakirstuun.

Heikki Ylikangas näkee Kustaa Vaasan ja Ruotsin tilanteet 500 vuotta sitten sellaisina, että niitä oli vaikea torjua, koska alkanut prosessi ja sen lopputulos olivat kulultaan omana aikanaan yhtä yllättäviä ja odottamattomia kuin ovat tietyt ydintapahtumat tänä päivänä. Silloin kun isot prosessit ovat kesken, ei moni pysty ennustamaan, mitä tuleman pitää. Näin oli myös 500 vuotta sitten. Kun uusi kuningas Kustaa Vaasa joukkojensa kärjessä ratsasti 17.6.1523 Tuholmaan murskattuaan Kalmarin unionin ja sen hallitsijan Kristian II:n, otettiin hänet vastaan suurena vapaussankarina. Perusteita tietenkin oli: hän oli vapauttanut Ruotsin irti unionista ja Tanskasta; samaan ei Norja kyennyt, vaan se jäi Tanskan yhdeksi maakunnaksi vielä 300 vuodeksi.

PAHAT RUHTINAAT
OVAT MAANVAIVOJA

Me olimme tietenkin mukana tässä Ruotsin ja Suomen yhteisessä historiassa. Petri Karonen sanoo kirjassaan Pohjoinen suurvalta – Ruotsi ja Suomi 1521 - 1809 (SKS, 2020), että suomalaiset aatelismiehet oppivat vikkelästi sen, miten pitää tekonsa ja sanansa asetella, ettei kaula katkea: piti ymmärtää, että oli vain yksi Jumala ja yksi kuningas, joista käytännössä tärkeämpi kumarrettava oli kuningas. Jyväskylän yliopiston Suomen historian ja etnologian professori Karonen kirjoittaa, että Kustaa Vaasa oli ahne ja häikäilemätön, jonka vallanhimoon liittyi freudilaisuuden valossa kevyt perversion löyhkä. Joka tapauksessa Ruotsin ja Suomen yhteinen historia vuoteen 1809 asti oli merkittävä eurooppalainen menestystarina. Tämän ajanjakson Eurooppaa horjuttaneiden muutosten myllerryksessä Ruotsi onnistui yhtenä harvoista isoista valtioista säilyttämään kukoistavan itsenäisyytensä.

Suomen kannalta yksi merkittävä tapahtuma oli, että Kustaa Vaasa perusti sataman ja Helsingin kaupungin 12.6.1550. Suomessa hän oleskeli lähes vuoden Venäjää vastaan käydyn sodan aikana 1555-57. Tämä sota jäi historiaan senkin takia, että kuninkaan käskystä yhtenä rauhanneuvottelijana Moskovassa ollut Turun piispa Mikael Agricola kuoli kotimatkalla rekeensä Kuolemanjärven Kyröniemessä. Paavo Haavikon näytelmässä Agricola ja kettu (1960) kuvataan voimasuhteiltaan kahden eriparisen valtion rauhanneuvottelut, jotka rinnastuvat uudempaan historiaan siinä, että Haavikko näki Agricolassa Paasikiven ja Iivana Julmassa julman Stalinin.

Mitähän puolta Kustaa Eerikinpoika Vaasassa tänään korostetaan? Ehkä esille otetaan myös kuninkaan kanslerina 500 vuotta sitten toimineen Olaus Petrin Ruotsin kronikan toteamus: ”Pahat ruhtinaat ovat maanvaivoja, joilla Jumala rankaisee kansaansa.” Kronikka poistui kuninkaan pannasta vasta Kustaa Vaasan kuoleman jälkeen. Siinä sanotaan myös: ”Jumala ei salli väkivallan jäädä rankaisematta, varsinkin kun sitä harjoittavat ne, joiden virkansa puolesta pitäisi sitä estää.”

Erinomaisen Kustaa Vaasa -historiikin voi lukea netistä Suomen kansallisbiografiasta, johon sen ovat laatineet Heikki Ylikangas ja professori Kari Tarkiainen.

kari.naskinen@gmail.com

”Ruotsinryssä” Mannerheimin olisivat monet valkoisetkin halunneet erottaa

Marski- ja kekkosfani Paavo Haavikko kirjoitti, että Suomen presidenteistä vain Mannerheim ja Kekkonen olivat valtiomiehia, muut kelpo virkamiehiä, jotka osoittivat, että kuka tahansa pystyy hoitamaan presidentin tehtäviä hyvinä aikoina. Carl Gustaf Emil Mannerheimin syntymäpäivänä 4.6. liput liehuvat, mutta Kekkosen takia ei lippuja tulla koskaan nostamaan salkoihin. Molempia silti haukuttiin samansuuntaisesti, Mannerheim oli ”ruotsalaisryssä” ja Kekkonen ryssien perseennuolija.

Vapaaherra Mannerheim valittiin tammikuussa 1918 iitsenäisyysaktivistien sotilaskomitean puheenjohtajaksi ja pian sen jälkeen hänestä tuli Suomen armeijan ylipäällikkö. Itsenäisyysmiehille tilanne ei ollut helppo, koska Marski oli entinen tsaarin kenraali ja tuli täysin ruotsinkielisestä kodista. Varsinainen oppositio Mannerheimia vastaan syntyi helmikuussa, jolloin kiihkoaktivistit alkoivat tosissaan ajaa eroa Mannerheimille. Hänelle luettiin käytännön synneiksi nimitysasioita, joissa hän suosi ruotsinkielisiä ja entisiä Venäjän armeijassa palvelleita upseereita. Esimerkiksi Ahvenanmaan joukkojen päälliköksi Mannerheim nimitti Venäjän laivastossa palvelleen eversti Hjalmar von Bonsdorffin ja Vaasan vt. komendatiksi Venäjän armeijassa aiemmin palvelleen eversti Nikolai Weggen. Kun alemman tason päällikkötehtäviinkin nousi paljon ruotsinkielisiä ja ”ruotsinryssiä”, protestointi lisääntyi.

Maalis-huhtikuussa Vaasassa ilmestyneessä Valkoinen Suomi -päivälehdessä kirjoitettiin 15.3.1918, että armeijassamme on onnenonkijoita, ja on tahra lipullemme, jos despoottimaisilla ryssänupseereilla, meidän ikivihollisillamme, kavajilla sortajillamme, olisi jotakin tekemistä valkoisen arneijamme riveissä. Lehteä kuitenkin julkaisi Ylipäällikön neuvottelukunta ja lehden päätoimittaja oli Kyösti Vilkuna.

Ruotsin kieli oli myös pahasta. Ilkka-lehdessä kerrottiin maaliskuussa, että Vilppulan rintamalla olivat vartiomiehet luulleet jotakuta valkoista punikiksi, kun tämän lupalapun leimoissa oli vartiomiehille käsittämätöntä ruotsinkielistä tekstiä.

Historioitsija Ohto Manninen kirjoitti noista vaikeista kuukausista laajan katsauksen Historialliseen aikakauskirjaan 4/1973. Siinä hän käy läpi myös muiden historiantutkijoiden tutkimustuloksia ja viittaa mm. ruotsalaisen Stig Jägerskiöldin Mannerheim-kirjaan (1967), jossa hän mainitsee kiihko-opposition jyrkiksi edustajiksi Maalaisliiton kansanedustajatohtorin V.O. Sivénin, luutnantti Rudolf von Scholtzin ja von Gerichin veljekset. Samanlainen oli myös Maalaisliiton kansanedustaja Antti Rentola Kuhmoisista.

Sivén oli pahimpia. Maaliskuun lopulla hän teki tarkastusmatkan Itä-Suomen sotasairaaloihin ja tapasi niillä reissuilla majuri Erik Heinrichsin ja majuri Aarne Sihvon. Heille Sivén painotti, että vapaussotaa ei saanut käyttää Kaledinin venäläisimperialistisiin salajuoniin ja puhui kiihtyneesti Mannerheimin syrjäyttämisestä. (Aleksei Kaledin oli Donin kasakoita johtanut kenraali, joka ensimmäisten joukossa nostatti sotilaallista vastarintaa uutta bolshevikkihallintoa vastaan.)

Sivénin kanssa samoilla linjoilla oli äärioikeistolainen Martti Pihkala, jonka mielestä kaikki venäläisyyteen vivahtava olisi Suomen armeijasta poistettava ja luotava todellinen kansallinen armeija jääkäreistä, suomalaisista voimistelunopettajista ym. Pihkalasta tuli Kokoomuksen kansanedustaja 1930 ja myös IKL:n jäseneksi hän liittyi.

Ohto Manninen jakaa tyypilliset Mannerheimia vastustaneet valkoiset oppositiomiehet kahteen ryhmään:

1. suomen- tai ruotsinkielinen aktivisti, joka oli oleskellut Saksassa tai Ruotsissa maanpaossa tai istunut Spalernajan vankilassa,
2. suomenkielinen jääkäriliikkeeseen osallistunut heimoystävä, joka uskoi Saksan voittavan maailmansodassa.

Tämän suuntauksen mielipiteitä toivat julki Ilkka, Wasabladet ja Karjalan Sanomat.

Toukokuussa tilanne lopulta selkeni. Mannerheim marssi 16.5.1918 valkoisen armeijan kärjessä Helsinkiin, luovutti vallan Suomen lailliselle hallitukselle ja otti vastaan joukkojensa ohimarssin. Tästä kaksi viikkoa ja senaatti ilmoitti Mannerheimille, että armeija olisi järjestettävä uudelleen saksalaisten määräysvallassa. Mannerheimille tämä oli liikaa: "Kukaan ei kai saattanut kuvitella, että minä, poljettuani maasta armeijan ja johdettuani miltei kouluttamattomat, puutteellisesti aseistetut joukot voittoon - kiitos suomalaisen sotilaan taistelumielen ja upseerien taitavuuden ja alttiuden - nyt alistuisin nimikirjoituksellani vahvistamaan ne käskyt, jotka saksalainen sotilaskomissio katsoisi tarpeellisiksi."

Saksalaisista ei Mannerheimilla ollut hyvää sanottavaa myöhemminkään. Hän oli heihin suhtautumisessaan yhä tsaarin upseeri vailla myötämieltä Saksaa kohtaan. Paavo Haavikon kirjassa Suuri marsalkka (Art House, 2022) Mannerheim sanoo J.K. Paasikiveä muistellessaan, että Paasikivi oli antanut hänelle mainion italialaisen kylpyläkaupungin ja -hotellin nimet, koska Mannerheim ei halunnut edes kylpeä Saksassa.

Mannerheim esitti muodollisen eronpyynnön 20.5. ja uudisti sen viikkoa myöhemmin. Kriisi puhkesi 30.5. Mannerheimin marssiessa ulos umpikujaan ajautuneiden neuvottelujen päätteeksi. Valkoinen kenraali matkusti ilman seremonioita yksityiskansalaisena Tukholmaan 1.6.1918.

Sitten taas uudelleen Mannerheimin kuvat seinille: 12.12.1918 Mannerheim kutsuttiin Suomen valtionhoitajaksi ja 30.12.1918 hän otti uudelleen haltuunsa armeijan ylipäällikkyyden. Eikä hän saksalaisista edelleenkään päässyt eroon, vaan reilun 20 vuoden kuluttua jopa Aatu tuli syntymäpäiväkäynnille Mannerheimin luo.

kari.naskinen@gmail.com

Hammastekniikan, hevosalan, kaivosalan, merenkulun, sirkusalan, tanssin tutkinnot...

Kauppaopiston naiset ja ampparin mopopojat (nykyisin sanotaan amiksen pojat). Tuttuja kaikille. Kun puhutaan ammatillisesta koulutuksesta, sen monipuolisuus yllättää maallikon. Luin melkein kokonaan Koulutuskeskus Salpauksen historiateoksen, 500 sivua, 1,7 kiloa, ja se tarjosi kuvan, joka on valtavan laaja. Kirjan ja Salpauksen koosta kertoo kertoo heti alkuun se, että sisällysluettelo käsittää 17 sivua. Vaikka Salpaus syntyi vasta 2001 kokoamalla yhteen Päijät-Hämeen koulutuskonserni -kuntayhtymään kuuluneet toisen asteen ammatilliset oppilaitokset, tämän kokonaisuuden historia ulottuu käytännössä paljon kauemmas. Nyt Koulutuskeskus Salpaus on yksi Suomen suurimmista ja edistyksellisimmistä ammatillisista oppilaitoksista. Vuosittain Salpauksessa on noin 13 000 aikuista ja nuorta opiskelijaa. Ammatillisia perustutkintoja voi suorittaa yli 40.

Kirja alkaa varsinaisesti vuodesta 1996 ammatillisen koulutuksen hajallaan olleen kentän keskittämisestä Päijät-Hämeen koulutuskonserniin. Ammatillisen koulutuksen historia tällä seudulla on kuitenkin varsin pitkä, sillä jo 1700-luvulla toimi Heinolassa kehruukoulu ja samanlaista toimintaa oli 1800-luvulla myös Padasjoella. Emäntäkoulu aloitti Orimattilassa 1893 ja Lahteen perustettiin käsityöläisiltakoulu 1894.

Kirjan haastatteluineen kokosivat kolmen vuoden urakkana Salpauksessa rehtorina 2001-13 toiminut opetusneuvos Marita Modenius (kuvassa oik.) ja Lahden ammattikorkeakoulun tietopalvelujohtajana toiminut Sirkku Blinnikka. Kirja kertoo ammatillisen koulutuksen kehityksestä, suosion kasvusta ja rakenteellisista muutoksista Päijät-Hämeessä sekä koulutusmaailmaan liittyvistä muistoista vuosien varrella.

Muistoja tulee mieleen kirjaa lukiessakin. Joitakin kauppaopiston naisia olen joskus naurattanut, mutta enemmän tuli kuitenkin tutuksi liikelaitos Tuoterangas, joka hoiti invalidihuoltolain suojatyötoimintaa. Tuoterenkaassa kävin sidotuttamaksi vuosikirjoiksi Uuden Lahden numerot ja yhdellä käynnillä ostin mölkkypelin. Mölkyn keksi Tuoterenkaan johtaja Jouko Pylväs, joka alkoi hyödyntää Heinolassa ja Kärkölässä vanerisorvista jätepuiksi jääviä puupalikoita. Mölkky-tavaramerkin Tuoterengas sai 1998. Kauppakamarin teollisuusasiamies Kyösti Lintunen (tutuille lintuasiamies Kyösti Teollisuus) ryhtyi viemään mölkkypakettia liikelahjoiksi ja lyhyessä ajassa pelistä tuli myös iso myyntimenestys. Kirjassa Pylväs kertoo oman mölkkyhuipennuksensa olleen, kun toimittaja Raine Tiessalo haastatteli häntä Urheiluruutuun petankkikentällä Pariisissa. Vuonna 2017 mölkky siirtyi porilaiselle Nelostuote Oy:lle. Nykyisin mölkkyä pelataan ympäri maailman, tämän vuoden MM-kisat järjestetään Hyvinkäällä ja EM-kisat Varsovassa.

Enää Tuoterengasta ei ole. Ennen uusia järjestelyjä se ylläpiti myös kierrätyskeskus Patinaa, jossa 2003 aloitti markkinoinnin tehtävissä sittemmin kansanedustajaksi noussut Mika Kari. Patinassa hän toimi siihen saakka, kunnes tuli valituksi eduskuntaan 2011.

Muitakin tällaisia kaikkien tuntemia nimiä tulee esille. Autoalan moottoriurheilupainotteisessa koulutuksessa Heinolassa opiskeli 2005-08 Valtteri Bottas, mutta koska hän jo tuolloin mikroautoilijana kilpaili paljon ulkomailla, opettaja Olli Mykrä laati hänelle henkilökohtaisen opiskeluohjelman ja tutkinto tuli suoritetuksi.

Salpauksen ammatillista perustukintoa ovat opiskelleet mm. jääkiekkoilija Pasi Nurminen, nyrkkeilijä Jarkko Ojapalo, mäkihyppääjä Julia Kykkänen ja taitoluistelija Susanna Pöykiö. Toisella asteella on Suomessa 15 urheiluoppilaitosta, joista yksi on Päijät-Hämeen urheiluakatemia. Tähän verkostoon ovat kuuluneet Salpausselän lukio, Puolustusvoimain urheilukoulu sekä Pajulahden ja Vierumäen urheiluopistot. Tiiviissä yhteistyössä on nykyisin myös Lahden lyseon urheilulukio. Salpaus on Suomen olympiakomitean huippu-urheiluverkostoon kuuluva oppilaitos,

Meteorologin tutkintoa ei Salpauksessa voi suorittaa, mutta Nastopoli-lukiossa opiskeli 2005-08 iltauutisten säätyttö Anniina Valtonen. Nastopoli siirtyi kuntaliitoksessa koulutuskonsernilta Lahden kaupungille ja liitossopimuksessa sanottiin, että kaupunki ylläpitää lukiotoimintaa Nastolan alueella. Kun kuntaliitossopimuksen sitovuusaika päättyi, Nastopoli lopetettiin taloudellisista syistä ja oppilasmäärän huonon kehityksen vuoksi.

Monipuolinen tv-toimittaja/juontaja Mikko ”Peltsi” Peltola suoritti kalastusoppaan ammattitutkinnon Salpauksen Asikkalan toimipisteessä.

MÖLKYN LISÄKSI MUUTAKIN
KANSAINVÄLISYYTTÄ

Jo Lahden ammatillisessa aikuiskoulutuskeskuksessa (per. 1967) toimi kansainvälistymisyksikkö, jossa oli räätälöityjä koulutusohjelmia mm. Viron ompeluteollisuudelle, Tallinnan satamaorganisaatiolle ja vesihuollolle sekä Latvian ympäristölaboratorioiden henkilöstölle. Yhteistyökuvioita oli myös kansainvälisyyteen panostaneiden yritysten kanssa (Lahden Polttimo Oy, Morus Oy, Porkka Oy).

Työvoimatoimiston päällikkö Väinö Pässilä oli paljon yhteistyössä LAAK:n rehtorin Juha Vason kanssa ja tämän tuloksena minäkin olin pari kertaa toimittajan ominaisuudessa Tallinnassa houkuttelemassa sikäläisissä oppilaitoksissa virolaisia Lahteen ammatilliseen koulutukseen tai suoraan työperäisiksi maahanmuuttajiksi. Pässilän lisäksi näillä markkinointimatkoilla olivat myös Pentti Heikkurinen ja Pekka Kääriäinen. Kerran olimme kiltisti yötä nunnaluostarissa ja kerran kuului ohjelmaan myös virallinen vierailu Tallinnan Kalev -urheiluseuran johtajien luona, kun Pässilä oli tuolloin veljesseura Lahden Kalevan puheenjohtaja ja TUL:n varapuheenjohtaja.

Kansainvälistä yhteistyötä on myös oppilaitosten kanssa, suuntina mm. Hollanti, Liettua, Saksa, Skotlanti, Slovenia, Unkari, Singapore ja Taiwan.

Päijät-Hämeen koulutuskuntayhtymällä ja sen seuraajalla Salpaus-kuntayhtymällä on ollut kolme toimitusjohtajaa: Arpo Heinonen 1995 - 2003, Arvo Ilmavirta 2003 - 2012 ja Martti Tokola 2012 -. Pitkään on talossa ollut jo Tokolakin, joka ehti olla ensin talousjohtajana 13 vuotta ja toimitusjohtajan varamiehenä 10 vuotta.

Heinosen siirtäminen Päijät-Hämeen kuntayhtymän rehtorin virasta kuntayhtymän toimitusjohtajaksi aiheutti poliittisen kärhämän. Kaupunginvaltuutetut Juha Christensen (krist), Milla Kalliomaa (krist) ja vanha kauppaopiston nainen Onerva Vartiainen (vihreä) eivät hyväksyneet valintaa, mutta Hämeen lääninhallitus ja lääninoikeus hylkäsivät heidän valituksensa.

Ilmavirta joutui myös vaikeuksiin, kun Ylen tv-ohjelmassa helmikuussa 2012 hänen johtamistapaansa arvosteltiin ja syytettiin häntä Lamk:n kulttuurialan lakkauttamisuhasta. Tämän jälkeen sekä ESS että Uusi Lahti panivat lisää kierroksia haukkumisiin; lehtien päätoimittajat olivat tuolloin Heikki Hakala ja Tommi Berg. Elokuussa 2012 Ilmavirta pyysi eroa toimitusjohtajan tehtävistä ja siirtyi kehitysjohtajaksi, vuorotteluvapaalle ja rästiin jääneille lomapäiville.

Tokola välttelee julkisuutta, mutta Salpauksen sisällä hän liikkuu paljon ja näkyy aktiivisesti. Koronasyksynä 2020 Tokola aktivoitui erityisesti ja jakoi opetusalojen kierroksillaan kokemaansa ja näkemäänsä Facebookissa ja Linkedinissä, mistä tuli paljon hyvää palautetta.

Salpauksen omistukset 31.12.2020:
- Tytäryhtiö Salpaus-palvelut Oy.
- Osakkuusyhtiö Päijät-Hämeen ajoharjoittelurata Oy.
- Muut osakkeet Provincia Oy, Kuntien Tiera Oy, Nets Oy (Luottokonta Oy), Muovialan kehittämiskeskus Oy (Muovipoli Oy), PHP Holding Oy, Päijät-Hämeen tekstiilihuolto Oy, Työterveys Wellamo Oy.

kari.naskinen@gmail.com