Sähköautolla on tulevaisuutensa

Viime vuonna maailmassa myydyistä henkilöautoista 1,3 prosenttia oli sähköautoja, Suomessa 0,3 prosenttia. Suomessa kaasuautojakin myydään enemmän. Tänään kävin ajelemassa Jaguarin uudella sähköautolla, jonka englantilainen Auto Express -lehti tällä viikolla valitsi Vuoden autoksi. Jos sähköautojen kehitys jatkuu samaan suuntaan kuin Jaguar I-Pace nyt antaa ymmärtää, joutuu tällainen vanha polttomoottorimieskin myöntämään, että sähköautolla on tulevaisuutensa. Ajamisessa ei eroa automaattivaihteiseen autoon juurikaan ole, mutta sitten on se lataushomma, jonka kanssa on vielä paljon tehtävää.

Jaguarin maahantuoja Inchape Motors Finland Oy on tuonut Suomeen muutaman prototyypin tästä uutuusautosta. Yksi niistä oli ajettavana Sports Car Centerin sivutoimipisteessä Hollolassa, joten sinne vaan.

Hyvän ajoasennon löysi helposti, sillä istuimen säätömahdollisuuteen joka suuntaan ovat laajat. Sitten vain jalka jarrulle ja painallus Start-nappulasta. Mitään ääntä ei kuulunut, mutta ratin takana mittaristosta näkyi, että auto on käynnissä. Vaihdekeppi on kuin automaattivaihteisessa autossa, mutta vaihtoehtoja on vain kolme: D, N, R. Ensimmäinen erikoinen havainto: kun pihasta lähtiessäni ja ennen kadulle ajamista nostin jalan kaasupolkimelta, niin moottorijarrutus oli niin voimakas, että auto melkein seisahtui. Tämä on se vaihe, kun sähkömoottorit latautuvat jarrutusenergialla. Vauhti siis hidastuu poikkeuksellisen voimakkaasti aina kun jalan nostaa kaasulta.

Seuraava erikoishavainto: kun lähdin liikennevaloista tahallisen rivakasti, auto hyökkäsi liikkeelle niin, että keula nousi – ei sentään ”keulinut”. Selitys tälle: kiihtyvyys nollasta sataan on 4,8 sekuntia. Huippunopeudeksi valmistaja ilmoittaa 124 mailia tunnissa eli 200 km/t.

Vieläkään ei mitään ääntä tietenkään kuulunut, mutta sekin ”ongelma” oli mahdollista saada pois kytkemällä päälle sellainen lapsellinen toiminto, joka antaa kaiuttimista kiihdytys- ja ajoääniä.

Ajotuntuma on ”tiukempi” kuin keskivertoautoissa. Ohjaus on tarkka ja jousitus vaikuttaa jämäkältä. Lieneekö säätöihin otettu kokemuksia Formula E -luokasta, jossa Panasonic Jaguar Racing on kilpaillut vuodesta 2016 alkaen? Tämän kauden sarjassa Mitch Evans ja Nelson Piquet Jr. ovat sijoittuneet joukkueena viidenneksi. Kärjessä ovat Renaultin moottoreita käyttävä kiinalainen Techeetah-talli ja toisena Audi.

Jaguar I-Pacen sähkömoottorit ovat etu- ja taka-akseleiden yhteydessä. Tehoa on yhteensä 400 hv. Akku on levitetty litteäksi kokonaisuudeksi lattian alle. Niin painava systeemi se on, että 4.7 metriä pitkä auto painaa 2200 kg. Nelivetoinen Jaguar I-Pace sijoittuu katumaastureiden SUV-luokkaan (Sports Utility Vehicle). Hinta perusvarustuksella 85 000 euroa.

Yhdellä täyslatauksella auton kulkumatkaksi ilmoitetaan 480 km. Jos matka kuitenkin on pitempi, tullaan niihin sähköautoilun kriittisimpiin kohtiin. Tunnin pikalatauksella 50 kW:n DC-laturilla saa kyllä lisää ajomatkaa 270 km, mutta silti… Kehitys kuitenkin etenee kovaa vauhtia, mistä yhtenä todisteena on, että ensi vuonna ei Formula E -kilpailuissa ajajien tarvitse kisan puolivälissä vaihtaa uuteen, ladattuna varikolla odottavaan autoon, kuten vielä nyt. Joka tapauksessa Jaguar I-Pacella, Nissan Leafilla ja Teslalla on vielä isoja kynnyksiä edessään. Niiden ylittämistä kuitenkin helpottavat teknologian kehittymisen ohella ilmastonmuutoksen torjumiseksi tehtävät pakotteet.

Asiantuntijaoppaana istui tutustumisajossani vieressä ralliautoilun naisten maailmanmestari Minna Sillankorva (1991, ajokkina Lancia Delta Integrale)

kari.naskinen@gmail.com

Sosialistien vaikea yhtälö: Lenin, Neuvostoliitto, nykyinen Venäjä

Elokuun lopulla puhutaan taas paljon Neuvostoliitosta ja kommunismista, kun tulee kuluneeksi puoli vuosisataa Tshekkoslovakian tapahtumista 1968. Vanhat kommunistitkin paheksuvat Neuvostoliiton silloin toteuttamaa Tshekkoslovakian miehitystä, mutta kokonaisuudessaan äärivasemmiston menneisyydenhallintaprosessi on vielä pahasti kesken.

Asetelma on hankala, kun Neuvostoliittoa ei enää ole, mutta on kuitenkin Venäjä, jonka väestöstä valtaosa on entisiä neuvostoliittolaisia. Nykyisellä Venäjällä on kuitenkin niin kapitalistinen olomuoto, että miten entisiä neukkusympatioita voi siihen siirtää. Monet kuitenkin pystyvät, kun parempaakaan vaihtoehtoa eivät keksi. He myös toivovat Venäjän pärjäävän hyvin jalkapallon MM-kisoissa.

Lisäsekaannusta aiheuttaa oikeistopopulismi, joka vetää puoleensa myös vasemmistolaisia. Syy esimerkiksi Saksassa tähän on se, että siellä AfD on ainoa puolue, joka tosissaan esiintyy nykyisen finanssikapitalismin vastustajana.

Tämä kaikki monimutkaisuus on ymmärrettävää sitä taustaa vasten, että Neuvostoliiton loppuminen oli monelle elämän suurin katastrofi. Kommunistisen vallankumouksen levittäminen oli jo tunnustettu mahdottomaksi, mutta oma idealismi oli joka tapauksessa hitsattu niin kiinni Neuvostoliittoon, että sen huonoistakin puolista huolimatta Neuvostoliitto oli kaiken a ja o.

Eurooppalaista vasemmistoa paljon tutkinut fil.tri Hannu Eerikäinen on tarttunut tähän problematiikkaan: ”Vasemmiston keskuudessa olisi vihdoin uskallettava kritisoida Leninin ja bolsevikkien toimintaa lokakuun vallankumouksen yhteydessä. Lenin on historiallistettava, mikä ei tarkoita sitä, että vaietaan Leninin proletariaatin diktatuurin doktriinista ja sen seurauksista eli toisinajattelijoiden nitistämisestä, terrorista, puhdistuksista, vainoista ja myös vainoharhoista, jotka lopulta johtivat Stalinin ja stalinismin nousuun.”

Eerikäinen kirjoittaa asiasta vasemmistotutkijoiden sähköpostifoorumissa. Hän korostaa sitä, että jos vasemmisto ei selvitä välejään neuvostojärjestelmään, sillä ei ole enää mitään mahdollisuuksia kehittyä todelliseksi joukkoliikkeeksi, erilaisia kapitalismin vastaisia voimia yhdistäväksi demokraattiseksi rintamaksi.

”On myös selvitettävä, onko kommunistisella puolueella enää tarvetta ja merkitystä, ja jos, niin millaisesta kommunistisesta puolueesta olisi silloin kysymys, sillä kommunismi ja demokratia eivät tähän mennessä ole oikein sopineet yhteen”, kirjoittaa Eerikäinen.

AY-POLITIIKAN
SUUNTA MUUTETTAVA

Mielenkiintoinen kysymys Eerikäisen kirjoituksessa koskee sitä, miten äärivasemmistossa suhtaudutaan ay-liikkeeseen. Hänen mielestään nykyisen ay-politiikan suunta pitäisi muuttaa ekologisesti ja kokonaisyhteiskunnallisesti kestävälle pohjalle:

”Tämä on poliittisesti erittäin vaativa ja monitahoinen tehtävä, joka silti on koko vasemmistopolitiikan keskeinen kysymys. Toisin sanoen miten saada mukaan vielä nykyisissäkin oloissa järjestäytynyt työväki, joka vuosikymmenien taistelulla on saavuttanut tietyt palkka-, työsuhde-, loma- ja eläke-edut, eikä halua missään tapauksessa luopua niistä ja on valmis vielä työtaisteluin pitämään yllä asemaansa ja elintasoaan? Miten tehdä palkka- ja työsuhdetaistelusta osa ekologista taistelua, kun työedut ja ekologiset edut ovat nykyoloissa pitkälle vastakkaisia ja merkitsevät siten työntekijöille eduista luopumista, jos kestävän kehityksen edellytykseksi asetetaan kulutuksen ja kasvun vähentäminen?”

Vaikeita asioita, kuten Eerikäinen toteaa. Miten näissä oloissa on mahdollista voittaa takaisin se "poliittisen toiminnan ulottuvuus, jonka vasemmisto kadotti reaalisosialismin romahduksen seurauksena"? Vladimir Putin ei tietenkään tarjoa tähän ratkaisua, eikä myöskään Li Andersson kovin monen kasvuprosentin edestä.

kari.naskinen@gmail.com

Yhden asian filosofi

Filosofi, kulttuurihistorian ja sosiologian dosentti Jari Ehrnrooth kirjoitti blogissaan Yleisradion nettisivuilla, että ”vanhoillinen hyvinvointivaltio on tullut aatteellisen, poliittisen ja taloudellisen tiensä päähän ja että tulevalla vaalikaudella alkaa suomalaisen yhteiskuntapolitiikan ennennäkemätön korjaus.” Tätä samaa Ehrnrooth on julistanut tasaisin väliajoin ja joka kerta siitä on revitelty uutisia isoilla kirjasimilla.

Jo 2015 Ehrnrooth sanoi Helsingin Sanomien haastattelussa hyvinvointiaatteen paljastavan, että elämme arvotyhjiössä. Hänen mukaansa Suomi on kansakuntana menettänyt ajatuksen henkisestä kehittymisestä ja pyrkimyksestä arvokkaaseen elämään. Sitten seuraavana vuonna häneltä ilmestyi kokonainen kirja näistä hämäristä näyistään: Hyvintoimintayhteiskunta (Kirjapaja, 2016).

Hänen arvionsa ja toiveensa mukaan tullaan siirtymään hyvinvointimallista sellaiseen malliin, jossa vastuu vapaan yksilön itsenäisestä hyvästä elämästä palautetaan valtiolta sinne minne se kuuluukin, yksilölle itselleen.

”Erilaisten sosiaalitukien ja palvelujen varassa elävien suomalaisten on syytä tiedostaa, että pian kaikki menee uusiksi. Toisin sanoen vapaamatkustuksen helpot ajat ovat pian muisto vain”, sanoo Ehrnrooth.

Sukunimestään huolimatta Ehrnrooth on vakuuttanut, että hän ei ole oikeistolainen, ei arvokonservatiivi eikä arvoliberaali. Joka tapauksessa hän korostaa yksilön vastuuta ja vierastaa holhoavaa hyvinvointivaltiota. Jos Suomi ja läntinen maailma muutenkin menisi hänen toivomaansa suuntaan, se tapahtuisi hänen neljän teesinsä mukaan seuraavalla tavalla:

1. Marxilaisen kollektivismin ja tulontasauksen aatteellinen perusta romahtaa lopullisesti.

2. Konsensuspolitiikka hajoaa, koska julkistalouden välttämättömät uudistukset pakottavat siihen.

3. Yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden kehittäminen alkaa yhä enemmän kohdistua toisten kustannuksella elämisen, vastuuttomuuden ja vapaamatkustuksen poistamiseen. Vapaista yksilöistä muodostuva liberaali kansakunta voi edistyä vain parantamalla jokaisen yksilön itsenäistä toimeentuloa, työn tuottavuutta ja kykyä antaa arvoa luova työpanoksensa koko kulttuurin kehitykseen.


4. Sosiaalipolitiikassa tullaan 2020-luvulla yleisesti ymmärtämään, että terveys ja hyvinvointi eivät ole arvokkaan elämän tarkoitus vaan edellytys. Kohtuullinen hyvinvointi tarvitaan siihen, että vapaa yksilö voi keskittyä luomaan jotakin arvokasta.

Mielenkiintoista on myös lukea Ehrnroothin ajatuksia näitä asioita ajankohtaisemmasta teemasta. Turvapaikanhakijoista hän kirjoittaa, että "hyväuskoisuus johtaa vaikeuksiin":

”Eurooppa ei voi pelastaa kaikkia. Meidän tulee tarjota uusi mahdollisuus niille kaikkein vaikeimmassa asemassa oleville, jotka ovat lähtömaissaan joutuneet vainotuiksi. Samalla tulee varmistaa, ettei anneta tilaisuutta järjestelmän väärinkäyttämiseen. Turvapaikan saaneiden kotouttamisen tulisi tietoisesti keskittyä kulttuuriseen sopeuttamiseen, jossa tulokasväestölle konkreettisesti osoitetaan, millaiset vapaudet ja oikeudet meillä suojaavat yksilönvapautta. Mielikuva rajoittamattomasta monikulttuurisuudesta on vahingollinen, koska se on ristiriidassa perustuslakiimme kirjatun arvojärjestelmän kanssa.”

KEKKONEN, KOIVISTO,
AHTISAARI, HALONEN, NIINISTÖ

Kirjahyllystä löytyi yksi Ehrnroothin kirja, Asentoja, muistelmia nykyajasta (WSOY, 1995). Takakannessa kerrotaan, että tohtori Ehrnrooth oli kansakunnan henkistä tilaa selvittäneen Ilkka Niiniluodon filosofiryhmän jäsen ja toimii tutkijana Helsingin yliopiston sosiologian laitoksella. Kirja paljastaa, että Ehrnroothilla oli aikaisemmin päässään muitakin kuin yksi asia. Hän käsitteli mm. tasavallan presidenttejä:

”Itsenäisyyden aikana oli eletty sotienvälinen ensimmäisen tasavallan aika, jota seurasi Paasikiven - Kekkosen toinen tasavalta. Mauno Koivistosta oli alkava uusi uljas kolmas tasavalta, mutta nyt kun Koivisto on väistynyt, voimme todeta, että olimme väärässä. Mitään uudistumista ei tullut.”

”Meidän Manu voitti toiset vaalinsa huitomalla kädellään ja hokemalla, että kyllä se siitä. Meillä se, joka liian totisesti pyrkii voittoon ja ympäristön hallintaan, ei koskaan saa otetta kansan sydänvirroista. Tästä Paavo Väyrynen tiesi liian vähän ja Elisabeth Rehn ei juuri mitään. Pyrkyryyden häivyttämiseksi on tärkeää olla kuin jo olisi siinä asemassa johon pyrkii, ikään kuin jo olisi kansan siihen kutsuma.”

”Martti Ahtisaari näyttää vallantahtoiselta poliitikolta käyttäessään avoimesti presidentin valtaoikeuksia. Mutta tämä juuri osoittaa, ettei hän ole täysiverinen poliitikko. Koivisto oli, hän käytti presidentille suotuja salaisen asiamiehen valtuuksia.”

Nyt kun Ehrnrooth toivoisi hyvinvointivaltion systeemeiden kaatuvan, hän toivoo myös, että Suomen olisi otettava mallia muista pohjoismaista ja poistettava valtionpäältä kaikki valtaoikeudet:

”Kekkosen kauden jälkeen valtaoikeuksia supistettiin, mutta uudistajilla ei riittänyt rohkeutta koko valuvirheen korjaamiseen. Niinpä meillä yhä on parlamentaarisesta kontrollista vapaa vahva presidentti keskuudessamme. Kansakuntaa yhtenäistävän henkisen johtajuuden malli tuli Mäntyniemeen Tamminiemen perintönä, mutta tyyli pehmeni. Opettajataustainen Ahtisaari herätteli unilukkarin sauvalla ja ay-juristi Tarja Halonen huiteli muumimamman käsilaukulla.”

”Edeltäjiensä tavoin Sauli Niinistö on halunnut yhdistää presidenttiyteensä kaksi roolia, ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtamisen sekä arvojohtajuuden.”

Niinistöstä Ehrnrooth sanoo, että arvojohtajan päiväkäskyillään Niinistö on näyttänyt, millainen mielipidemahti verbaalisesti taitava presidentti on. Sen pitäisi riittää, eikä Niinistöllä tarvitsisi olla minkäänlaisia valtaoikeuksia. Filosofi Ehrnroothin mielestä ”parasta mitä maan isähahmo näinä epävarmuuden aikoina voisi kansalaisilleen olla, olisi hyväksyvä ja suojeleva muumipappa”.

kari.naskinen@gmail.com

Sotaa tuodaan Suomi-areenaan

Suomessa on viimeisten parin vuoden ajan olleet käynnissä kovat sotaponnistelut: sotaharjoituksia amerikkalaisten kanssa, Natoon lähentymistä, Ulkopoliittisen instituutin, Jukka Tarkan ym. ryssävihaa ja kaiken tämän riemun julistajana molemmat iltapäivälehdet. Koska sotaa ei kuitenkaan vielä ole saatu syntymään, se tuodaan sentään demonstraationa Porin Suomi-areenaan heinäkuun puolivälissä. Hävittäjälentokoneilla tehdään ylilento ja Kirjurinluodon jatsipaikka eheytetään militaristisesti taistelunäytöksellä. Sotapropagandaa täydentää sille järjestettävä oma esittelykatu.

Suomi-Areenan taloudellinen päätukija on tänä vuonna Suomen armeija. Jo ennen Suomi-areenaa on Porissa tänä kesänä liikuttu samassa hengessä, sillä kesäkuussa partiolaisten tapahtumassa torilla oli ”rauhanpaneelin” kyljessä lapsille esitteillä konepistooli ja tarkkuuskivääri kahden aliupseerin opastuksella. Senaatintorilla Helsingissä ja Oulun torilla puolestaan armeija esitteli uusinta aseistustaan aina raskaisiin tykkeihin asti. 

Parhaillaan Juha Sipilän hallitus valmistelee kymmenien miljardien hävittäjähankintaa. Tarjouksia on jo pyydetty ja kaupasta on määrä päättää 2021. Samaan aikaan kun sosiaalimenoista ja koulutuksesta leikataan, ollaan valmiita tuhlaamaan kymmeniä miljardeja järjettömään asevarusteluun.

Koneiden ostohinta on 10 miljardia euroa, mutta käyttö- ja ylläpitokustannuksineen kulut ovat niiden 30 vuoden elinkaaren ajalta yli 40 miljardia. Hallituksen mukaan kestävyysvaje on 9 miljardia ja sen tekemät leikkaukset 4 miljardia. Aiotaanko hävittäjät rahoittaa lisäleikkauksilla, ottamalla velkaa vai myymällä lisää valtion omaisuutta?

Suomen herrat puhuvat näissä yhteyksissä puolustamisesta. Hävittäjälentokoneet on kuitenkin suunniteltu hyökkäyssotaan. Moderni ilmapuolustus on tehokkaampi ja halvempi. Ilmavalvontaan riittää yksi lentue.

Jo Hornet-hankinta 1992 johti varuskuntien lakkautuksiin ja säästöihin puolustukselle olennaisissa aselajeissa. Nyt suunnitellaan vielä kalliimpaa hankintaa.

Jos koneet ostetaan USA:sta, sotilaallinen yhteistyö yhden sen kanssa tiivistyy ja Suomen ulkopoliittinen liikkumavara kaventuu entisestään. Hävittäjiin tullee Nato-yhteensopiva aseistus, vaikka kansalaisten enemmistö ei halua Suomea Natoon.

Hävittäjät lisäävät epävakautta epävakaaseen maailmaan. Hävittäjiin käytetyt verovarat vahvistavat suurten asevalmistajien valtaa maailmanpolitiikassa. Suomeenkin hävittäjiä kauppaavat yritykset minimoivat veronmaksuaan veroparatiisien avulla. Asevarustelu pahentaa ilmastokriisiä ja siten heikentää turvallisuutta globaalisti. Raaka-aineita, energiaa ja osaamista tarvittaisiin maapallon ongelmien ratkaisemiseen yhteistyössä.

Hävittäjistä pitäisi tehdä iso vaalikysymys. Hävittäjähankinta nimittäin uhkaa viedä vakaalta hyvinvointivaltiolta lisää pois rahoitusta. Koulutuksesta ja hyvinvointipalveluistakin pitää leikata säästämisen varjolla? Suunniteltu 40 miljardin euron hävittäjähankinta siis uhkaa Suomen hyvinvointivaltiojärjestelmää.

YDINASEETKIN
ESILLÄ PORISSA

Sen verran on Porissa toisenkinlaista keskustelua, että 18.7. kello 13-14 kysytään Suomi-areenassa Eetunaukion lavalla, kuinka Suomi voi edistää ydinaseriisuntaa. Onko ydinasekiellosta hävittämään maailman tuhoisimmat joukkotuhoaseet? Mitä muita keinoja on?

Viime vuonna YK hyväksyi ydinaseet kieltävän sopimuksen. Sen puolesta äänesti 122 valtiota. Suomi ei osallistunut neuvotteluihin eikä ole allekirjoittanut sopimusta.

Panelisteina tapahtumassa ovat Vasemmistoliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Li Andersson, Rauhanliiton puheenjohtaja ja kansainvälinen rauhantutkija Tarja Cronberg sekä Keskustan kansanedustaja Matti Vanhanen.

Tapahtuman järjestää kansainvälisen ydinasekiellon puolesta työskentelevän ICAN-kampanjan (International Campaign to Abolish Nuclear Weapons) verkosto Suomessa. ICAN sai 2017 Nobelin rauhanpalkinnon työstään ydinaseet kieltävän sopimuksen puolesta. ICAN Finland -verkostoon kuuluu useita suomalaisia rauhanjärjestöjä ja yksityishenkilöitä.

kari.naskinen@gmail.com

Soten miljardisäästöt muuttuneet miljardimenoiksi

Pääministeri Juha Sipilä ilmoitti, että sosiaali- ja terveydenhuollon sekä maakuntajärjestelmän uudistumisen lykkääntyminen vuodella maksaa 200 miljoonaa euroa. Tämä on jo todettu ainakin kaksi kertaa liian suureksi arvioksi, mutta olkoon niin tai näin, ovat tällaiset rahat pikkuruisia verrattuna siihen, mitä soteuudistus sinänsä tulee maksamaan, jos se toteutuu.

Nykyisin julkishallinto ostaa terveydenhuollon palveluja yksityiseltä sektorilta vähän yli 500 miljoonalla eurolla vuodessa. Sipilän sotessa laskentamallina on, että yksityisen terveydenhuollon osuudeksi uudessa valinnanvapaussysteemissä tulisi 3050 milj. euroa. Tämä tarkoittaa sitä, että julkisessa terveydenhuollossa pitäisi aikaansaada säästöjä 2500 milj. eurolla, jotta kulut eivät kasvaisi.

Tämä ei tietenkään ole mahdollista. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin hallintoylilääkäri ja Helsingin yliopiston terveysoikeuden professori Lasse Lehtonen on laskenut, että kustannusten sopeuttaminen on mahdollista enintään 20 prosentin osalta, jos palvelujärjestelmää ei haluta romuttaa. Lisäkustannukseksi jää näin 2 miljardia euroa. Käytännössä sopeuttaminen terveydenhuollossa voi tapahtua vain henkilökustannuksia leikkaamalla. Koko 2,5 miljardin euron säästö edellyttäisi noin 50 000 henkilön, lähinnä sairaanhoitajien ja lähihoitajien, irtisanomista julkiselta sektorilta.

Ei siis onnistu. ”Päinvastoin valinnanvapausmalli aiheuttaa palvelukysynnän kasvua, jota jo ensimmäiset asiakassetelipilotit osoittivat”, kirjoitti Lehtonen Uudessa Suomessa 29.10.2017.

Kustannusten kasvua on helppo havainnollistaa. Meidän perheestä toinen käyttää terveyskeskuksen palveluja, toinen Terveystalo Oy:n. Jos sote toteutuu, terveyskeskuksessa kävijän kustannukset pysyvät ennallaan, mutta Terveystalossa kävijän potilasmaksuista osan maksaa sitten se uusi maakunta. Eli aiheutamme pelkkää lisäystä julkishallinnon kuluihin.

Lasse Lehtonen on jäsenenä soten valmistelun ja toimeenpanon tuen asiantuntijaryhmässä sekä EU:n komission terveydenhuollon kehittämisen asiantuntijaryhmässä. Hänen mukaansa vaalinnanvapausjärjestelmään kuuluva asiakassetelipalvelujen hallinointikin merkitsee noin 300 milj. euron hallintokuluja. Kun tämä ja kaikki muu lasketaan yhteen, on Sipilän hallituksen valinnanvapausmallin lisäkustannus terveydenhuoltojärjestelmälle yli 3 miljardia euroa.

”Tavoitteena oli 3 miljardin säästö, mutta sotekarnevaalissa näyttää summan etumerkki vaihtuneen. Poliisi ja puolustusvoimat tuskin ymmärtävät, että poliisien vähentäminen tai hävittäjähankintojen lykkääminen on välttämätöntä, jotta hallituksen sote-uudistus saadaan päätökseen valtiontaloutta romuttamatta”, kirjoitti Lehtonen.

Uusien sotalentokoneiden hankinnasta voisikin luopua, mutta niin ei tehdä, vaan edessä on verotuksen kiristäminen.

Lehtonen: ”Pahinta on kuitenkin se, että tuolle 3 miljardin euron uudelle kuluerälle on vaikea osoittaa terveyshyötyä tuovaa vaikuttavuutta. Alkuperäinen tavoite perusterveydenhuollon valinnanvapaudesta olisi saatu aikaan myös sairausvakuutuksen korvaustasoa nostamalla. Jonojen poistamiseen tarvitut 3 miljoonaa lääkärissäkäyntiä perusterveydenhuollossa olisivat niin rahoitettuina maksaneet vain 300 milj. euroa. Osaa tuota rahasta olisi voinut käyttää kannustimena julkisen terveydenhuollon yleislääkäripalveluiden parantamiseen.”

Näin maallikkona tulee vain mieleen, että eikö seuraava hallitus voi lopettaa koko sotepuuhan, koska se nyt vuodella siirtyy?

kari.naskinen@gmail.com

Taasko ollaan menossa ”alle priiman”?

Yhdysvalloissa kymmenen vuotta sitten koettu asuntomarkkinoiden lainakriisi syntyi siitä, että asunnonostajille myönnettiin ylisuuria lainoja. Kun näiden lainanottajien luottokelpoisuus oli ”alle priiman” (sub prime), kävi sitten niissä olosuhteissa niin, että pankkien tietoisesti ottamat riskit laukesivat. Hintakupla puhkesi ja nurin meni sekä asunnonostajia että rahalaitoksia. Ikävistä tapahtumista yritetään aina oppia, ja nyt on eduskunnan pankkivaltuuston puheenjohtaja Matti Vanhanen nähnyt, että lainakikkailu on Suomessa mennyt vaaralliseen suuntaan. Asuntoja markkinoidaan vain 20 prosentin myyntihinnalla ja suurimmillaan loput 80 prosenttia on yhtiölainaa. Tämän systeemin katsotaan tuoneen omistusasumiseen ennakoimatonta riskiä.

Vuosien 2008-09 finanssikriisi johti maailmantalouden taantumaan ja heijastui Suomenkin tilanteeseen kansainvälisesti vertaillen poikkeuksellisen voimakkaasti. Vaikka Vanhasen hallitus ryhtyi ripeästi elvytystoimiin, niin romahdusta ei mikään estänyt. Vuonna 2009 Suomen kokonaistuotannon määrä putosi edellisvuodesta 8,2 prosenttia.

Fil. maist. Pekka Tikka kirjoittaa blogissaan Historia jatkuu…, että subprimen kosketus vertaantuu tämän päivän kokemukseen Suomessa sen takia, että asuntorakentamisen rahoituspolku etääntyy asunnonostajan ulottumattomiin: ”Tonttirahastot ja yhtiölainat ovat esimerkkejä etääntymisistä. Asunnon ostajalla ei ole voimavaroja selvittää monimutkaisia ketjuja, joiden toisessa päässä on hänen rahansa (omat tai velkarahat tai niiden yhdistelmä) ja toisessa päässä velkavivutettu rahoituspolku. Polulla miinan astumisen vaara on suuri. Arvoitukseksi jää, voiko potentiaalinen asuntokriisi levitä muuhun talouteen.”

Vanhanen oli pääministerinä subprime-kriisin puhjettua. Nyt hän sanoi, että pankkivaltuusto on seurannut tilanteita asuntomarkkinoilla säännöllisesti kolme vuotta: ”Sen piirissä olen havainnut, että poliittista tahtotilaa on kyllä lisätä sääntelykeinoja. On hyvin tärkeää, että asuntoja rakennetaan ja rakennusala työllistää. Mutta selvästi tulisi olla näkymä siitä, että tästä velkavetoisuudesta pitää siirtyä terveempään rahoituspohjaan.” (Ylen uutiset 19.6.2018)

”Olen pankkivaltuustossa esittänyt sellaisen toiveen, että Suomen Pankki, Finanssivalvonta ja valtiovarainministeriö yhdessä etsisivät harkittuja lisäkeinoja: valtuuksia viranomaisille, mahdollisia lainmuutoksia, joilla pystytään puuttumaan tähän systeemiseen velkaantumisen kasvuun. Uskon, että yhtiölainojen verolakien oikeanlaisella muuttamisella tähän pystytään puuttumaan.”

Taloyhtiölainojen voimakas kasvu on nostanut niiden euromäärän kokonaisuudessaan lähes kaksinkertaiseksi tavallisiin asuntolainoihin verrattuna. Tämä on erikoinen asia. Normaalit asuntolainat ovat lainanottajan vastuulla, mutta taloyhtiölainat ovat taloyhtiön osakkaiden vastuulla. Entä jos joku osakas ei pystykään maksamaan osuuttaan taloyhtiön lainasta ja koroista? Muiden osakkaiden on pakko ottaa vastuu, ja mitä siitä sitten seuraa – joidenkin muiden osakkaiden joutumista vaikeuksiin ja pahimmassa tapauksessa koko taloyhtiön ajautumista lainakriisiin?

Taloyhtiölainat ovat siis vaarallinen kupla Suomen taloudessa. Nordea onkin jo vaatinut taloyhtiölainoille 50 prosentin ylärajaa ja lyhennysvapaiden rajoittamista.

Jos ikäviä yllätyksiä ei satu, taloyhtiölainojen kasvattamisella on kyllä hyväkin puolensa. Sen ansiosta pääsee pienellä omalla rahalla kiinni omaan asuntoon. Samalla taloyhtiölainat ovat kiihdyttäneet uusien asuntojen rakentamista, rakennusyhtiöiden kasvua ja työllisyyttä.

kari.naskinen@gmail.com

Saarnipuu liittyy maailman luomiseen

Kun seuraan internetistä itseäni fiksumpien blogeja, niin tänään osui kohdalle mielenkiintoinen kirjoitus, jossa fil. tri Panu Rajala kertoo tapaamisestaan matemaatikko, sivistyshistorioitsija Osmo Pekosen kanssa. Kahden tutkinnon tohtori Pekonen oli pyöräillyt Jopolla Ikaalisten kylpylästä Hämeenkyröön, ja kun molempien viisaustohtoreiden syvään tietämykseen kuuluvat mm. F.E. Sillanpään elämä ja tuotanto, niin syvä tuli myös tuosta kesäisestä tapaamisesta.

Kuva Pekosesta on varmaankin Rajalan ottama. Kun sitten luin Rajalan jutun tuosta tapaamisesta, palautui mieleeni oma tapaamiseni Pekosen kanssa Richard Wagnerin oopperan väliajalla. Siinä kahvia juodessamme Pekonen piti varttitunnin luennon Wagnerin filosofiasta. Tästä on nyt aikaa kohta kymmenen vuotta, enkä tehnyt muistiinpanoja Pekosen ”esitelmästä”. Viime keväänä Wagner ja Pekonen kuitenkin yhdistyivät mielenkiintoisella tavalla omassa arkistossani, kun leikkasin sinne sekaan Wagneria käsittelevään kohtaan kaksi Etelä-Suomen Sanomien juttua Sysmästä.

Kysymyksessä oli Turun yliopiston Sysmässä huhtikuussa 2018 järjestämä tilaisuus, jossa kerrottiin Pyhän Olavin reitin suunnittelusta Trondheimista Tukholmaan ja edelleen Suomen puolella Pyhän Olavin kirkkojen kautta itärajan yli Novgorodiin. Yksi näistä kirkoista on Sysmässä, ja siellä pidetyssä tilaisuudessa arkkitehti Aaro Söderlund esitteli Trondheimista ostamansa, saarnipuusta tehdyn pyhiinvaeltajan sauvan ja ehdotti sellaisen ottamista myyntiin Sysmässäkin.

Leikearkistoni tuosta kohtaa löytyi myös Pekosen kirjoitus Parnassosta (1/1995), jossa hän käsittelee nimenomaan saarnen kulttuurista asemaa. Monien kulttuureiden ikivanhoissa tarinoissa saarnesta puhutaan elämänpuuna, koska se liittyy maailman luomiseen. Linnunrata oli iso puu, jota pitkin vainajien sielunlinnut kulkivat Tuonelaan. Kalevalassakin kertomus suuresta tammesta liittyy Linnunradan syntymiseen.

Saarni on myös keihäspuu. Saarnen nimi on latinaksi fraximus, kreikaksi melia, muinaissaksaksi Esch ja muinaisskandinaviassa askr, ja ne kaikki tarkoittavat myös keihästä. Tästä onkin jo lyhyt matka Wagneriin. Hänen Nibelungin sormus -oopperakokonaisuudessaan sodanjumala Wotanin keihäs on taitettu germaanisen mytologian maailmansaarnesta, jonka alle on kätketty vaskinen sotatorvi.

VIIPURIN LINNASSAKIN

Pekonen ottaa esille myös Viipurin linnan, jonka viimeinen linnanherra, jääkärikenraali Harald Öhqvist oli innokas botanisti ja ehkä tunsi näitä myyttejä. Hänen aikanaan linnanpuistoon istutettiin linnan pitämyspuuksi aiottu saarni. Siitä ei kuitenkaan kehittynyt yhtä vahva kuin Wotanin keihäästä, vaan Öhqvistin saarni pirstoutui talvisodan tykkitulessa. Tämä on pannut Pekosen ajattelemaan Wagnerin Jumalten tuho -oopperaa, jossa lopullisen maailmanpalon sytykkeet ovat säpäleiksi menneen maailmansaarnen lastuja.

Eikä helppoa ole Islannin kansalliseepoksen Eddan saarnellakaan loppuvaiheissa:

”Vavisten seisoo,
Yggdrasill, saarni,
ikipuu valittaa.”

Saarnimetsät olivat muinoin sotatarviketeollisuudelle tärkeitä ja siksi näkee esimerkiksi Ranskassa keskiaikaisten linnojen ympärillä istutettuja saarnimetsiä. Saarni oli myös germaaninen miehisyyden symboli, ja Edda-laulujen Aatami ja Eevakin ovat nimiltään Askr ja Embla (Saarni ja Jalava).

Aleksis Kivikin otti saarnen mukaan, kun kirjoitti runon nuoresta karhunampujasta:

”Niin hän samoilee ja tiensä kulkee
ohi ylpeen kartanon,
ja kartanosta soitantoa kuuluu,
kaikuu tumma saarnisto.”

Sitten on vielä Juha ”Watt” Vainio, joka kuitenkin oli sitä mieltä, että saarni kestää:

”Miten sattuikaan sinne juurtumaan
yksinäinen saarnipuu,
paikkaan sellaiseen,
johon kyennyt ei elollinen mikään muu?

Helpompaan kasvupaikkaan istutti saarnen paavi Johannes Paavali II vieraillessaan Uppsalassa 1989. Tuo saarni kasvaa nyt pituutta Vadstenan linnan puistikossa.

kari.naskinen@gmail.com