maanantai 6. maaliskuuta 2023

Pikku-Vesijärven urheilupuisto


Sotien jälkeen Lahden väkiluku alkoi kasvaa ripeää vauhtia ja tuli kiire tehdä liikuntapaikkoja asukkaille ja myös kilpaurheilun tarpeisiin. Vuonna 1945 asukasluku ylitti jo reilusti 30 000:
n rajan ja vuonna 1947 mentiin yli 40 000:n. Liikuntatieteiden maisteri Pertti Vartiainen on tehnyt kirjan Kisapuistosta, jonka rakentaminen sisältyi kaupungin urheilulautakunnan 1948 tekemään 5-vuotissuunnitelmaan. Pari vuotta sitä ennen oli alustavan luonnoksen Vesijärven kentän kehittämiseksi laatinut asemakaava-arkkitehti Olavi Laisaari ja siitä se lähti.


Kirjassa on vanha asemakaavapiirros Pikku-Vesijärven urheilupuistosta, josta käytettiin jo myös nimeä Kisapuisto. Yli yhdeksän hehtaarin alueelle oli alunperin piirretty jalka- ja pesäpallokentät, pieni yleisurheilukenttä ja kaksi verkkopallokenttää. Muita 1940-50-lukujen vaihteen vastaavia hankkeita olivat Pyhättömän pallokentän uusiminen,
Kirkkokadun, Salpausselän, Kilpiäisten, Kärpäsen, Mytäjäisten, Jalkarannan ja Kannaksen yhteislyseon pallokenttien tekeminen sekä Kivimaan urheilukentän rakentaminen.

Kisapuisto on se suurin ja kaunein. Lajivalikoima on nykyisin laaja tärkeimpänä jalkapallo, joka muistetaan myös kolmesta Helsingin olympiakisojen alkuottelusta heinäkuussa 1952: Puola – Ranska 2-1, Luxemburg – Britannia 5-3, Turkki – Alankomaiden Antillit 5-3. Kisapuiston lisäksi olympiaotteluita pelattiin
Helsingin ulkopuolella Kupittaalla, Ratinassa ja Kotkan urheilukeskuksessa. On Kisapuistossa ollut myös suurta lahtelaisjoukkueiden juhlaa, esimerkiksi kun 1967 Reipas voitti Upon Pallon ja katsojia oli 8144. Euroopan cupin otteluitakin on Kisapuistossa pelattu.

Viereisellä pesäpallokentällä oli ennen harvinainen, pelaajien kovasti kiittelemä tiilimurska, kun muualla yleensä pelattiin hiekkakentillä + Jyväskylän Harjulla nurmikolla. LMV voitti kahdeksan miesten mestaruutta, jota määrää eivät vieläkään ole ylittäneet muut kuin Sotkamon Jymy. LMV:n naisilla on yksi mestaruus.

Tenniskenttiä on nykyisin kuusi ulkona ja neljä sisällä Lahden tennis- ja squashkeskuksessa.
Kahden lahtelaisen tennisseuran pelaajat ovat voittaneet viimeisten 60 vuoden aikana 20 Suomen mestaruutta, eniten LVS:n Leena Ahonen 5 ja Emma Laine 4 sekä LT:n Tarja Koho 4.

Ovat myös kori- ja lentopallokentät, samoin jääkiekkokaukalo, jonka tilalle on nyt tulossa tekojääkaukalo. Muita lajeja ovat mm. sulkapallo, padel, rantalentopallo, pöytätennis ja monet Kortteliliigan pyörittämät harrastekilpailulajit. Hallissa voi talvisaikaan käydä harjoittelemassa golflyöntejäkin.

Erikoisimpia lajeja Kisapuistossa olivat
vuoden 1997 World Gamesin muutamat lajit, kuten köydenveto ja haavipallo (lacrosse). Tämä oli toinen kerta, kun Kisapuisto oli tekemisissä Kansainvälisen olympiakomitean kanssa, sillä World Games on KOK:n joka neljäs vuosi järjestämä laaja tapahtuma, jossa tutkitaan uusien lajien mahdollisuutta tulla otetuiksi oluympiakisojen ohjelmaan. Lahdessa kisat avasi Juan Antonio Samaranch. Viime vuonna World Games järjestettiin Yhdysvalloissa ja seuraavan kerran 2025 on vuorossa Kiina.

Talven ulkolajejakin on Kisapuistossa toteutettu.
Pesäpallokentän päälle jäädytetyllä kentällä Reipas pelasi jääpallon mestaruussarjaa 1948-67 ja oli parhaimmillaan neljäs 1953. Kaksi muuta jääpallojoukkuetta alemmissa sarjoissa olivat LPM:llä ja Reippaan sisarseuralla Kiverillä. Ennen Kisapuistoon pääsyään jääpalloilijat pelasivat Pikku-Veskun jäällä. Vuonna 1967 Kisapuiston jäällä voitti pikaluistelun Euroopan mestaruuden Kees Verkerk, ja jääspeedwaytakin samalla kentällä ajettiin.

Pertti Vartiainen näkee mielessään lisääkin lajeja: ”Kisapuistoa sivuavan Kariniemenkadun länsiosa poistettaisiin katualueena - - - Katkaistun Kariniemenkadun tilalle voitaisiin hyvin siirtää skeitti-, skuutti- ja temppupyöräilymesta, joka nyt on tilapäisellä paikallaan Kartanonkadun eteläpuolella. Kisapuiston alueelle voitaisiin myös sijoittaa ulkopingispöytiä kuten myös junnujen parkouralue.”

Henkilökohtaiset Kisapuisto-muistoni ovat kummallisia: jyväskyläläisenä pikkupoikana olimme käymässä mummon luona Renkomäessä ja menimme katsomaan LMV:n ja oman seurani Jyväskylän Veikkojen ottelua. Kun kannustimme Veikkoja, alkoi ympärillämme olla sen verran vihamielistä porukkaa, että isäni sanoi paremmaksi lähteä takaisin Renkomäkeen. Joskus 70-luvulla pelasin jalkapalloa lehtimiesten joukkueessa kaupunginvaltuustoa vastaan, mutta piti keskeyttää, kun SKDL:n Alpo tai Ilpo Halonen iski kyynärpäällään kylkiluuni halki, mutta en saanut edes vapaapotkua.

kari.naskinen@gmail.com