torstai 13. elokuuta 2020

Raijalla oma kuninkaanlinna Ruotsissa

Erinomaisessa tv-sarjassa Kuninkaittemme jäljillä käytiin lyhyellä vierailulla Ekolsundin linnassa lähellä Enköpingiä. Vanhoja linnojahan Ruotsissa riittää, mutta Ekolsund on sillä tavalla erikoisuus, että se on ainoa kuninkaiden käytössä ollut linna, joka nyt on yksityisomistuksessa. Sen omistajaa Raija Ohlinia (o.s. Liimatainen) ohjelmassa haastateltiin, mutta niin niukasti, että piti lähteä netistä etsimään lisää tietoja 68-vuotiaasta Raija-rouvasta.

Löytyihän sitä. Yle Areenan sivuilla o
n esittely Raija Ohlinista tehdystä dokumenttiohjelmasta, mutta se ei enää ole nähtävänä. Esittelyssa kerrotaan Raijan syntyneen mökkipahasessa Konginkankaalla huutolaispojan Eino Liimataisen ja Lilja Liimataisen viidenneksi lapseksi. Vuonna 1963 Liimataisen kahdeksanlapsinen perhe muutti Konginkankaalta Eskilstunaan. Tämän lyhyen ohjelmaesittelyn perusteella ei paljon selviä, mutta jotakin kuitenkin:

Raija on ollut opettajana, sen jälkeen hänellä oli lakiasiaintoimisto ja kirjapaino. Ensin hän osti jonkin pienen linnan, joka kahdeksan vuoden restauroinnin jälkeen myytiin ja sitten hän osti vuonna 2002 Ekolsundin linnan. Sen restaurointiin meni 12 vuotta. Nyt linnassa on majoitus- ja ravintolapalveluja, joissa terveyteen liittyvät tutkimukset ja hoidot ovat keskeisellä sijalla. Linnaa on usein käytetty myös historiallisten elokuvien kuvauksissa. Linnan ympärillä on 30 hehtaarin arboretum. Mutta miten tämä kaikki on mahdollista?

Suomalaisen sisun voimalla. Minulla on paljon palloja yhtä aikaa ilmassa ja joskus niitä putoaa käsiinkin. Maahanmuuttajana olen aina joutunut tekemään tuplasti enemmän kuin muut, n sanoo. Raija Ohlin ei ole naimisissa, mutta siitä ei löytynyt tietoa, mistä on peräisin hänen sukunimensä Ohlin.

Ekolsund on alunperin 1300-luvulta, mutta nykyiset päärakennukset valmistuivat 1600-luvulla, jolloin se kuului Kustaa Vaasalle. Piirroskuva on vuodelta 1698. Parhaiten Ekolsund muistetaan kuitenkin Kustaa III:n mieluisimpana oleskelupaikkana. Hän oli saanut sen kasteen lahjaksi syntyessään 1747. Kuninkaana Kustaa III oli 1771-92, mutta niin suuriksi muodostuivat valtakunnan ja kuninkaan menot, että Kustaa III:n piti myydä linna. Menoja lisäsi varsinkin Venäjää vastaan käyty sota 1788-90.

Eilen tuli Yle Teemalta ensimmäinen osa Drottningholmin linnasta kertovasta ohjelmasta. Sen ensimmäisen version rakennutti 1500-luvulla Suomen herttua Juhana III puolisolleen Katariina Jagellonicalle.

kari.naskinen@gmail.com