torstai 13. huhtikuuta 2017

Parasta kirkossa ja uskonnossa on musiikki

Pääsiäinen alkoi jo keskiviikkoiltana, kun Lahden Ristinkirkossa kuultiin kaupunginorkesterin, kuorojen ja solistien esittämänä Bachin Matteus-passio. Se on yksi musiikinhistorian suurimpia teoksia. Kun se muutama vuosi sitten esitettiin Johanneksenkirkossa Helsingissä, oli Helsingin Sanomien ennakkojutussa hyvä toteamus: ”Passiota ei pidä ahmia, sillä pohdittavaa riittää koko elämäksi.”

Aikaisemmin oli myös runoilija Saima Harmaja kerran kuunnellut Johanneksenkirkossa Matteus-passion: ”Pitkäperjantain konsertti oli taivaallinen. Vapisin ja riemuitsin musiikin mukana. - - - Mitä eivät mitkään saarnat, kirkossakäynnit, rukoukset ja hengelliset kirjat voineet antaa, sen antoi yhtenä pyhäiltana Bachin ikuinen musiikki.” (Palava elämä - päiväkirjaa, kirjeitä, WSOY, 1985)

Jos meille tulisi ulkoavaruudesta kisavieraita Salpausselällä ehkä vielä joskus järjestettävien hiihtokilpailujen takia ja he kysyisivät jotakin Maapallon musiikista, niin kyllä Matteus-passio olisi yksi vaihtoehto heille levyltä soitettavaksi.

Musiikki onkin parasta, mitä kirkot ja uskonnot ovat koskaan pystyneet tarjoamaan. Ilman jumalanpalveluksien ja muiden kirkkojuttujen tarpeita ei olisi Matteus-passiota, eikä sitä jumalatonta määrää muita hienoja sävellyksiä, joita Bach ja kumppanit ovat tehneet – Haydn, Händel, Mozart, Brahms, Bruch, Dvorak, Liszt, Bruckner, Schubert, Verdi jne. + lukematon määrä hienoja urkusäveltäjiä.

Vaikea tietää kuinka syvästi uskonnollinen Johann Sebastian Bach oli, sillä valtaosan sävellyksistään hän teki virkatöinä. Bach toimi Leipzigissä Tuomas-kirkon ja -koulun kanttorina 1723-50, ja tuona aikana syntyi satamäärin kirkkomusiikkiteoksia. Matteus-passion ensimmäinen osa vietiin läpi pitkänperjantain jumalanpalveluksen aluksi ja toinen osa samana päivänä iltavesperin yhteydessä.

Syntyisin Bach oli Eisenachista, joka toisen maailmansodan jälkeen kuului DDR:ään. Eisenachissa on kuuluisa Wartburgin linna, ja sillä nimellä tunnettuja autoja Eisenachissa valmistettiin 1956-91.

Leipzigin konservatorion professorina puolestaan toimi niin ikään kirkollekin säveltänyt Robert Schumann. Hän oli syntynyt 1810 Zwickaussa, jossa sotien jälkeen tehtiin Trabant-guttaperkka-autoja ja Zwickau-pahviautoja.

Bachin Matteus- ja Johannes-passioiden ohella suurin pääsiäisteos on Leipzigissä 1813 syntyneen Richard Wagnerin ooppera, pitkänperjantain ihmeestä kertova Parsifal. Wagner ei kuitenkaan tehnyt sitä kirkollisiin tarpeisiin, nimenomaan ei, sillä Wagner inhosi kirkon hierarkista instituutiota ja sen uskonnollisia dogmeja. Kirkon liturgista elämää ja uskonnollisia symboleja hän sen sijaan ihaili. Hienoa joka tapauksessa, että Parsifal palaa Kansallisoopperaan taas pääsiäiseksi 2018.

Wagnerin mielestä kristinusko oli väärin perustein ympätty juutalaisuuteen. Wagner-tutkija Pekka Asikainen kirjoittaa, että Parsifalin viimeisiä sanoja ”Erlösung dem Erlöser” (Vapahdus Vapahtajalle) on vuosikymmenten aikana tulkittu jopa niin, että lause tarkoittaa kristinuskon ja Vapahtajan vapauttamista juutalaisuudesta. (Tilaksi avartuu aika - Wagnerin Parsifal, 2015)

Leipzigin säveltäjiä oli myös Felix Mendelssohn Bartoldy, joka toimi Leipzigin Gewandhaus-orkesterin kapellimestarina 1835-47. Autopuolelta pitää mainita, että Leipzigissa on nykyisin BMW:n tehdas, jossa valmistetaan sen kaikki i-mallit.

Uskonpuhdistuksen 500-juhlavuoden kunniaksi pitää ottaa esille myös Martti Luther, joka jo ennakoi tulevaisuuden DDR:n autoteollisuutta sanoessaan tienposkessa: ”Tässä seison enkä muuta voi! Jumala minua auttakoon, aamen!”

Leipzigiin Luther ehti 1519 ja väitteli siellä yhden vastustajansa, Ingolstadtin yliopiston teologin Johann Eckin kanssa. Nykyisin Ingolstadt tunnetaan Audin kotikaupunkina. Tuo väittely toi Lutherille yhä enemmän kuuluisuutta. Seuraavana vuonna Kölnin ja Louvainin yliopistot tuomitsivat Lutherin harhaoppiseksi ja paavi Leo X julkaisi Lutherin tuomitsevan bullan eli paavillisen kirjeen, jossa Lutherille annettiin 60 päivää aikaa peruuttaa väitteensä tai hän ja hänen kannattajansa joutuisivat kirkonkiroukseen.

NUMEROPELIÄ

Reformaatio joka tapauksessa tuli. Uuden ajanjakson katsotaan alkaneen 500 vuotta sitten, kun Luther oli julkaissut 95 teesiään anekaupan väärinkäytöksiä vastaan. Numeroita käytti myös Bach, joka oli barokin ajan mestari lukusymboliikassa. Esimerkiksi aakkosten jokaisella kirjaimella oli oma numeronsa ja näin voitiin sävellyksiin piilottaa kaikenlaisia viestejä.

Lukusymboliikka tunnetaan Saksassa hyvin edelleenkin. Ei tulisi kuuloonkaan, että siellä viskin nimeksi annettaisiin ”88”, koska aakkosten kirjain H on järjestyksessä kahdeksas, joten 88 = HH = Heil Hitler.

Kun
Leipzigin musiikkiyliopistossa opiskellut tenori Tobias Hunger lauloi Ristinkirkossa resitatiivin Mein Jesus schweigt (Jeesukseni vaikenee), kuultiin 39 taukoa. ”Minä olen nyt vaiti, en avaa suutani”, sanotaan psalmissa 39. Sitten kansanjoukko huusi 70 kertaa: ”Hänen verensä saa tulkoon päällemme ja lastemme päälle!” Tällä Bach viittaa Jerusalemin tuhoon vuonna 70.

Juudaksen palauttaessa Jeesuksen kavaltamisesta saamansa 30 hopearahaa ylipapeille on sitä kuvaavassa aariassa 30 säveltä.

Kun Jeesus vangitaan Öljymäellä, ei turvauduta numeropeleihin. Fanien epätoivo on niin kova, että apua huudetaan jo pahimmalta vastustajaltakin: ”Päästäkää hänet, älkää pitäkö, sitoko! Ovatko salamat ja ukkosen jyrinät kadonneet pilviin? Avaa tulinen kuilu, oi helvetti, syö, nielaise, tuhoa, muserra yhtäkkisen raivoisasti petollinen kavaltaja.”

Lahden Laulupuu-kuoro Ristinkirkossa taas näytti jääkiekkofaniporukalta, sillä laulajat oli puettu Reippaan ja Pelicansin väreihin. Mukana oli myös Dominante-kuoro, josta panin merkille, että sen kolme laulajaa osasivat Matteus-passion ulkoa, eivätkä he tarvinneet partituurikansioita – näyttivät, että he ovat parempia ihmisiä. Jeesus tykkäsi.

kari.naskinen@gmail.com