Voisiko tällaisia yritysjohtajia olla? Vaikea kuvitella. Vaikka olisi kuinka kiukuissaan Ukrainan tilanteesta, niin jos oman yrityksen etu on kysymyksessä, niin siitä vaan kaupantekoon. Näin ajattelivat Suomen teollisuuspatruunat silloinkin, kun käytiin kauppaa Neuvostoliiton kanssa. Herrat vihasivat kommunismia, mutta nämä mielipiteet jätettiin syrjään, kun Moskovassa nosteltiin maljoja isojen kauppojen kunniaksi.
Näytelmän kirjoittaja Juha Jokela (kuvassa) muistuttaa noista ajoista käsiohjelmassa: ”Suurvaltanaapurin erilaisuutta ymmärtävä ja kunnioittavaan vuorovaikutukseen perustuva rauhanomainen idänpolitiikka edesauttoi ratkaisevasti esimerkiksi maamme metalli- ja puunjalostusteollisuuteen sisältyviä vienti-intressejä ja joudutti näin muodoin pohjoismaisen hyvinvointivaltion rakentamista.”
Onko tilanne nyt erilainen? Onko Naton kyljessä kyhnääminen aikaansaanut sen, että suurvaltanaapurin erilaisuutta ei enää tarvitse ymmärtää? Jokela ottaa esille molemmat näkökulmat. Ukrainan kriisi on lisännyt Suomessa avointa ”ryssävihaa”, mutta Suomen geopoliittinen asema on sama kuin ennenkin. Siksi Suomen etu on ”rauhan, ystävyyden ja ymmärryksen hengen vaaliminen kaikkina aikoina ja tässäkin tilanteessa”, kuten Jokela kirjoittaa.
Jos vientiä harjoittavan yrityksen johtaja perustelee kaupankäynnin torjumista eettisillä syillä, voisi nyt ajatella, että tällaisen henkilön firma kieltäytyisi ehdottomasti myös Puolan ja Unkarin kanssa käytävästä kaupasta. Sama koskee populismia: jos ei hyväksy törkeän populistista valtiopolitiikkaa, joutuuko Ranska boikottilistalle, jos Marine Le Pen nousee presidentiksi?
VENÄLÄINEN SIELU
Näytelmässä on myös yrityksen tulkkina toimiva, Suomeen muuttanut Larissa, joka on yliopistossa tehnyt tutkielman saksalaisesta filosofista Thomas Metzingeristä (s. 1958). Larissa yrittää Metzingerin tutkimuksiin perustuen valaista yrittäjäkolmikolle ”venäläistä sielua” (Русская душа), joka on erilainen kuin omamme. Metzingerin mukaan ei minää varsinaisesti ole olemassa, sen sijaan on fenomenaalinen minä sellaisena kuin se ilmenee tietoisessa kokemuksessa. Tällainen minä ei ole pysyvä, vaan käynnissä oleva prosessi.
Larissa selvittää lisäksi, että Venäjällä on kahdenlaisia sieluja. On yksittäisten ihmisten sielut ja kollektiivinen venäläinen sielu, joka on erilainen kuin omamme. Tämä tekee Venäjän kulttuurisesti erilaiseksi kuin Suomi ja muut kaltaisemme länsimaat. Venäläiset itse myöntävät asian näin olevan. Tämäkin on yksi sellainen asia, mikä pitäisi ymmärtää maidemme välisistä eroista, eikä asioita varmasti vie eteenpäin näiden erojen torjuminen tai niille naureskeleminen päin naamaa.
Metzingeriltä kannattaa noteerata lisäksi se, että ihmisten pitää vankistaa huomiokykyjensä hallintaa, koska sitä uhkaa koko ajan kasvava mediatulva. Huomiokyky ei ole rajaton, ja nykyisin näitä rajoja uhkaa valtavasti laajentunut mediapommitus, mikä pyrkii ottamaan huomiokykymme omaan käyttöönsä. Tarvitaan henkisiä itsepuolustustaitoja.
Jokelan komediassa käydään läpi näitä mediapommituksia: Krimi, Malaysian Airlines, Vladimir Putin, Aleksandr Litvinenko, Vladislav Surkov, Mihail Hodorkovski, Boris Nemtsov. Tiedon- ja epätiedontulvat ovat suuria, ja tässä mylläkässä meidän vain on oltava mukana, mutta pidettävä pää kylmänä.
kari.naskinen@gmail.com
