maanantai 12. heinäkuuta 2010

Kaikkien aikojen parhaat pelaajat

Nämä MM-kisat eivät nostaneet ketään pelaajaa kaikkien aikojen parhaiden pelaajien listan kärkipäähän. Näin olisi voinut käydä, jos kisoissa olisivat onnistuneet Kaka, Lionel Messi, Cristiano Ronaldo, Wayne Rooney tai Fernando Torres. Eikä David Beckham päässyt kisoihin pelaamaankaan, kun Sakari Orava ei saanut Beckhamin jalkaa riittävän nopeasti paranemaan. Niinpä lista säilyi ennallaan.

Tällaisen listan tekeminen perustuu tietenkin suurimmalta osaltaan luettuun tietoon, koska eihän meikäläinen ole voinut maailman parhaiden pelaajien pelejä nähdä kuin silloin tällöin televisiosta tai vanhoista elokuvista. Tällainen listan kärki joka tapauksessa on:

1. Pele (kuva)
2. Diego Maradona
3. Ronaldo
4. Johan Cruyff
5. Franz Beckenbauer
6. Michel Platini
7. Alfredo di Stefano
8. Ferenc Puskas
9. Lev Jashin
10. Franco Baresi
11. Lothar Matthäus
12. Ruud Gullit
13. George Best
14. Bobby Charlton
15. Eric Cantona

Entä Jari Litmanen? Jos Litmanen olisi joskus pelannut MM- tai edes EM-kisoissa ja onnistunut yhtä hyvin kuin aikoinaan Ajaxissa, olisi hän ehkä kaikkien aikojen listalla 50:n joukossa. Siksi on harmi, ettei Litmanen Amsterdamin-vuosinaan vaihtanut Hollannin kansalaiseksi ja raivannut tietään oranssipaitaan. Ajaxista puhuminen Litmasen yhteydessä on sikäli tärkeätä, että missään muussa joukkueessa hän ei ole tehnyt maailmanluokan tekoja (Reipas, HJK, MyPa, Barcelona, Liverpool, Hansa Rostoc, Malmö IF, Fulham, FC Lahti).

Tästä viisastuneena pitäisi nuoren Lauri Dalla Vallen valita Suomen sijasta Italia. Laurin isä on italialainen ja äiti suomalainen, ja Laurilla itsellään on kaksoiskansalaisuus. Jalkapalloilijana hän tulee edustamaan lopullisesti sitä maata, minkä maajoukkueessa hän ensimmäiseksi pelaa. Ei kannata hyväksyä kutsua Suomen joukkueeseen, vaikka sellainen tulisikin. Tällä hetkellä Lauri pelailee Liverpoolissa jossakin kakkosjoukkueessa.

edsonarantes.do.nascimento@com.fi