tiistai 2. toukokuuta 2023

Kenen joukoissa seisot, kenen lippua kannat


Vappu, Perkele! Teatteri Vanhan Jukon työväenlaulukonsertit ovat kuuluneet vappuun jo 26 vuotta. Siitä on muodostunut niin korkeatasoinen perinne, että edes kaksi konserttia ei mahdollista kaikkien halukkaiden mukaanpääsyä. Perkele-konserttia ei silti kannata siirtää mihinkään suurempaan saliin, koska Jukon omaan teatteriin se kuuluu. Perinteet ovat vahvat. Teatteri aloitti entisen elokuvateatteri Jukon tiloissa 1995, mutta sieltä piti rakennuksen surkeiden vaiheiden takia siirtyä korttelin vastapäiselle sivulle, jossa oli sopivasti vanhan Kuvapaltsin sali, kun Finnkino oli rakennuttanut Vapaudenkadulle uudet leffateatterisalit.

Eilinen konsertti oli taas täyttä tavaraa. Kun asiaan tietenkin kuului myös
Aulikki Oksasen ja Kaj Chydeniuksen Kenen joukoissa seisot, pääsin ottamaan esille vapun lisäksi toisen ajankohtaisen asian, kun väliajalla törmäsin yllättäen entiseen tamperelaiseen opetusministeriin Jukka Gustafssoniin, ja laukaisin heti kysymyksen, kumman lippua kannat, Tapparan vai Ilveksen. Tyhmä kysymys, kuten tajusin heti Gustafssonin vastauksesta: ”KooVeen”, joka on TUL:n joukkue. Samalla tuli esille, että syntyjään Gustafsson on Kalervo Kummolan tavoin turkulainen, ja siellä häntä lähimpänä oli Turun Toverit. Toinen TUL:n iso seura Pyrkivä oli kommunistien hallinnassa, joten se ei Gustasfssonille ollut minkäänlainen mahdollisuus.

Jukon vappukonsertteihin liittyy paljon kivoja muistoja. Yksi sellainen on, kun teatterin perustajien
Jari Juutisen ja Ritva Sorvalin jotain 4-5-vuotias Juri-poika lauloi valkoisessa kiharatukassaan Marja-Leena Mikkolan ja Kaj Chydeniuksen kovan kannanoton Alhaalta ylöspäin pyydetään (ja kyllä sieltä joskus armollisesti alaspäin annetaankin). Seuraavan kerran tapasin Jurin viime syksynä, kun hän oli Helsingissä hoitamassa tekniikkapuolta isänsä näytelmässä ...and the Rest Is Silence.

Vappuna 2005 olimme
Ullan kanssa menneet kihloihin liput liehuen Eetu Salinin mustomerkille aamupäivällä tehdyn kunniakäynnin yhteydessä. Jostain oli tämä seurapiiriuutinen mennyt jukolaisten korviin ja Perkele-konsertissa meille omistettiin Jevgeni Jevtushenkon ja Kaj Chydeniuksen kaunis Ei puolikasta.

Haluan puolet tyynystä vain
jolla hellävaroen poskeasi vasten
avuttomana tähtenä, putoavana tähtenä
kädessäsi hohtaa sormus.

Ulla huusi jo Vesijärvenkadun Vanhassa Jukossa Atte Härköstä esittämään Kollaa kestää -punkyhtyeen tutuksi tekemän Jäähyväiset aseille. Nyt vaikutti siltä, että Härkönen oli valmistautunutkin esittämään sen ylimääräisenä kappaleena, mutta Ulla taas varmisti asian esittämällä kovaäänisen toiveensa Atelle.

On Jukosta sen pitk
än rupeaman ajalta huonojakin muistikuvia, esimerkiksi niitä kurjia kokeilunäytelmiä, joista lähdin väliajalla pois, kerran jo sitä ennenkin. Perkele-konsertista en kuitenkaan koskaan. Eilen palautui vanhoista esityksistä erityisesti mieleen Ilmari Kiannon runo Nälkämaan marssi, jonka lauluksi sävelsi Oskar Merikanto ja jonka Jukon bändi pani vauhtiin sellaisella sovituksella ja rytinällä, että perinteiset työväenmarssit jäivät toiseksi. Vanhan Jukon hienoon historiaan kuuluvat erottamattomasti Kaj Chydeniuksen laulustudion konsertit, samoin muiden teattereiden vierailut, muistissa ainakin Q-teatteri, KOM-teatteri ja Teatteri Eurooppa Neljä niinä vuosina, kun se teki vielä vakavaa teatteria.

Vanhan Jukon näyttelijäkunta on vuosien varralle muuttunut, mutta Maria Nissi (kuvassa vas.) on laulanut joka Perkeleen kerta. En ole ihan varma, mutta Hannu Salminen taitaa kuulua samaan sarjaan. Maria Nssin kanssa kuvassa on Chydeniuksen laulustudiosta kansalliseen maineeseen noussut Minja Koski.

Jukka Gustafssonille ja joka käynnilläni Jukossa tapaamalleni
Ari Niskaselle sanoin, että kun ensin katsoi televisiosta KOM-teatterin juhlakonsertin ja vappuna nostatti taistelutunnelman kattoon Jukossa, niin jos vaalit olisivat nyt, tulisi luultavasti äänestettyä Skp:tä. Tulossa oleva siniruskea hallituskin vilahti mielessä, kun konsertissa kuultiin yli sata vuotta vanha Perustuslaillisten riemumarssi. Voisi tämä pirullinen teksti sopia Perussuomalaistenkin riemumarssiksi.

Kovaa taistelua on Gustafssonkin käynyt. Kun hän Turun suomalaisessa yhteiskoulussa piti esitelmän
Väinö Linnan Pohjantähdestä, niin opettaja antoi moitteet Gustafssonille ja Linnalle, jonka kuvaus kansalaissodasta oli hänen mukaansa väärä. Sitten palasimme vielä urheiluun, jossa Gustafssonin oma laji oli jalkapallo; sitä hän pelasi TUL:n seurassa Tampereen Pallo-Veikoissa. TPV voitti Suomen mestaruudenkin 1994, mutta silloin Gustafsson ei enää pelannut. Turun Pyrkivä oli voittanut mestaruuden kymmenen vuotta aiemmin. KooVee voitti kiekkomestaruuden 1968.

kari.naskinen@gmail.com