tiistai 19. helmikuuta 2013

Täällä Pornotähden alla



Televisiossa torstaina 21.2. esitettävä Jörn Donnerin elokuva Sixtynine 69 sai kriitikoilta ennen ensi-iltaa (1969) ”työnimen” Täällä Pornotähden alla. Donnerin maine tämäntyyppisten elokuvien tekijänä on olemassa vieläkin, vaikka hänen uransa elokuvan parissa on paljon kaikkea muuta. Hän on käsikirjoittanut ja ohjannut noin 30 elokuvaa, tuottanut 60 elokuvaa ja näytellyt 20 elokuvassa. Kaiken huippuna tietenkin Oscar-palkinto elokuvasta Fanny ja Alexander (1982), jonka tuottaja hän oli Ingmar Bergmanin yhtiössä Cinematograph AB:ssä, apulaistuottajana Roberto Rossellinin poika Renzo Rossellini. Donner oli myös perustamassa Suomen elokuva-arkistoa ja toimi Suomen elokuvasäätiön hallituksen puheenjohtajana 1980-luvulla.

Sixtynine 69 joka tapauksessa oli omana aikanaan ns. rohkea elokuva. Yleisömenestyskin oli erinomainen, ja tämän ennakoiden tuotantoyhtiöt olivat teettäneet elokuvasta ennätysmäiset 30 kopiota, joten Helsingissäkin elokuvan ensi-illat olivat samanaikaisesti Axassa, Kino Helsingissä, Rexissä ja Tuulensuussa; Lahdessakin samana iltana Ilveksessä ja Kinemassa. Vientiin elokuva meni 23 maahan.

”Sixtynine” on yksi rakasteluasento. Alan miehenä Donner veti oikeasta markkinointilangasta, mutta selitti elokuvan nimen kuitenkin näin: ”Tämä elokuva kertoo suhteista, avioliitosta ja koirasta. Elokuvan suhteet ovat ylösalaisin. Siksi sen nimi on 69. Se on kuudes elokuvani. Siksi sen nimi on 69. Se kuvataan vuonna 1969. - - - Nimi Sixtynine tuntui luonnolliselta, ei pornografisista syistä, vaan siksi, että elokuvan henkilöiden kuva muuttuu koko ajan ja siksi, että sovinnaisen avioliittomoraalin opit käännetään nurin.”

Donnerin itse ohjaamat elokuvat eivät ole suomalaisen elokuvan kärkijuttuja, mutta tuottajana hän on ollut monessa merkittävässä elokuvassa, esimerkiksi Käpy selän alla (1966), Lapualaismorsian (1967), Laukaus tehtaalla (1973) sekä aivan viime vuosina Raja 1918 (2007) ja Kuulustelu (2009).

Kai voi sanoa niin, että kirjailijana Donner on parempi. Elokuvaan hän meni mukaan jonkinlaisena tahdonnäytteenä, mikä sitten kuitenkin kehittyi intohimoksi. Tosin hän oli jo ennen alalle hyppäämistä toiminut elokuva-arvostelijana SKDL:n Vapaassa Sanassa ja kuului elokuvakerho Studion perustajiin yhdessä Aito Mäkisen kanssa. Ensimmäisen lyhytelokuvansa Aamua kaupungissa Donner ohjasi 1954. Siitä myös alkoivat Donnerin kuvalliset rakkaudentunnustukset Helsingille. Viimeksi tällainen televisiossa nähty Helsinki-elokuva oli Täällä alkaa seikkailu (1965). Sixtynine 69:ää kuvattiin mm. Helsingin jäähallissa, Väinämöisen urheilukentällä, Hietaniemen hautausmaalla, Marskin yökerhossa, KOP:n konttorissa Ympyrätalossa, Stockmannin varastolla, Finnairin lähtöterminaalissa Töölönkadulla ja tohtori Procopen vastaanotolla, jossa gynekologin roolissa häärää Jörn Donner, mammutti itse.

kari.naskinen@gmail.com