Ensimmäinen suomalainen tulevaisuuselokuva oli Ruusujen aika (1968). Sen käsikirjoituksessa kuvittelivat Suomea vuonna 2012 Peter von Bagh, Jaakko Pakkasvirta ja Risto Jarva, joka elokuvan ohjasi. Kuten tämäntyyppisille futurisoinneille jokseenkin aina käy, on aikajänne liian lyhyt kuviteltujen muutosten tapahtumiselle. Näin Ruusujen ajassakin, jossa Historian instituutin virallisen katsauksen mukaan Suomikin on 60-70-lukujen levottomien aikojen jälkeen rauhoittunut ja muuttunut ihmiskeskeiseksi. Levottomuutta oli ollut lähellä, mm. Tshekkoslovakian miehitys ja nuorison radikalisoituminen ylioppilaiden Vanhan valtauksineen 1968.
Ei kuulu Jarvan elokuvien parhaimmistoon. Aiheen käsittely jää kapea-alaiseksi, ja rautalangasta vääntäen meille ymmärtämättömille yritetään selittää, mitä asiaa tässä ajetaan.
Instituutin tutkija Raimo Lappalainen (Arto Tuominen) sanoo heti eräänlaiseksi esipuheeksi elokuvalle, että enää ei ole luokkatietoisuutta. Jokainen voi olla yhteiskunnan jäsen oman luonteensa mukaisesti, koska luokkarajat ovat poistuneet. Poliitikkojen rooli on käytännössä hävinnyt tästä liberaalin demokratian yhteiskunnasta, koska päätöksenteko ja kaikki valta on siirretty virkamiehille. Tähän ihannetilaan on päästy edistyksen mukanaan tuoman ymmärryksen kehittymisellä. Tosin Raimo yhdessä repliikissä sanoo niinkin, että ei hän aina ole ollut ”neutraali”.
Sellainenkin muutos on elokuvassa kuviteltu, että lapsia ei enää kasteta, yhdessä kohtaa tutkijan assistentti (Tarja Markus, kuvassa) oikein naureskelee kuullessaan, että vielä 40 vuotta aiemmin moinen operaatio oli ollut normaali käytäntö. Pieleen menivät ennusteet. Yhdessä asiassa on kuitenkin tapahtunut hieman muutosta kuvitellun suuntaan, koska virkamiesvalta on kasvanut varsinkin kuntatasolla.
Aivan aukottoman auvoiseksi ei tulevaisuutta kuitenkaan kuvata. Kuortaneen ydinvoimalassa nimittäin alkaa lakko, jonka pääjehuna toimii Kalle Holmberg. Ennenkuulumatonta tällä 2000-luvulla, ja instituutissa aletaankin väsätä lausuntoa moisen muinaismuiston vanhanaikaisuudesta. Samalla kuullaan melodiaa Taistojen tiellä -työväenlaulusta.
Elokuvassa siis ollaan vuodessa 2012 ja puolueeton virkamiestutkija päättää ruveta perehtymään myös suomalaiseen yhteiskuntaan puoli vuosisataa sitten, koska nykyaika on jo kunnossa. Peter von Baghin kertoman mukaan Raimo sai vaikutteita opetusministeriön taideneuvostoa johtaneesta hallitusneuvos Olli Närvästä. Raimo päättää lähestyä tuota poliittisesti huonoa aikaa yksilötasolla ja valitsee kerrontatavaksi yhden silloin eläneen ihmisen elämän. Kohdehenkilöksi valikoituu kemikaliokaupan myyjä, strippari ja alastonkuvissakin esiintynyt malli Saara Turunen. Hän oli syntynyt 1946 ja kuollut kuvaustilanteessa tapaturmaisesti junan alle 1976.
Ruusujen ajassa tämä kriittinen näkemys tulee muka esille Kissen ja tutkijan rakkaudeksi muuttuvassa suhteessa, johon tietenkin kuuluvat myös sänkyhommat. Lopulta Saaran tilanteeseen samaistuva Kisse kuitenkin kyseenalaistaa Raimon yhteiskunnalliset näkemykset. Miesten ja naisten välisestä tasa-arvosta ei sen sijaan sanota sanaakaan, joten ainakin tältä osin ruusut ovat ovat alkaneet oikealla 2000-luvulla kukkia jonkin verran paremmin kuin tässä kuvitelmassa.
Elokuvan futuristisesta musiikista ja äänitehosteista vastasi Erkki Kureniemi, elektronisen musiikin ensimmäisiä kehittäjiä Suomessa.
Muuten futurismi, varsinkin amerikkalaisista scifi-elokuvista tutut teknologiset keksinnöt, jäävät vähälle huomiolle. Näköpuhelin sentään on ja alkeellinen digilehti. Uuden Suomen tunnuksena on ironisena toiveajatteluna Sadankomitean merkki; jos Uuden Suomen omistajat olisivat elokuvan nähneet, olisivat kyllä sanoneet, että ennen lopetamme kokonaan kuin panemme tuollaisen tunnuksen lehteemme. Modernia tulevaisuutta edustavat myös typerännäköiset ravintolatanssi ja jokin palloilulaji, jotka lisäävät elokuvan lapsellisuutta.
Viihdejulkisuuden rujoa teemaa Risto Jarva käsitteli myös elokuvassa Kun taivas putoaa… (1972), joka sai innoituksensa Hymy-lehden Veikko Ennalan naisia halventavista jutuista (elokuvan työnimi oli ollut Naisen tarina). Sen elokuvan käsikirjoittajat olivat Jarva, von Bagh, Jussi Kylätasku ja Antti Peippo.
Nimistä lisäksi, että pienissä rooleissa ruusuelokuvassa ovat myös Päivi Istala tv-kuuluttajana, Paavo Jännes Saaran entisenä miesystävänä Eila Pehkonen instituutin johtajana, Arja Saijonmaa instituutin työntekijänä, Unto Salminen Saaran entisenä aviomiehenä sekä ohimenevän pienissä rooleissa Risto Jarva, Peter von Bagh ja Antti Peippo.
kari.naskinen@gmail.com
