Mitä aiot tehdä? On aika.

Olen aina sanonut, että oma kaupunkini Lahti on jokseenkin täydellinen. Tämä on juuri sopivan kokoinen, täällä on kaikki oleellinen, mutta jos jotain ei ole, se yleensä löytyy Helsingistä vain tunnin matkan päästä. Taas tuli tällainen matka, kun netistä näin nigerialaisen taiteilijan Otobong Nkangan kuvakudoksen. Se piti nähdä, sillä se on esillä Helsingin kolmannessa kuvataidebiennaalessa. Samalla kävin kirjakaupassa ja tutustumassa Suomen komeimpaan elokuvateatteriin. Kolme kärpästä yhdellä ajolla.

Nettikuvasta ei kuvakudoksesta tarpeeksi selvyyttä saanut, mutta näytti heti erikoisemmalta kuin lapsuudenkodin seinällä ollut itämainen Neidon ryöstö -gobeliinimatto ja evakkomummon luona ollut ryijy Karjalan vaakunasta. Nyt tutkin tätä Otobong Nkangan teosta (3,5 x 6,5 m) sekä aivan läheltä että kaukaa, ja aivan käsittämättömän hienoa työtä se on. Suurennuslasi olisi pitänyt olla mukana. Vaikka olikin tehty kangaspuilla, kuitenkin tekstiililaboratoriossa Belgiassa, niin ei se ollenkaan kangaspuilla, loimitukilla, sukkuloilla ja niillä kaikilla aikaansaadulta näyttänyt. Kun tarkkaan katsoi, siinä oli vain muutaman sentinkin pituisia lankoja. Lankoja oli erivärisiä 140.

Ensin yleissilmäyksellä kaukaa katsoen näytti kuin kudos olisi esittänyt jotenkin kalevalaista aihepiiriä, varsinkin veteen liittyvää, vaikka ei siinä vesihiisiä, vetehisiä, Ahtia eikä Vellamoa olekaan. Perimmiltään kysymys ei ole Kalevalan tavoin maailman syntymisestä, jolloin aikojen alussa oli vain vettä ja ilmaa. Nkangan aiheena on päinvastoin maailman loppuminen, joka uhkaa, jos vesi loppuu tai pilaantuu.

Maapallon selviytyminen on riippuvainen vedestä. Ilman hyvää vettä ihminen ei selviydy. Perusväriltään sinisessä taideteoksessa Tied to the other Side taiteilija kysyy, miten suhtaudumme maan ja veden elementteihin – ja varsinkin ”mitä aiot tehdä. On aika.” EU:n ilmastopolitiikassa puhaltavat nyt uudet tuulet, kuten Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa tänään todetaan: ”Euroopan komissio harkitsee ehdottavansa lakia, jolla se höllentäisi unionin vuoden 2040 ilmastotavoitteen kriteereitä.” Suomen hallitus on samoilla linjoilla: ilmastolaissa vaadittuun 2035 hiilineutraaliustavoitteeseen pääsemistä ei halutakaan ja on mm. loivennettu biopolttoaineiden lisäämismäärää moottoripolttoaineisiin, mikä kasvattaa liikenteen päästöjä. (HS 30.6.2025)

Meriä uhkaa lisääntyvässä määrässä mineraalien etsintä. Syvänmeren pohjasta tulee globaalien suuryritysten maastoja arvokkaiden malmien, kuten koboltin, kuparin ja nikkelin louhimiseen. Nkangan teos herättää kysymyksiä luonnonvarojen omistajuudesta. Mitä aiotte tehdä? Trump ei tietenkään mitään, mutta entä Xi Jinping, Antonio Costa, von der Leyen, Macron, Merz, Starmer…?

Mahtava teos sekä sanomaltaan että visuaalisesti. Toisenkinlaista nähtävää biennaalissa on. Mukana on 37 taiteilijaa ja taiteilijakollektiivia 30:stä eri kulttuurista. Suomalaiset ovat kollektiivit Band of Weeds ja Nabbteeri sekä yksittäiset taiteilijat Sara Bjarland, Gunzi Holmström, Kristiina Koskentola, Jenni Laiti, Hans Rosenström, Raimo Saarinen, Pia Sirén ja Kalle Hamm, joka valmistui lopetetusta Lahden taideinstituuista 1994 ja on siksi tuttu monesta näyttelystä Galleria Uudesta Kipinästä.

Pekka Ryynänen (s. 1949): Väritila 12

HAM:n isoissa näyttelytiloissa Tennispalatsissa on muutakin näyttelyä kuin biennaale, esimerkiksi Vapaan Taidekoulun (1935) käyneiden töitä. Hyvä ottaa tämä yksityinen oppilaitoskin esille nyt, kun maan hallitus lopetti siltäkin taloudellisen tuen. Taidekoulu perustettiin Maire Gullichsenin aloitteesta, ja siellä opiskelleita taidemaalareita ovat esimerkiksi Carolus ja Torger Enckell, Tove Jansson, Unto Pusa, Eija-Liisa Ahtila ja konkretismiakin harjoittanut Pekka Ryynänen, joka toimi monipuolisesti myös kuvataiteen järjestöpuolella, Valtion näyttelyvaliokunnan puheenjohtajanakin.

kari.naskinen@gmail.com