perjantai 15. heinäkuuta 2016

Suomessa talvisota, Ruotsissa Allsång


Yle Fem -kanavalta tulee tiistai-iltaisin lauluohjelma Allsång Tukholman Skansenilta. Ei onnistu Suomessa, käy ilmi Miika Nousiaisen romaanissa Vadelmavenepakolainen (2007). Kirjasta on tehty elokuva (2014) ja monta teatterisovitusta, joista uusinta esittää Teatteri Eurooppa Neljä Jyväskylässä. Hyväntuuliset ruotsalaiset osaavat hauskanpidon – Suomessa miehet kertovat iltasatuina isiensä talvisotamuistoja.

Allsång tulee mieleen siinä kohtaa, kun suomalainen mies vetää tuttuja suomalaisia lauluja, ja suruistahan ne on tehty. Päähenkilö on kouvolalainen Mikko Virtanen, jossa on ilmeisen paljon Nousiaista itseään. Hän eli lapsuutensa Jyväskylän lähellä Säynätsalossa, jossa hänen isänsä vihasi ruotsalaisten menestystä urheilussa. Suurin juhlanaihe isälle olivat vuoden 1990 MM-jalkapallokisat, joissa Ruotsi hävisi kaikki ottelunsa. Se oli ruotsalaisille ”Waterloo”, joka Abba-iskelmänä esitetään myös näytelmässä, mutta niin sanoitettuna, että Waterloo on käännetty Kouvolaksi.

Miika Nousiainen oli toista maata. Hän alkoi rakastaa sosiaalidemokraattista Ruotsia, joka tuosta jalkapallotakaiskusta huolimatta vaikutti kuitenkin kaikkein parhaalta maalta. Ruotsin kielen Miika opetteli ruotsalaisista jalkapallolehdistä. Omaan keltakantiseen vihkoonsa hän kirjoitti otsikolla Unelma Ruotsista: ”Voiko suomalaisesta miehestä tulla ruotsalainen perheenisä? Ei sellaista, joka kiskoo kiroillen lapsia autoonsa Prisman parkkipaikalla.”

Nousiaisen alter ego Mikko Virtanen on tullut siihen tulokseen, että suomalaisilta puuttuu sellainen tunne-elämä kuin on ruotsalaisilla. Ehkä joku suomalainen on joskus yrittänyt tuoda sitä Ruotsin-laivalla, mutta tunteet ovat jääneet ryyppymatkan aikana hytin lattialle, mistä laivasiivoja on kärrännyt ne roskiin. Virtasen mukaan tunteet kuitenkin keksittiin Suomessa vihdoin 1995, kun suomalaiset itkivät Ville Peltosen tehtyä kolme maalia MM-loppuottelussa Globenissa.

Eurooppa Neljän tuttu käsikirjoittaja Pentti Kotkaniemi ja ohjaaja Tanjalotta Räikkä on tehnyt Laajavuoreen menevän komedian. Tasapaksuja suvantokohtiakin on, mutta pääroolin esittävä Timo Ruuskanen (kuvassa) ja useassa roolissa murehtiva Jari Silvennoinen saavat esitykseen herkullisia vertailuasetelmia leppoisuus- ja hyvinvointiottelussa Ruotsi - Suomi. Tulos on yksiselitteisesti sama kuin kansainvälisissä tutkimuksissa ja mielipidemittauksissa: Ruotsi kulkee Suomen edellä.

Tanjalotta Räikkä on sijoittanut näytelmän pääosin Ruotsin-laivalle, jossa Mikko Virtanenkin saa ensimmäisen konkreettisen kosketuksensa Ruotsiin. Virtanen ostaa vaaleanpunaisia ruotsalaisia vadelmavenekarkkeja, ja ovat tietenkin maailman parhaita. Ei ole Säynätsalossa eikä Kouvolassa yhtä hyviä.

Säynätsaloa ei tosin näytelmässä mainita (kirjaa en ole lukenut), mutta surullinen paikka se ainakin aikaisemmin oli. Siellä toimi Kinkomaan keuhkotautiparantola, jossa minunkin isäni oli sotien jälkeen hoidettavana. Joka kerta kun muutaman vuoden ikäisenä kävin isää siellä katsomassa, itkin pois lähtiessä. Myöhemmin asiat tulivat reilaan, ja Ruotsikin tavoitettiin, kun Naantalista lähdimme Skandia-autolautalla kohti Kapellskäriä. Jalkapallosta en tiennyt mitään, kun meillä Jyväskylässä en ollut sellaista urheilulajia nähnyt, eikä televisiokaan vielä näkynyt. Ruotsalainen kansankoti joka tapauksessa näyttäytyi minullekin ihmemaana, ja on sen jälkeen ollut aina samanlainen ihanne kuin Nousiaiselle ja Virtasellekin.

kari.naskinen@mail.com