Keskisuomalainen-konserni aloitti laajentumisensa jo 80-luvulla ostamalla sanomalehtiä harvemmin ilmestyviä paikallislehtiä. Siitä alkoi kehitys, jossa Keskisuomalainen on ollut näkyvimmin esillä. Tuolloin alkuvaiheessa ei vielä puhuttu konsernijournalismista, mutta nyt tiedetään, mitä se tarkoittaa. Kun Keskisuomalaisen omistukseen kuuluu nykyisin iso määrä myös muita varsinaisia sanomalehtiä, on niiden yhteistyötä ryhdytty tiivistämään, mikä on johtanut näiden lehtien toimintojen yhdistämiseen ja sisältöjen yhdenmukaistamiseen.
Ksml-konsernissa on nyt noin 70 lehteä, suurimpina Savon Sanomat, Etelä-Suomen Sanomat, Karjalainen, Etelä-Saimaa, Hämeen Sanomat, Forssan Lehti, Kouvolan Sanomat, Kymen Sanomat, Länsi-Savo, Itä-Savo ja Itä-Häme. Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen lehdessä Media & viestintä 2/2025 on iso juttu tutkimuksesta, jonka kohteina ovat Ksml:n Kaakkois-Suomessa ilmestyvät lehdet. Voitto Ruohosen (Itä-Suomen yliopisto) ja Heikki Hellmanin (Tampereen yliopisto) selvityksessä ilmeni, että yli 40 prosenttia lehtien toimituksellisista sivuista ja palstamillimetreissä mitatusta juttusisällöstä oli samaa.
Kun meillä Lahdessa ESS muuttui 2016 yrityskaupan myötä ”jyväskyläläiseksi” lehdeksi, alkoi aika pian kaupungilla puheet siitä, että nyt tämä meidän lehti on samanlainen kuin Keskisuomalainen. Jonkin ajan kuluttua lehtien ulkoasuakin yhdenmukaistettiin ja närkästys lisääntyi. Joku oli lukenut aamulla Jyväskylässä hotelliaamiaisella Keskisuomalaista ja palattuaan iltapäivällä kotiin näki postiluukusta tulleessa lehdessä samoja juttuja, joita oli jo aamulla hotellissa nähnyt. Vaikka tällaisia yhteensattumia ei monta kertaa vuodessa tulisikaan, se ottaa päähän.
Lisäksi tässä meidän tapauksessamme hiertää jatkuvasti se, että Keskisuomalainen oli Maalaisliiton ja Keskustan äänenkannattaja, teki pesäeron vasta 1986. Sitoutumattomaksi julistautuminen ei kuitenkaan Lahdessa auta, vaan täällä juttu torikahvilassa vääntyy toistuvasti siihen, että kepun lehtihän se Etelä-Suomen Sanomatkin nykyisin on ja sen kyllä huomaa – vaikkei huomaisikaan.
Säästöpaineissa on henkilöstöä vähennetty. Vaikka paikallistoimitusten oma aineisto on pääosin paikallista, niin valtakunnalliset kotimaan ja ulkomaiden uutiset on useimmissa lehdissä ulkoistettu STT:lle ja konsernin yhteistoimituksille. Pienentyneet henkilöresurssit tietenkin näkyvät. Jos jossain lehdessä on konsernijuttu vaikka R-kioskien tai autokauppojen toiminnasta, saattaa kaikissa lehdissä olla sama kuva, ehkä se on Kuopiosta tai Savonlinnasta. Näin lukija näkee heti, ettei ole omasta kaupungista.
Kehitys on ollut looginen. Vielä 90-luvulla sanomalehdet olivat rahasampoja tilaajien ja ilmoitusmäärien lisääntyessä jatkuvasti. Sitten on ollut lamoja ja nyt myös digitalisaatio, joka kymmenen vuoden sisällä tulee lopettamaan monta paperilehteä tai ainakin harventamaan niiden ilmestymiskertoja. Paperin ja jakelun hinta ovat nousseet niin valtavasti, että paine siirtymisestä kokonaan nettilehtiin on kova, ja tätä ratkaisua helpottaa se, että nuoret lukijapolvet ovat jo automaattisesti sisällä nettimaailmassa.
Internet on toisaalta kova kilpailija. Laatujournalismin tuottaminen maksaa, mutta kannattaako tekijöille maksaa, kun varsinkin nuorempi väki karkaa maksuttoman viestinnän perään nettiin.
kari.naskinen@gmail.com
