perjantai 25. syyskuuta 2020

Pietari oli Suomen musiikkielämälle ovi maailmalle

Ensimmäiset suomenkieliset äänilevyt 1901 valmistutti Pietarin suomalainen lauluseura, jota johti kanttori Mooses Putro. Kuoro lauloi levyllä mm. Paciuksen Suomen laulun ja Sibeliuksen Isänmaalle. Tunnetuista suomalaisista musiikkimiehistä olivat Pietarissa syntyneitä Ernst Pingoud (1887) ja George de Godzinsky (1914). Ensimmäinen tunnettu suomalainen pianonrakentaja oli E.G. Grönholm, joka Pietarissa kisälliksi ja mestariksi valmistuttuaan siirtyi Helsinkiin 1834.

Säveltäjä ja harmonikkataitelija Jan Dobrowolski (kuvassa) on nyt tehnyt kirjan suomalaisten säveltäjien, esiintyjien ja muiden musiikkialan ihmisten elämästä ja lyhyemmistäkin keikoista Pietarissa Suomen suuriruhtinaskunnan aikana 1809 - 1917. Hollolassa nykyisin asuva Dobrowolski on syntyisin Puolasta, jossa hän Varsovan yliopistossa suoritti musiikkitieteiden maisterin tutkinnon 1977 aiheesta ”Pietarin musiikkikulttuurin kehitys 1800-luvulla”. Kirjassa esitellään 70 sellaista suomalaista, joiden vaiheet tavalla tai toisella liittyivät Pietarin musiikkielämään Suomen autonomian aikana.

Näin ollen myös Suomen suurmies Jean Sibelius on kirjassa hyvin esillä. Hänen ensimmäinen viulunsakin oli peräisin Pietarista, josta hänen setänsä Johan Sibelius osti sen kirpputorilta ja antoi veljelleen huomattuaan Janne-pojan musikaaliset taipumukset. Sibeliuksen sävellyksiä kantaesitettiinkin Pietarissa ja Sibelius itse kävi siellä johtamassa orkestereita, ensimmäisen kerran 1906. Se onnistui erinomaisesti, mutta aina ei kaikki mennyt Sibeliusta tyydyttävällä tavalla. Elokuussa 1909 hän harmitteli päiväkirjassaan: ”Huonot arvostelut Venäjältä. Haukkumisia. Mihin he pyrkivät? Minun hermoni ovat jo verrattain huonot!”

Alma Kuulan (o.s. Silventoinen) perhe oli kotoisin Pietarista, jossa hänen isänsä toimi kultaseppänä. Säveltäjä Toivo Kuula tapasi nuoren laulunopiskelijan Alman 1906. Keväällä 1908 he matkustivat Pietariin Alman Emilia-sisaren ja pääkonsuli Yrjö Putkisen häihin, joita varten Kuula oli säveltänyt sittemmin suosituksi tulleen Häämarssin. Sen soitti Suomalaisessa kirkossa uruilla Mooses Putro ja myöhemmin illanvietossa Terehovin salissa Kuula itse. Myöhemmin Alma Kuula esiintyi usein syntymäkaupungissaan solistina, kun Toivo Kuula johti orkestereita.

Viipurin musiikkiopiston 1918 perustanut
Boris Sirpo oli myös venäjänsuomalainen. Hänen alkuperäinen nimensä oli Boris Wolfson ja hän opiskeli Pietarin konservatoriossa. Suomen puolelle hän muutti 1912 ja seuraavana vuonna Viipuriin. Sodan syttyessä 1914 hän muutti sukunimensä välttääkseen saksalaiseksi leimautumista ja kirjoitti etunimensä takaperin Sirob. Kalevalan 100-vuotisjuhlien yhteydessä 1935 hän lopulta suomensi nimensä Sirpoksi.

Viipurin musiikkiopiston siirtyessä välirauhan aikana 1940 Lahteen valittiin rehtoriksi
Felix Krohn, koska Sirpo oli talvisodan syttyä muuttanut Yhdysvaltoihin. Krohnin suvun historiaankin Pietari liittyy, sillä tämän saksalaisen suvun yksi esi-isä Johann Emanuel Krohn toimi hovikapellimestarina Katariina Suuren aikana 1700-luvulla.

JOHAN FREY ESITTI
60 OOPPERAROOLIA


Suomalaisten oopperalaulajien varhaisiin suurmenestyjiin kuului bassobaritoni
Johan Hjalmar Frey, joka oli kiinnitettynä Mariinski-teatteriin 1885 - 1905. Noihin aikoihin ei oopperoita valmistettu samalla tavalla vierailijoiden varaan kuten nykyisin, joten talon omilla solisteilla oli paljon töitä. Dobrowolskin laatimasta tilastosta näkee, että Freyn hurjin kausi oli 1897-98, jolloin hänen ohjelmassaan oli 14 oopperaa ja 56 esityskertaa. Kaikkiaan Frey teki noin 60 eri roolia.

Samoihin aikoihin lauloi Mariinskissa koloratuurisopraano
Alma Fohström, joka tunnettiin myös Moskovan Bolshoi-teatterista ja joka oli esiintynyt Metropolitanissakin. Kerran myös Pjotr Tshaikovski kävi kuuntelemassa häntä Bolshoissa. Tähtiuransa jälkeen Alma Fohström toimi laulunopettajana Pietarin keisarillisessa konservatoriossa 1909-17 ja pakeni sitten vallankumousta Suomeen.

Sopraano
Aino Ackté konsertoi Pietarissa ensimmäisen kerran 1907. Kun hän saapui aamulla junalla Pietariin, hänet kiikutettiin heti Hotel d´Europessa käynnin jälkeen Konservatorion juhlasaliin harjoituksiin. Tuohon aikaan tapana oli, että tällaisiin harjoituksiin myytiin halpoja pääsylippuja, mutta Aino Ackté ei moista hyväksynyt. Lopulta järjestäjät taipuivat tähän ja lupasivat salintäyteiselle yleisölle rahat takaisin. Orkesterin soittajat mulkoilivat ja mumisivat jotakin skandaalista. Konsertti illalla onnistui oikein hyvin, mutta Aino Acktén palkkio puolitettiin, koska aamupäivän kenraaliharjoitus oli mennyt mönkään.

Kirja on siis mielenkiintoinen, täynnä suomalaista kulttuurihistoriaa. Senkin
Dobrowolski ottaa esille, että Suomessa on ollut ja on nykyisinkin monta venäläistaustaista musiikki-ihmistä: Malmstenin sisarusten äiti oli Jevgenija Petroff ja Babitzinin sisarusten äiti oli Jelizaveta Zarubina. Vielä muita: Olli Ahvenlahti, Leonid Bashmakov, Viktor Klimenko, Johnny Liebkind, Marion Rung...

Jan Dobrowolskin siteet Venäjälle säilyvät nyt sillä tavalla, että hänen poikansa
Taneli Dobrowolski toimii lehdistöneuvoksena Suomen suurlähetystössä Moskovassa. Jan-isä on vuodesta 1985 lähtien toiminut musiikinopettajana Hollolan kansanopistossa, nykyisessä Wellamo-opistossa.

kari.naskinen@gmail.com