”No-näytelmät ovat vielä niukempia kuin Aki
Kaurismäen filmit”, sanoi Kaija
Saariaho kertoessaan uusimmasta oopperastaan, joka saa ensi-iltansa
Kansallisoopperassa keskiviikkona 12.4. Only
the Sound Remains -oopperan kantaesitys oli jo 2016 Amsterdamissa, ja
Suomessa esitys nähtiin Yle Teema -kanavalla joulukuussa. Kaija Saariaho kertoi
oopperastaan tänään torstaina Musiikkitalon auditoriossa.
Oopperan lähtökohtina ovat japanilaisten no-näytelmien tekstit, kuitenkin niin, että Kaija Saariaho on valinnut tekstejä Ezra Poundin (1885 - 1972) sovituksista. Sisältö on näennäisesti tosiaan hyvin niukkaa, mutta kuten Kaija Saariaho sanoi, ”no-näytelmissä kaikki on tarkoin koodattua, aivan kaikella on merkityksensä, pienimmälläkin”.
Että Kaija Saariaho tähän päätyi, on pitkä tarina. Kaikki alkoi, kun hän 2012 oli Carnegie Hallin residenssitaiteilijana New Yorkissa. Häneltä oli pyydetty teos Texasin Houstonissa olevaan Mark Rothko Chapeliin.
”Siellä on Mark Rothkon (1903 - 1970) valtavan isoja maalauksia. Ne ovat hänen viimeisiltä vuosiltaan, jolloin hän oli syvästi masentunut, ja väritkin ovat masentavasti lähinnä mustaa ja harmaata. Rothko teki sitten itsemurhan. Tällaiseen kappeliin minä löysin Ezra Poundin yhden Cantos-runoelman vuodelta 1966, ja siitä se lähti. Tein kamarimusiikkiteoksen Sombre, johon instrumenttien lisäksi tuli baritoniääni.”
”Minulla käy hyvin usein niin, että valmiiksi saamastani sävellystyöstä jää jotakin ikään kuin ilmaan, ja siitä on jatkettava. Näin tapahtui myös Sombren jälkeen. Otin taas kerran yhteyttä Peter Sellarsiin ja aloimme suunnitella uutta oopperaa. Kun olin siellä New Yorkissa Ezra Poundin löytänyt, niin nyt seurasi jatkoa, kun sain käsiini hänen no-näytelmäkäännöksiään vuodelta 1919. Rothkon tavoin Ezra Poundillakin oli kovia vaikeuksia, oli tukenut Mussoliniakin ja haukkunut Amerikkaa”, kertoi Kaija Saariaho.
Ezra Pound oli sekaisin. Yhdysvalloissa häntä syytettiin maanpetturuudesta, mutta ei tuomittu, koska oikeus hyväksyi lääkärinlausunnon, minkä mukaan Pound oli henkisesti sairas ja sopimaton tullakseen tuomituksi.
Näistä tapahtumista ei kuitenkaan ole mitään jälkeä Kaija Saariahon oopperassa.
IHMINEN JA HENKI
”Ooppera koostuu kahdesta tarinasta, joissa ihminen ja henkinen olento kohtaavat”, sanoi säveltäjä.
Tämä on Kaija Saariahon neljäs ooppera. Se poikkeaa edellisistä sikäli, että siinä ei ole mukana isoa orkesteria. On huilut, kanteleet (5-38-kielisiä), jousikvartetti ja lyömäsoittimet. Solistit ovat bassobaritoni ja kontratenori, ja pienen kuoron muodostaa vokaalikvartetti. Soittajat ovat orkesterimontussa, jonka lattia on nostettu melkein näyttämön lattian tasolle, joten permannollakin olevat katsojat näkevät heidät.
”Ensin ajattelin, että tällainen kamariooppera ei tarvitsisi edes kapellimestaria, mutta se ajatus joutui kyllä romukoppaan.”
Jo edellisessä oopperassa Emiliessä (2008) Kaija Saariaho manipuloi laulajan ääntä elektronisesti, kun sopraano Camilla Nylundin ääntä piti muuttaa eri-ikäisten ihmisten ääniksi. Nytkin on tällaista: ”Kontratenorin - se on se henki - ääntä käsitellään ensimmäisessä osassa elektronisesti niin, että äänen ympärille tulee jonkinlainen huntu – en osaa sitä konkreettisemmaksi sanoa. Toisessa osassa tulee bassobaritonin ääneen mukaan kellojen sointia.”
Elektroniikan hyödyntäminen on Kaija Saariaholle tuttua ja mieluista: ”Ensimmäisen kerran käytin elektroniikkaa apuna 1986 sävellyksessä Lichtbogen.”
Kaija Saariaho heijasti seinälle myös kuvia niistä työpapereista, joita hän käyttää sävellystyössään.
”Teen aina suunnitelman, jossa kuvittelen koko teoksen aikajanalle. Siinä on kaikenlaista asiaan kuuluvaa, hieman suunniteltuja tempoja ja tahteja, ja aivan päivämäärienmukaisia toteuttamisaikatauluja. Kaikki on otettava huomioon. Kun on kaksi lasta, oletan niin, että kyllä he kaksi kertaa sävellysprosessin aikana ovat kipeitä, ja juhlapyhien aiheuttamat tauotkin pitää ottaa huomioon. Sitten vain aloitan. Aamulla töihin”, kertoi Kaija Saariaho.
Yleisöstä joku kysyi, missä vaiheessa inspiraatiot syntyvät. – ”Kyllä sekin on melko ammattimaista – siinä ne inspiraatiot ja ideat syntyvät ja kehittyvät itse sävellystyötä tehdessä.”
Viimeisten viiden esityskauden aikana on maailman oopperataloissa esitetty elävien säveltäjien teoksista eniten Philip Glassin oopperoita. Kaija Saariaho on sijalla 39.
kari.naskinen@gmail.com
Oopperan lähtökohtina ovat japanilaisten no-näytelmien tekstit, kuitenkin niin, että Kaija Saariaho on valinnut tekstejä Ezra Poundin (1885 - 1972) sovituksista. Sisältö on näennäisesti tosiaan hyvin niukkaa, mutta kuten Kaija Saariaho sanoi, ”no-näytelmissä kaikki on tarkoin koodattua, aivan kaikella on merkityksensä, pienimmälläkin”.
Että Kaija Saariaho tähän päätyi, on pitkä tarina. Kaikki alkoi, kun hän 2012 oli Carnegie Hallin residenssitaiteilijana New Yorkissa. Häneltä oli pyydetty teos Texasin Houstonissa olevaan Mark Rothko Chapeliin.
”Siellä on Mark Rothkon (1903 - 1970) valtavan isoja maalauksia. Ne ovat hänen viimeisiltä vuosiltaan, jolloin hän oli syvästi masentunut, ja väritkin ovat masentavasti lähinnä mustaa ja harmaata. Rothko teki sitten itsemurhan. Tällaiseen kappeliin minä löysin Ezra Poundin yhden Cantos-runoelman vuodelta 1966, ja siitä se lähti. Tein kamarimusiikkiteoksen Sombre, johon instrumenttien lisäksi tuli baritoniääni.”
”Minulla käy hyvin usein niin, että valmiiksi saamastani sävellystyöstä jää jotakin ikään kuin ilmaan, ja siitä on jatkettava. Näin tapahtui myös Sombren jälkeen. Otin taas kerran yhteyttä Peter Sellarsiin ja aloimme suunnitella uutta oopperaa. Kun olin siellä New Yorkissa Ezra Poundin löytänyt, niin nyt seurasi jatkoa, kun sain käsiini hänen no-näytelmäkäännöksiään vuodelta 1919. Rothkon tavoin Ezra Poundillakin oli kovia vaikeuksia, oli tukenut Mussoliniakin ja haukkunut Amerikkaa”, kertoi Kaija Saariaho.
Ezra Pound oli sekaisin. Yhdysvalloissa häntä syytettiin maanpetturuudesta, mutta ei tuomittu, koska oikeus hyväksyi lääkärinlausunnon, minkä mukaan Pound oli henkisesti sairas ja sopimaton tullakseen tuomituksi.
Näistä tapahtumista ei kuitenkaan ole mitään jälkeä Kaija Saariahon oopperassa.
IHMINEN JA HENKI
”Ooppera koostuu kahdesta tarinasta, joissa ihminen ja henkinen olento kohtaavat”, sanoi säveltäjä.
Tämä on Kaija Saariahon neljäs ooppera. Se poikkeaa edellisistä sikäli, että siinä ei ole mukana isoa orkesteria. On huilut, kanteleet (5-38-kielisiä), jousikvartetti ja lyömäsoittimet. Solistit ovat bassobaritoni ja kontratenori, ja pienen kuoron muodostaa vokaalikvartetti. Soittajat ovat orkesterimontussa, jonka lattia on nostettu melkein näyttämön lattian tasolle, joten permannollakin olevat katsojat näkevät heidät.
”Ensin ajattelin, että tällainen kamariooppera ei tarvitsisi edes kapellimestaria, mutta se ajatus joutui kyllä romukoppaan.”
Jo edellisessä oopperassa Emiliessä (2008) Kaija Saariaho manipuloi laulajan ääntä elektronisesti, kun sopraano Camilla Nylundin ääntä piti muuttaa eri-ikäisten ihmisten ääniksi. Nytkin on tällaista: ”Kontratenorin - se on se henki - ääntä käsitellään ensimmäisessä osassa elektronisesti niin, että äänen ympärille tulee jonkinlainen huntu – en osaa sitä konkreettisemmaksi sanoa. Toisessa osassa tulee bassobaritonin ääneen mukaan kellojen sointia.”
Elektroniikan hyödyntäminen on Kaija Saariaholle tuttua ja mieluista: ”Ensimmäisen kerran käytin elektroniikkaa apuna 1986 sävellyksessä Lichtbogen.”
Kaija Saariaho heijasti seinälle myös kuvia niistä työpapereista, joita hän käyttää sävellystyössään.
”Teen aina suunnitelman, jossa kuvittelen koko teoksen aikajanalle. Siinä on kaikenlaista asiaan kuuluvaa, hieman suunniteltuja tempoja ja tahteja, ja aivan päivämäärienmukaisia toteuttamisaikatauluja. Kaikki on otettava huomioon. Kun on kaksi lasta, oletan niin, että kyllä he kaksi kertaa sävellysprosessin aikana ovat kipeitä, ja juhlapyhien aiheuttamat tauotkin pitää ottaa huomioon. Sitten vain aloitan. Aamulla töihin”, kertoi Kaija Saariaho.
Yleisöstä joku kysyi, missä vaiheessa inspiraatiot syntyvät. – ”Kyllä sekin on melko ammattimaista – siinä ne inspiraatiot ja ideat syntyvät ja kehittyvät itse sävellystyötä tehdessä.”
Viimeisten viiden esityskauden aikana on maailman oopperataloissa esitetty elävien säveltäjien teoksista eniten Philip Glassin oopperoita. Kaija Saariaho on sijalla 39.
kari.naskinen@gmail.com
