Jevgeni Onegin on kaiken kokenut ylimielinen keikari ja naistenmies. Hän panee naiset järjestykseen suorasukaisin arvioin:
On Olgan muoto eloton,
on niin kuin madonna van Dyckin,
on ympyriäinen kasvoiltaan
aivan kuin hölmö täysikuu,
mi yhtä hölmön taivaan rantaan nousee.
Mä ottaisin tuon toisen.
Oneginissa lienee jotain Pushkinia itseäänkin, kuten voi päätellä Mihail Hofmanin 1937 Pariisissa julkaisemasta kirjasta Pushkin – Don Juan, joka perustuu Pushkinin itse muistiinmerkitsemään naislistaansa. Vuonna 1929 Pushkin nimittäin kirjoitti Ushakovin salongissa talon neitien albumiin 16 nimeä, joista viimeinen oli Natalia Nikolajevna. Myöhemmin hän lisäsi listaan vielä 21 nimeä. Hofman piti ensimmäistä listaa platonisena, toista ruumiillisena. Entiselle piirityksensä kohteelle Vera Vjazemskajalle Puškin ilmoitti naistensa kokonaismäärän: ”Avioitumiseni Nataliaan (joka, totean suluissa, on sadaskolmastoista rakkauteni) on ratkaistu.” Pushkinin lopullisella listalla oli 137 naista, joiden kanssa voi kuvitella Pushkinin olleen muhinoissa. Pushkinin kotimuseossa Moskovassa naiset ovat selvästi esillä: maalauksia ja kirjeitä.
Natalian kanssa Pushkin meni naimisiin 1931 Suuressa taivaaseen astumisen kirkossa Bolshaja Nikitskaja ulitsalla, avioliitto kesti Pushkinin kuolemaan 1937 asti. Pushkin kuoli kaksintaistelussa, jonka aiheena oli Natalian uskottomuus tai uskollisuus.
Myös Jevgeni Onegin joutuu kaksintaisteluun, mutta voittaa sen. Jevgeni Onegin on taas ajankohtainen, kun Pjotr Tshaikovskin siitä tekemä ooppera (1878) menee nyt Kansallisoopperassa. Päähenkilö ei kuitenkaan ole Onegin, vaan Tatjana (kuvassa roolin esittävä Olesya Golovneva).
Tatjana on rakastunut tuohon kelvottomaan tyhjäntoimittajaan. Onegin ei kuitenkaan anna vastarakkautta kuin vasta vuosia myöhemmin, jolloin se on jo turhaa, sillä Tatjana on naimisissa ruhtinas Greminin kanssa. Onegin kirjoittaa Tatjanalle kirjeen, jonka Tatjana repii ja käskee miehen häipyä.
Tatjana on venäläisen kirjallisuuden yksi suuria naisia, Fjodor Dostojevskin mielestä suurin. Kun Pushkinin patsas paljastettiin Moskovassa 1880, pääpuhujana ollut Dostojevski nosti Tatjanan venäläisen naisen todelliseksi symboliksi ja jaloksi sankarittareksi. Dostojevski sanoi, että Pushkinin teos on koko venäläisen elämän tietosanakirja. Siihen Pushkin oli luonut kauniita venäläisiä ihmistyyppejä, joiden kauneus on peräisin venäläisestä kansanhengestä – ja parhaana esimerkkinä tästä on Tatjana.
”Muualla Euroopassa on tietenkin ollut suuria neroja — Shakespeareja, Cervanteseja, Schillereitä, mutta kenelläkään heistä ei ollut sellaisia kykyjä yleismaailmalliseen myötätuntoon kuin meidän Pushkinillamme”, sanoi Dostojevski.
Hyvin venäläinen oli myös Tshaikovski, joka sanoi, että häntä ”kiehtovat intohimoisesti kaikki venäläisen hengen ilmaukset. Lyhyesti: olen venäläinen läpikotaisin.”
Samalla tavalla perinjuurin venäläinen on Oneginin kaveri Vladimir Lenski: tuskin hän olisi Oneginia kaksintaisteluun haastanut, ellei olisi juhlissa tämän kanssa riitauduttuaan vetänyt niin monta votkaa – tunnistan tuosta kyllä myös suomalaista itseäni.
Oneginista Dostojevski ei paljon sanonut, mutta heppuhan onkin tarpeeton tyyppi. Tatjana sitä vastoin on oikea ihminen, maalaiskodista. Pushkinin runoromaanissa kertojakin surkuttelee sitä, että Tatjana menee aluksi rakastumaan tarpeettomaan ihmiseen:
Tatjana, voi Tatjana,
nyt itken takiasi.
Olet nyt antanut kohtalosi
muodikkaan tyrannin käsiin.
Tatjanan onni on, että Onegin ei vielä
tuossa vaiheessa tajua mitään.
Sen sijaan venäläiset tajuavat Aleksandr Pushkinin suuruuden – ”Hän on kaikkemme”, kuuluu tuttu sanonta.
kari.naskinen@gmail.com
Sen sijaan venäläiset tajuavat Aleksandr Pushkinin suuruuden – ”Hän on kaikkemme”, kuuluu tuttu sanonta.
kari.naskinen@gmail.com
