Punaiset tavoittaneet valkoisia, mutta ei tarpeeksi

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela sanoi puolueen kesäkokouksessa, että seuraavien eduskuntavaalien jälkeen Suomi herää vasemmalta. Ei herää. Vaikka kahden vasemmistopuolueen yhteinen kannatus on edellisistä vaaleista noussut tuoreimpaan galluppiin 25 prosentista 35,2 prosenttiin, niin matkaa 50 prosentin ylittämiseen on liikaa. Mutta riittäisikö, jos mukaan laskettaisiin monien mielestä vasemmistolaista politiikkaa harjoittavat vihreätkin, joiden keralla punavihreä blokki olisi 2,5 vuodessa parantanut kannatustaan 34 prosentista 43,5 prosenttiin?

Tälle punertavalle kehitykselle on kuitenkin stoppinsa, sillä Evan tuoreen kyselytutkimuksen mukaan jo 68 prosenttia suomalaisista kannattaa markkinataloutta. Tässä luvussa on jo paljon sosiaalidemokraattienkin äänestäjiä, sillä oikeistodemarien osuus SDP:ssä on selvästi noussut.

Helsingin Sanomissa olikin keskiviikkona iso otsikko, jossa kysyttiin ”onko SDP mennyt liian oikealle, Matias Mäkynen?” Mäkynen on puolueen varapuheenjohtaja, joka kuuluu selvästi siihen vasempaan laitaan. Aivan suoraa vastausta Mäkynen ei antanut, mutta kyllä tiedetään, että tätä mieltä hän on.

Tilastoa esimerkiksi SDP:n eduskuntaryhmän jakautumisesta ei voi tehdä, mutta noussut se tietysti on. Paavo Lipposen pääministerikausina 1995 - 2003 puolue omaksui eräänlaista kolmannen tien politiikkaa, joka korosti talouskasvua, mikä vahvisti oikeistodemarien asemaa. Eikä sosialismista enää paljon huudella, vaikka puolueen periaatejulistuksessa edelleen ilmaistaan huoli kapitalismin perusominaisuuksista, joiden vuoksi varallisuuden ja markkina-aseman tuoma valta keskittyy porvareille. Tämän tekstiosan jälkeen sanotaan kerran sosialismi-sanakin: ”Demokraattinen sosialismi pyrkii edelleen paitsi talouden, myös työelämän ja muiden elämänalueiden jatkuvaan kansanvaltaistamiseen avoimuutta lisäämällä ja määrittämällä pelisääntöjä, joilla markkinat toimivat.”

Muutos on joka tapauksessa ollut iso, kun tiedetään, että sotien jälkeen SDP:n ohjelma oli selvästi sosialistinen, ja puolue edusti silloin Sosialistisessa Internationaalissakin vasenta laitaa. Vieläkin Suomen sosialidemokraattinen puolue on SI:n jäsen ainoana pohjoismaisena puolueena, ollut sen perustamisesta 1899 alkaen.

Voimaakkasti SI:ssä toimi aikoinaan Kalevi Sorsa, ja hänen erityisavustajansa Pentti Väänänen oli SI:n pääsihteeri 80-luvulla.

Arvioidaan nyt kuitenkin: oikeistodemareita eduskuntaryhmässä on vähintään 40 prosenttia, mutta voi se olla 60 prosenttiakin. Tarkempaa arviota on vaikea tehdä, koska tämä jako vaihtelee asiayhteyksien mukaan. Puolueen hinautumista kohti oikeistoa kuvasi sekin, että 2023 valittiin puheenjohtajaksi Antti Lindtman. Puoluekokouksen neuvoa-antaneessa äänestyksessä Lindtman sai 78 prosenttia äänistä ja Krista Kiuru 22 prosenttia.

Suomen lipun väriä ei kuitenkaan tarvitse seuraavien vaalien jälkeen vaihtaa. Kuvassa on lippu, jota 1800-1900-lukujen taitteessa ehdotettiin valtiolipuksi. Joissain autonomian ajan virallisissa tilaisuuksissa sitä käytettiinkin, mutta kansalaissodan takia se menetti suosionsa.

kari.naskinen@gmail.com

CIA:n yli ei kävellä

Amerikassa ovat John F. Kennedyn murhaa koskevat tutkimusasiakirjat yhtä visusti salaisia kuin Suomessa kassakaapissa oleva Tiitisen lista. Ensimmäisellä presidenttikaudellaan Donald Trump sanoi, että kaikki Warrenin komission tutkimustulokset tullaan tuomaan julkisuuteen, mutta kun Trump oli puhunut asiasta CIA:n johdon kanssa, hän perui lupauksensa. Kysymys on niistä CIA:n ja FBI:n asiakirjoista, jotka on suljettu vuoteen 2029 asti, ja tätäkin vuosilukua voidaan tietenkin siirtää vielä myöhemmäksi.

Tätä salamyhkäisyyden jatkumista käsittelee Oliver Stone uusimmassa neliosaisessa tv-dokumenttisarjassaan JFK: Destiny Betrayed (2021), joka nyt on tullut myös suomenkielisin tekstityksin varustettuna dvd:nä. Siinä on uutta aineistoa mm. Kennedyn salamurhatietojen tarkastuslautakunnan ARRB:n avaamista asiakirjoista. ARRB:n perustamista varten piti säätää oikein laki, mutta kovimmat salaisuudet pysyvät yhä pimennossa.

Avainasemassa on joka tapauksessa CIA, jonka johtoporras vihasi Kennedyä, vaikuttihan hänellä olevan jopa pasifistisia ajatuksia maailmanrauhasta, ja kommunistisympatioistakin häntä syytettiin. Kaiken lisäksi Kennedy oli 1961 erottanut CIA:n pääjohtajan Allen Dullesin. Kennedyn teloituksen jälkeen Dulles nimitettiin Warrenin komissioon, joka laati virallisen selvityksen Kennedyn salamurhasta. ”Aivan sama kuin pantaisiin kettu tutkimaan kanojen kuolemaa”, sanoo Oliver Stone. Komission yksi jäsen oli edustajainhuoneen republikaanien johtaja Gerald Ford, joka ei osannut edes kävellä, jos jauhoi samaan aikaan purukumia.

Kun Kennedy oli murhattu Dallasissa 22.11.1963, soitti oikeusministeri Robert Kennedy CIA:han ja kysyi ensimmäiseksi: ”Tekö tapoitte presidentin?” Vastausta oli tietenkin turha odottaa, mutta loogista CIA:n syyllisyys olisi. CIA:n tappolistalla olivat 60-luvun alussa mm. Fidel Castro, Charles de Gaulle ja Patrice Lumunba, joten olisi listalle kaikkein varjelluimpana salaisuutena sopinut myös Kennedy. Huomenna torstaina tulee Yle Teemalta klo 21.30 ohjelma siitä, miten jazzmuusikot Abbey Lincoln ja Max Roach onnistuivat helmikuussa 1961 keskeyttämääm YK:n turvallisuusneuvoston kokouksen protestoidakseen Lumumban murhaa, jonka ennen CIA:ta ehtivät belgialaiset hoitaa.

OSWALD EI OLLUT
AINOA AMPUJA

Paljon uutta ei Stonen minisarja tuo, mutta uudet näkökulmat ovat kiinnostavia varsinkin Yhdysvalloissa, jossa asia on edelleen esillä toisin kuin meillä täällä maapallon toisella puolella yli 60 vuotta tapahtuneen jälkeen. Stone korostaa Warrenin komission tutkinnan heikkouksia, kuten puutteellista todisteiden käsittelyä ja epäjohdonmukaisuuksia virallisessa kertomuksessa Lee Harvey Oswaldin yksinäisestä toiminnasta. Stone väittää, että komissio sivuutti tarkoituksellisesti todisteita, jotka viittasivat laajempaan salaliittoon.

Vakuuttavasti lääketieteelliset ja patologiset tutkimukset todistavat, että ampujia oli muitakin kuin Oswald. Ainakin yksi laukaus ammuttiin edestä vinottain oikealta ja sen luoti tuli ulos pääkallon takaosasta. Juuri tuosta luodin osumasta uhrin pää retkahti taaksepäin; miten se olisi voinut retkahtaa eteenpäin, jos pääosuma olisi tullut takaraivoon? Jo Dallasissa ruumista tutkineet lääkärit olivat tätä mieltä, mutta muuttivat lausuntojaan CIA:n kuulusteluissa. Stone tuo esiin todistajalausuntoja ja fyysisiä todisteita, jotka tukevat teoriaa useammasta kuin yhdestä ampujasta Dealey Plazalla.

ARRB:n julkaisemat asiakirjat sisältävät aiemmin salattuja tietoja Oswaldin yhteyksistä tiedustelupalveluihin. Oswald oli Yhdysvaltain merijalkaväen entinen sotilas, joka yllättäen loikkasi 1959 Neuvostoliittoon ja palasi Yhdysvaltoihin 1961. Todennäköisesti hän oli kuitenkin CIA:n kaksoisagentti. JFK:n tapauksessa hänet profiloitiin vain hulluksi kommariksi, joten CIA teki hänestä yksittäisen murhaajan ja uhrasi hänet, eikä mistään salaliitosta tarvinnut puhua.

Paljon huomiota dokumentissa saa Kennedyn ulkopolitiikka. Kennedyn siirtomaavastaisia näkemyksiä korostetaan, samoin hänen ristiriitojaan CIA:n ja Pentagonin kanssa, erityisesti Kuuban politiikkaan liittyen. Vietnam ja Algeria olivat myös asioita, joista Kennedyllä oli täysin päinvastaiset mielipiteet kuin Eisenhowerin hallinnolla. Stone esittää, että nämä poliittiset erimielisyydet saattoivat motivoida salamurhan, sillä Kennedy oli uhka vallitsevalle sotilaalliselle ja tiedustelueliitille.

kari.naskinen@gmail.com

Capuan nautintoihin on vaarallista jäädä

Noin 2200 vuotta sitten elänyt muinaisen Karthagon sotapäällikkö Hannibal Barka on ollut historian yksi suurimmista strategia- ja taktiikkaneroista. Ainakin yhden erehdyksen hän kuitenkin teki odotellessaan lopullisen iskunsa tekemistä Rooman kaupunkiin. Hannibal jäi talven yli Campanian maakunnassa olevaan Capuan kaupunkiin odottaen lisäjoukkoja Afrikasta, mutta niitä ei tullut ja Rooma jäi valloittamatta. Tästä Hannibalin vetkuttelusta on jäänyt elämään sanonta ”Capuan nautinnoista”, joiden pariin sotapäällikkö nukahti liian pitkäksi aikaa. Ranskan kielessä tällaisesta on sanonta, kun tarkoitetaan ihmisen tuudittautumista liian helppoon elämään: ”s´endormir dans les délices de Capoue”.

Sotaherroista en tällaisia asioita muuten tunne, mutta Hannibal tuli nyt vastaan roomalaisen historioitsijan Titus Liviuksen laajan Ab urbe condita -teoksen (27 - 9 eKr.) siinä suomennetussa osassa, jossa Kaupunkien muurit järkkyvät (Basam, 2025). Suomesta kuitenkin on tuttu tapaus se, kun Suomi menetti Viipurin katastrofaalisesti panematta tikkua ristiin. Syyllisiksi tähän löperyyteen on mainittu ainakin kenraali Eric Heinrichs, kenraalimajuri A.F. Airo, eversti Valo Nihtilä, eversti Armas Kemppi, majuri Kurt Bäckman ja joitakin pienempiä nilkkejä, eikä syytön tietenkään ollut myöskään Mannerheim, joka oli koko revohkan pomo.

Joskus myöhemmin tullaan tarkkaan analysoimaan sekin, mitä munauksia Putin, Zelenskyi ja Trump sota- ja rauhanneuvonantajineen tekivät 2020-luvulla. Oliko Moskovassa tipahtanut ikkunasta päteviäkin miehiä, oliko Zelenskyin suosikki- ja korruptiojärjestelmä nostanut johtoon vääriä miehiä ja oliko Trumppi vain pellesirkuksen pääklovni?

Hannibal joka tapauksessa oli Capuasta huolimatta kova ukko. Otsikkokuva on englantilais-ranskalaisesta dokumenttielokuvasta Hannibalin Alppien ylitys (2018), joka tuli televisiosta, mutta ei enää löydy Yle Areenasta. Se kertoi siitä valtavasta operaatiosta, jossa Hannibal johti 30 000 sotilastaan, 9000 hevosta ja 37 norsua Alppien yli Pohjois-Italiaan Rooman imperiumia vastaan. On esitetty paljon epäilyksiä koko asian todenperäisyydestä, mutta todisteita epätodesta ei ole löytynyt. Paljolti oli kyse siitä, mitä reittiä Hannibal vuoriston ylitti, ja ainakin historioitsija Polybioksen 158 eKr. laatima tuore selonteko tuki Hannibalin norsureissua.

Hannibal voitti useita taisteluita, kuten Trebian, Trasimenejärven ja Cannan taistelut aiheuttaen roomalaisille isoja tappioita. Kahden puunilaissodan jälkeen Hannibal kuitenkin luopui sotatehtävistä ja ryhtyi poliitikoksi Karthagossa, mutta teki lopulta itsemurhan välttääkseen joutumisen roomalaisten vangiksi ja ”vapauttaakseen roomalaiset pelosta”, kuten Hannibal itse sanoi.

Outo sana tämä puunilaissodatkin, mutta Maija-Leena Kallelan ja Ylermi Luttisen suomentamasta kirjasta selviää, että puunilaisilla tarkoitetaan karthagolaisia, jotka polveutuvat pääosin foinikialaisista siirtolaisista. Sana puunilainen on suomen kielessä tullut puunilaista latinan kielessä tarkoitettavasta Poenus-sanasta. Poenus taas on peräisin kreikan sanasta Phoinix (Φοῖνιξ), joka tarkoittaa foinikialaisia. Tämä nyt suomeksi käännetty kirja on jo seitsemäs osa Titus Liviuksen Ab urbe condita -historiateoksesta. Kai näitä asioita aikoinaan koulussa käytiin läpi, mutta kertaushan on opintojen äiti, koska välillä on oltu kuin Ellun kanat Capuassa. Toiset kotkottivat myös kesällä 1944 Viipurissa ja Mikkelissä.

kari.naskinen@gmail.com

Demokratia toi epäsovun

Pienessä Bhutanin valtiossa Himalajan vuoristossa siirryttiin 2008 suorasta kuningasvallasta perustuslailliseen monarkiaan. Se edellytti ensimmäisten vaalien järjestämistä. Oli valtava muutos ihmisille. Bhutanilaisen Pawo Choyning Dorjin elokuva The Monk and the Gun (2023) kertoo, miten 400 asukkaan Uran kylässä tuohon hämmentävään asiaan suhtauduttiin. Siellä niin kuin muuallakin pidettiin ensin opetusvaalit, jotta ihmiset sitten varsinaisissa vaaleissa osaisivat toimia oikein.

Kaksi vaalivirkailijaa tuli kylään kertomaan, että tässä on kysymys demokratiasta, johon muualla maailmassa on paljon jo päästy. Uran asukkaat ihmettelivät, miksi heidänkin on sellaiseen päästävä, koska kaikki asiat ovat niin hyvin kuin olla voi. Ei esimerkiksi tarvinnut pitää tilastoa bruttokansantuotteesta, kun ainoa oikea tilasto koski bruttokansanonnellisuutta ja se näytti korkeita arvoja.

Opetusvaalit oli kuitenkin pakko järjestää. Oli keksitty kolme puoluetta, sininen, punainen ja keltainen, joilla kaikilla oli ilmeisesti valtakunnalliset johtohenkilöt. Näistä keksityistä puoluejohtajista kiinnitettiin vaalikuvia seiniin ja kullakin oli myös tukihenkilöitä kylässä. Näin alkoi myös epäsopu, kun kaikki eivät vetäneet yhtä köyttä. Naapurisopukin hävisi sen siliän tien, jos naapurin mies sattui olemaan väärän puolueen kannalla. Rauhallinen elämänmeno oli kertaheitolla mennyt.

Modernin ajan muutosvirtauksia oli kaiken lisäksi se, että maailman viimeisimpinä maina Bhutanissa oli 1999 oli sallittu televisiolähetysten näkyminen. Uran kylässäkin ihmeteltiin James Bondin väkivaltaisia elokuvia, kun kylän asukkailla oli epämääräistä tietoa ennestään vain sellaisesta, että eräällä vanhalla viljelijällä ehkä oli tallessa vanha luodikko, jolla muutama sata vuotta sitten oli ammuttu tiibetiläisiä valloittajia.

Koevaalit joka tapauksessa onnistuivat. Yllätys vaalivirkailijoille oli, että äänistä 95 prosenttia meni keltaiselle puolueelle, jonka vaaliohjelma oli ollut lupaus kaiken pysymisestä ennallaan. Lisäksi toinen virkailijoista arveli, että osasyynä saattoi olla keltainen väri, joka on perinteisesti kuninkaan väri.

Toinen juonenkulku koskee sitä vanhaa asetta, jota amerikkalainen keräilijä tulee ostamaan. Tässä hän ei kuitenkaan onnistu, koska samanaikaisesti luostarin hengellinen johtaja lama järjestää Bondin ja muutenkin aseellisen toiminnan vastaiskuksi aseiden hautajaiset. Kuoppaan haudataan vanha ase, ja paikalle tulleet poliisitkin heittävät sinne pistoolinsa. Amerikkalainen vieras heittää omat aseensa ja saa kiitokseksi rakkauden ja hyvyyden symbolina metrinkorkuisen fallosveistoksen.

Saman ohjaajan edellinen elokuva Koulu maailman laidalla (2019) kuvaa myös pientä kyläyhteisöä. Silloin ei demokratia ollut vielä tavoittanut Bhutania ja elämä sujui ilman nykymaailmasta tuttua polarisaatiota. Ilmeisesti silloinen kuningas Jigme Singye Wangchuck oli se valistunut itsevaltias, jollaisia niin kaivataan, koska demokratiakaan ei riitä nostamaan bko:ta huippulukemiin. Teki kuitenkin sen virheen ainakin uralaisten mielestä, että meni demokratiahankkeella sotkemaan heidän elämänsä. Olisi mieluummin kieltänyt väkivaltaelokuvien esittämisen. Vuodesta 2006 lähtien on parlamentaarisena kuninkaana ollut edellisen kuninkaan poika Jigme Khesar Wangchuck.

kari.naskinen@gmail.com

Lahden kaupunginhallituksessa on taas aihetta shampanjaan

Jos olisin vielä töissä ja toimittajana, tekisin nyt viiden palstan otsikolla jutun, jossa kertoisin kaupungin eliittipoliitikkojen uusimmasta suhmuroinnista. Lahden kaupunginhallitus päätti nimittäin ottaa käyttöön ”päiväkoulut” työmuotonaan. Niitä järjestetään kh:n kokouspäivinä maanantaisin joka toinen viikko klo 14.30 – 15.50. Tätä ennen vastaavanlainen vasta vireillä olevia asioita ja ajankohtaisia aiheita keskusteltiin kh:n kokousten jälkeen pidetyissä ”iltakouluissa”. Nyt tehdyn muutoksen juju on siinä, että kun päiväkoulun päättymisjaksi on merkitty 15.50, niin sen jälkeen alkaa kh:n kokous klo 16.00. Tämä tarkoittaa, että pienen tauon jälkeen samat poliitikot aloittavat kh:n kokouksen, tulee siis kaksi erillistä kokousta ja kahdet erilliset kokouspalkkiot. Päiväkoulustakin saa kokouspalkkion, koska se rinnastetaan seminaariin, joista palkkiot aina maksetaan. Nerokas päätös, kannattaa ottaa shampanjaa sen kunniaksi.

Kokouspalkkion suuruus on 170 euroa, joten tuollaiset maanantait tuovat jokaiselle kh:n jäsenelle 340 euron tienestit. Tulee heti tarpeeseen, koska kh tekee viikon kuluttua neljän päivän tutustumismatkan Tanskaan ja Ruotsiin, ja jos jollain vapaa-ajalla käy ostoksilla, on hyvä olla taskurahaa vahän reilummin.

Puheenjohtajat eivät kuitenkaan näitä erillisiä kokouspalkkioota saa, koska heille maksetaan vuotuisena kiinteänä korvauksena kymppitonneja. Puheenjohtajiston (4) lisäksi tavallisia jäseniä on seitsemän.

Päiväkouluissa esitellään ja käsitellään kaupungin hallinnon ja toimintojen kannalta keskeisiä asioita ja keskustellaan niistä. Näihin päiväkouluseminaareihin osallistuvat myös kaupunginvaltuuston puheenjohtajisto (4) ja käsiteltävän asian osalta keskeisiä viranhaltijoita ja asiantuntijoita.

kari.naskinen@gmail.com

On helpompi luottaa tekoälyyn kuin omaan harkintaan

Kirjastossa osui kohdalle mielenkiintoiselta vaikuttava kirja Miten säilyttää äly älymaailmassa (Terra Cognita, 2022). Takasivulla sanottiin, että kirjoittaja on maineikas psykologi Gerd Gigerenzer, Saksan ja USA:n tiedeaketemioiden jäsen. Vasta kotona huomasin tuon vuosiluvun 2022, ja lopulta se osoittautui todisteeksi kirjan vanhentuneisuudesta. Yli 300-sivuisessa kirjassa nimittäin käsitellään tekoälyä vain kolmella sivulla, eli kolmessa vuodessa on tällä alalla tapahtunut niin paljon, että kirja oli jäänyt ajasta jälkeen.

Samalla kirjastokäynnillä lainasin fil. tri Pauli Arolan ajatelmakirjan Januksen kahdet kasvot, jonka Samuli Parosen seura oli julkaissut tänä vuonna. Siinä tekoälyä käsitellään paremmin kuin tohtorin kirjassa. Arola pohtii, mitä enää puuttuu, kun tekoäly enenevässä määrin johtaa maailmaa. Mikä jää rooliksi ajattelevalle ihmiselle, joka ainakin teoriassa tuntee vastuuta teoistaan. Mikähän olisi tulos, jos Trump ja Putin antaisivat Alaskassa neuvottelu- ja päätösvaltuudet omille tekoälylaitteilleen ja menisivät itse naapurikabinettiin kahville? Vai avaisiko tekoälyn avaimet oven globaaliin tuhoon, kuten Arola kysyy.

Tekoäly ja koko internet ovat kyllä käteviä tuttavia. Viimeksi tänä aamuna kahvipöydässä tuli puheeksi, säilyisikö Petteri Orpon hallituksella eduskunnan enemmistön kannatus, jos varsinainen sivistyspuolue RKP jättäisi sivistymättömyyteen profiloituneen persukokoomuksen hallituksen. Ei säilyisi, koska RKP:n poistuminen nostaisi oppositon paikkamäärän eduskunnassa 101:een. Tämän tiedon Ulla pöydän puolelta tarkisti puhelimestaan 10 sekunnissa. Sen sijaan kristillisiä on vain viisi, joten niistä ei ole hyötyä hallituksessa eikä oppositiossa.

Mistä tämän tiedon siinä aamulla heti olisi saanut ennen ns. älypuhelimia? Muutenkin ihmisten toiminta on tällaisen kehityshyppäyksen takia muuttunut sillä tavalla, että aika on tullut ikään kuin nopeammin ohimeneväksi, ja jos se ehtii vilahtaa ohi, menetetään kai jotain oleellista. Tämän ovat saaneet aikaan tietokoneet ja ”älylaitteet”, joita jatkuvasti tehdään nopeammiksi.

Puoli vuosisataa sitten Juha Mieto hävisi Thomas Wassbergille 15 km:n hiihdossa sekunnin sadasosalla, minkä jälkeen sääntöjä muutettiin, koska sadasosan tarkkuudella tuloksen mittaaminen katsottiin plkunviilaamiseksi ja siirryttiin takaisin kymmenesosatarkkuuteen. Yleensä kuitenkin vauhti vain kiihtyy, kuten Matin ja Tepon laulussakin sen jälkeen, kun Portion Boys tuli mukaan. Enää sadasosastakaan ei ole mihinkään, kun aikaa lasketaan jossakin jo nanosekunneissa. Googlelta tai tekoälyltä voi kysyä, paljonko se on.

Teknisluontoinen älyteknologia joka tapauksessa myös lisääntyy vauhdilla. Elon Musk tekisi liikenteen kokonaan automaattiseksi. Turvallisemmin se niin toimisikin, koska autot alkaisivat itsenäisesti liikkua yhtä hyvin liikennesääntöjä noudattaen kuin Woltin ruokalähetyksiä asiakkaille kuskaavat robottikärryt.

Jo nyt autoissa on sellaista automatiikkaa ja valvontaa, että ainakin periaatteessa liikenne tulee koko ajan turvallisemmaksi. Kaistavahdit huolehtivat ajajan pysymisestä hereillä ja auton pysymisestä omalla kaistallaan; minäkin saan jo vanhan polttomoottoriautoni kojelaudan näyttöön kahvikupin kuvan ja neuvon tauon pitämisestä, jos olen ajanut kaksi tuntia yhtä soittoa. Tulevaisuudessa ajotietokoneet, joita ei saa pois päältä kytketyiksi, tekevät ilmoituksen poliisille kuskin kaahattua ylinopeutta, ajettua punaista päin, jättämällä turvavyön kiinnittämättä jne.

Tuon kahvipaussia ehdottavan kaltaista hyvinvointineuvontaa antaa nykyisin myös Chat GPT, joka muistuttaa tauon pitämisestä, jos on touhunnut tekoälyn kanssa jo pitkään. Toivottavasti televisioihin ei kuitenkaan lisätä tuollaisia neuvojia, jotka voisivat vaikka sammuttaa telkkarin viiden tunnin katsomisen jälkeen.

KUINKAHAN TEKOÄLY
PÄRJÄÄ VEDONLYÖNNISSÄ?

Meillä menee sukulaisten kesken joka vuosi jääkiekon SM-liigaa koskeva Liigapörssi-nettipeli. Jokainen valitsee omaan joukkueeseensa kuusi pelaajaa, joita saa kauden aikana vaihtaa paremmiksi katsomiinsa tiettyjen rajoitusten mukaan. Eilen makkaraa grillatessamme yksi lapsenlapsi kertoi, että hän antaa tekoälyn hoidettavaksi koko ensi kauden. Saa nähdä, miten Olivia pärjää tekoälyjokkueellaan meille jääkiekosta kaiken tietäville.

Kirjassa Gerd Gigerenzer kertoo IBM:n Watson-supertietokoneen voittaneen Ken Jenningsin kuuluisassa Jeopardy-visailuohjelmassa. Jennings tunnetaan visailuvoitoistaan ja myöhemmin Jeopardyn isäntänä.

Jo 90-luvun lopulla IBM:n Deep Blue -tietokoneohjelma voitti shakissa Garri Kasparovin, ja muutama päivä sitten oli uutinen, että Open AI:n kehittämä Chat GPT oli voittanut shakissa Elon Muskin Grok-tekoälyohjelman.

Vastustustakin koko tämä touhu nostattaa. Pelätään syystäkin, että netissä toimivat systeemit tarkkailevat meitä ja ottavat tietoja ylös. Kun Australiassa toteutettiin väestönlaskenta netissä, yli 70 000 ihmistä ilmoitti uskonnokseen piruuttaan ”Jedi” (Tähtien sota -elokuvan mukaan).

Näin tilanteet silti ovat. Gigerenzerin kirja alkaa 7-vuotiaan pojan kysymyksestä isälleen: ”Iskä, kun olit nuori ennen tietokoneita, miten pääsit internettiin.”

Entä onko niin kuin Arola vähän eppäilee: oletko luovuttanut tekoälylle omaa valinnanvapauttasi ja harkintavaltaasi?

kari.naskinen@gmail.com

Tv-viihde – vain johtoja ja valoja laatikossa

Jo 1958 varoitti CBS:n tiistai-iltojen ajankohtaisohjelman tomittaja Edward R. Murrow (kuvassa) television muuttumisesta pääasiassa viihteeksi. Hän piti juhlapuheen radio- ja tv-uutisohjelmien johtajien yhdistyksen RTNDA:n vuotuisessa juhlassa Chicagossa. Murrow oli noussut suureen julkisuuteen kritisoiduttuaan senaattori Joseph McCarthyn järjettömyyksiin menneitä kommunistivainoja. Puheessaan Murrow kuitenkin käsitteli vain television roolia journalismissa ja yhteiskunnassa. George Clooneyn erinomainen elokuva Good Night, and Good Luck (2005) alkaa ja loppuu Murrowin merkittävään puheeseen, joka on tänä päivänä entistä ajankohtaisempi. Se on kokonaisuudessaan julkaistu American Rhetoric -sivustolla, ja oleellisia osia puheesta löytyy myös Wikipediasta ja Youtubesta.

CBS on täysin kaupallinen kanava, joka jo McCarthyn tapauksen aikana oli lopulta siirtänyt Murrowin ohjelman tiistain parhaalta katseluajalta kevyiden viihdeohjelmien sunnuntai-iltapäivään. Murrow tietenkin myönsi heti puheensa alussa, että televisio on läpeensä kaupallinen ala, ja sen on oltava sitä, koska se on kallis väline. – ”Mutta meidän on muistettava, että kaupalliset paineet eivät saa ohittaa journalistista vastuuta. Meillä on velvollisuus kertoa totuus, vaikka se olisi epämiellyttävää tai epäsuosittua. On velvollisuus valaista pimeitä nurkkia, tuoda esiin epäkohtia ja antaa ääni niille, joita ei muuten kuultaisi. Tällä hetkellä televisio on liian usein pelkkä viihdeväline. Me täytämme ohjelma-aikaa komedioilla, saippuaoopperoilla ja mainoksilla, jotka myyvät kaikkea hammastahnasta autoihin. Mutta televisio voisi olla paljon enemmän. Se voisi tuoda maailman koteihin, se voisi opettaa lapsillemme historiaa, tiedettä ja kulttuuria, joka haastaa meitä ajattelemaan ja toimimaan”, sanoi Murrow.

Elokuvassa Murrowta esittää David Strathairn. Ohjelman lopuksi Murrow aina sanoi ”Good night, and good luck”, hyvää yötä ja onnea.

Televisioalan Emmy-palkintoja Murrow sai viisi: paras Primetime-ohjelman toimittaja 1954, paras uutisselostus 1958, paras uutiskommentaattori tai -analyytikko 1966, 1967, 1969.

Murrowin puoli tuntia kestänyt ohjelma See It Now oli aina ajassa kiinni ja niin kovaa tasoa, että jokaista ohjelmaa kommentoitiin ja sisältöä käsiteltiin heti seuraavan päivän lehdissä. Syytäkin oli. Tunnetuin tapaus oli, kun ohjelmassa 1954 esille tuodut tosiasiat johtivat ilmavoimien upseerin Milo Radulovichin vapauttamiseen kommunismisyytteistä ja saamaan työpaikkansa takaisin.

Murrow uskoikin, että televisio kyllä voisi olla voimakas työkalu tiedon levittämiseen ja yhteiskunnalliseen muutokseen, mutta pelkäsi kuitenkin, että televisio voi myös jäädä pelkäksi viihteeksi – "vain johtoja ja valoja laatikossa". Murrow esimerkiksi kritisoi sitä, että uutiset ja ajankohtaisohjelmat jäävät viihteen varjoon ja että journalismi vaatii rohkeutta käsitellä vaikeita aiheita, kuten McCarthyn ajan pelon ja vainon ilmapiirissäkin.

CBS:n omistajien rohkeuskin kuitenkin loppui ja Murrowin ohjelma arki-illalta siirrettiin viihteen sekaan sunnuntai-iltapäivään. Pääsyy siirtoon oli ilmeisesti se, että ohjelman pääsponsori, alumiininvalmistaja Alcoa Corporation veti mainoskampanjasta pois.

Puheensa lopuksi Murrow sanoi, että televisiollakin on mahdollisuus muuttaa maailmaa paremmaksi. Mutta se ei tapahdu itsestään. – ”Se vaatii meiltä kaikilta – toimittajilta, tuottajilta, käsikirjoittajilta, teknikoilta – sitoutumista totuuteen ja rohkeutta puhua, kun muut vaikenevat. Jos emme käytä tätä välinettä sen täyteen potentiaaliin, meitä ei voida syyttää vain laiskuudesta, vaan myös pelkuruudesta. Meillä on käsissämme jotain ainutlaatuista, jotain, mikä voi muuttaa tapaa, jolla ihmiset näkevät maailman. Älkäämme antako sen jäädä pelkäksi johtojen ja valojen laatikoksi.”

Murrowin puheesta on ihmisikä, mutta asia on edelleen sama, pahempikin. Meilläkin se tiedetään ja nähdään. Tanssii tähtien kanssa ja Koko kansa kutoo menevät ohi kaikesta, kuten Finnpanel-tutkimuslaitoksen tilastot kertovat. Osa päättäjistä haluaa tämän jatkuvan entistä voimakkaammin, ja siksi Yleisradion toimintaa vaikeutetaan budjettikeinoin. Osa toivottaisi ainoille vakavasti otettaville kanaville Tv 1:lle ja Yle Teemalle lopullisesti Good night. Jos McCarthy eläisi ja pääsisi tutustumaan Ylen ohjelmiin, hän olisi samaa mieltä.

Amerikassa FBI:n johtaja Edgar J. Hoover jahtasi Charlie Chaplinia ja lopulta kommunistiksi epäilemänsä Chaplin sai maahanpaluukiellon lähtiessään käymään Englannissa Parrasvalot-elokuvansa ensiesitykseen. Meilläkin kulttuurin rahoitusta leikataan nyt rajusti Kokoomuksen ja Perussuomalaisten hallituksen toimesta, koska sillä sektorillahan ne kommarit piileskelevät. Supon päälliköksikin valittiin viime vuonna varmuuden vuoksi persuministeri Mari Rantasen valtiosihteeri Juha Martelius.

kari.naskinen@gmail.com