Tilanne itärajan pinnassa oli Venäjän vallankumouksen ja Suomen itsenäistymisen jälkeen vaikea. Kansalaissodan jälkeen Suomessa pidettiin Rajamaan aluetta liian venäläistyneenä ja liian vasemmistolaisena, sillä se oli työväenliikkeen vahvaa aluetta. Venäjälläkin tilanne oli sekava siihen asti, ennen kuin sisällissota oli saatu päätökseen puna-armeijan vallattua Vladivostokin 1922.
Rajamaan alue määriteltiin 28.10.1918 ja valtioneuvoston asetuksella 31.1.1919 tehtiin mahdolliseksi asukkaiden pakkosiirrot alueelta, joka tuossa vaiheessa tulkittiin sotilasvyöhykkeeksi. Sisäinen tulliraja määriteltiin asetuksella 20.4.1920.
Niin hankalaksi alue koettiin, että sinne perustettiin Helsingin jälkeen toiseksi suurin Etsivän keskuspoliisin yksikkö. Myös poliisivoimia vahvistettiin, ja suojeluskunta teki samoin.
Alueella oli noin 50 000 asukasta. Heidän asuinkuntansa olivat Kanneljärvi, Kivennapa, Kuolemanjärvi, Metsäpirtti, Muolaa, Rautu, Sakkola, Terijoki, Uusikirkko, Valkjärvi ja Vuoksela.
Maria Lähteenmäki kertoi, että sisäinen passiraja poistettiin 1920-luvun puolivälissä, mutta vuoteen 1938 asti tuo 120 kilometriä pitkä raja oli merkitty piikkilanka-aidalla, ”etteivät ihmiset vahingossa joutuisi väärälle puolelle”.
MAAILMOJEN RAJALLA
Vuonna 2009 Maria Lähteenmäeltä ilmestyi kirja Maailmojen rajalla (SKS), missä kerrotaan Kannaksen Rajamaasta ja poliittisista murtumista 1911-44. Maria Lähteenmäki on Itä-Suomen yliopiston historian professori ja Helsingin yliopiston historian dosentti. Kirjassa hän toteaa, että Rajamaan yhteiskuntarakenteen ja kulttuurin muutoksen mallia sovellettiin jossain määrin muillakin itärajaan rajautuvilla alueilla Petsamosta Suomenlahdelle ja kohta kaikkialla suomalaisessa yhteiskunnassa.
Strategisesti tärkeän "maailmojen rajalla" olevan asemansa vuoksi Terijoen seutu joutui kuitenkin ennennäkemättömän poliittisen huomion ja ideologisen kasvatuksen kohteeksi.
”Laajemmassa mielessä Terijoen tapaus on nähtävissä paraatiesimerkkinä siitä, kuinka Suomesta tehtiin suljettua, holhottua ja säänneltyä yhteiskuntaa: suomalainen yhteiskunta muokattiin 1910-20-luvulla malliin, joka purettiin vasta 1970-80-luvulla”, kirjoittaa Lähteenmäki.
Kannaksen ongelmallinen raja oli 1920-luvun jännittyneessä poliittisessa ilmastossa osa laajempaa "Suomen rajaseutukysymystä" eli itsenäisen valtion ensimmäistä laajaa aluepoliittista ohjelmaa ja liikettä.
Rajaseudun 1930-lukua leimasivat IKL:n nousu ja kommunistivainot, mutta näistä huolimatta alkoi Terijoen yhteisö vähin erin sisäisesti avautua ja eheytyä. Yksi tärkeä eheyttäjä oli matkailun kehittämishanke, johon sekä paikalliset toimijat että Suomen Matkailuyhdistys, Itsenäisyyden Liitto ja valtiovalta osallistuivat aktiivisesti. Terijoesta kasvoi "Pohjolan Riviera", taiteilijoiden kuuluisa kesäkoti, kuumien kesien ja eksoottisten polkupyöräretkien luvattu maa. Rajaseudun matkailu ei kuitenkaan ollut pelkästään huvia ja raikasta ajanvietettä, vaan matkailun kehittäjillä oli vissit poliittiset tarkoitusperänsä: tehdä rajaseudun väestöstä enemmän suomalaisia, enemmän poliittisesti luotettavia puskureita suurta punaista imperiumia vastaan. Sanalla sanoen: Suomea haluttiin vahvistaa poliittisesti ja kulttuurisesti sen herkimmiltä alueilta eli rajoilta käsin.
Sitten alkoi sota. Talvisodan syttyminen 30.11.1939 vei terijokelaiset evakkoon pääjoukon asettautuessa Heinolaan. Jatkosodan päätyttyä terijokelaisen pääjoukon sijoituspaikaksi tuli Järvenpään seutu.
kari.naskinen@gmail.com
