Kesäkuun
16. päivänä 1904 James
Joyce tapasi
ensimmäisen kerran treffeillä tulevan vaimonsa Nora
Barnaclen.
Tuolle samalle päivämäärälle sijoittuu Joycen suurromaani
Odysseus,
jonka
ensimmäisen painoksen julkaisi Sylvia
Beachin
Shakespeare and Company -kirjakauppa
Pariisissa
2. helmikuuta 1922. Odysseus
on
tunnetusti sellainen kirja, jonka monet monet lukijat jättävät
kesken. Tein nyt minäkin toisen yrityksen.
Tavattuaan
James ja Nora eivät kuitenkaan pitkään viihtyneet Dublinissa, vaan
he
lähtivät vapaehtoiseen maanpakoon ahdasmielisestä katolisesta
Irlannista, ensin
Zürichiin, sieltä Triesteen ja Pariisiin. Eivätkä irlantilaiset
ottaneet kirjaa omakseen sen jälkeen, kun se vihdoin Irlannissa
julkaistiin oltuaan säädyttömyytensä takia kiellettynä.
Lopullisen synninpäästön Joyce sai vasta 1982, kun
tuli kuluneeksi 100 vuotta hänen syntymästään, ja hänen
patsaansa paljastettiin St. Stephen’s Green -puistossa.
Ensimmäinen
suomennos ilmestyi Tammen Keltaisessa kirjastossa 1964 numerolla 60.
Suomennoksen oli tehnyt Pentti
Saarikoski.
Meni muutama vuosi ja Odysseus
oli
jatkuva puheenaihe kirjallisuudenharrastajien keskuudessa, ja on
edelleen. Joskus vuodenvaihteessa kahvilakeskustelussa piirtäjä ja
lauluntekijä Rauli
Nordberg kysyi,
olenko lukenut Odysseuksen
– niin
ja varsinkin Leevi
Lehdon uuden
suomennoksen. Tästä se lähti, ostin tammikuussa Lehdon
suomennoksen (2012) ja nyt se on luettu.
Huomasin, että
lukeminen ei tällä
kertaa
ollut stressaavaa, kuten
oli
aikoinaan ollut
Saarikosken
käännöksen kanssa. Johtui selvästi siitä, että kirjasta
selviytyminen ei nyt ollut samanlainen ”pakko” kuin 40 vuotta
sitten, jolloin sivistyneempien kulttuuri-ihmisten parissa tunsi
itsensä huonoksi, jos ei ollut päässyt
urakassa
edes
puoleen väliin.
Toisaalta
jotkut lukemisen puolitiehen jättäneet ottivat tämän myös
kummallisen brassailun näkökulmasta.
Joycen tyyliä
lainatakseni minä vittu perkele brassailen nyt
sillä, että olen lukenut Leevi Lehdon suomennoksen, jossa on 857
sivua ja 5020
alaviitettä.
Vaikka Keltaisen kirjaston sivukoko 13 x 20 on selvästi pienempi
kuin Gaudeamuksen kustantaman kirjan 16 x 24, ei Saarikosken
versiossa ole kuin 723 sivua, eikä olenkaan alaviitteitä eikä
liitteitä. Ainoa
todella hankala kohta tuli vasta aivan kirjan lopussa, kun 20 sivua
mennään yhtä ja
samaa virkettä ilman ainuttakaan välimerkkiä.
Vastapainoksi
on kielellisesti erinomaisen mielenkiintoisia jaksoja. Yksi sellainen
on 14. luku, jossa Joyce kirjoittaa niin, että samalla hän osoittaa
englanninkielisen proosan kehityksen 1200-luvulta 1900-luvun
alkuun.
Lehdon suomennoksessa tämä idea toteutuu vastaavalla tavalla suomen
kielen kannalta. Lehdon käyttämä tyylilaji etenee Mikael
Agricolan raamatunkäännösten
proosasta monin vaihein Jaakko
Juteinin, Henrik Renquistin, K.A. Gottlundin,
Aleksin
Kiven, Julius Krohnin
ja
Agathon
Meurmanin kautta
Juhani
Ahon, Eino Leinon ja
Volter Kilven tyyleihin.
Tosi
hieno toteutus ja alaviitteissä tarkennetaan, missä kohtaa
kulloinkin
ollaan menossa.
ULYSSES
Lehdon
käännös on Saarikosken käännöstä uskollisempi Joycelle ja
tämän
takia myös kokeellisempi, sanovat asiantuntijat. Ensimmäinen ero on
heti
kannessa, koska
Lehto käyttää romaanista samaa Ulysses-nimeä
kuin käytti Joyce. Romaani
noudattelee tietyllä tavalla Homeroksen
Odysseian
harharetkiä,
ja
Joyce
ja Lehto käyttivät
Odysseuksen nimen
latinankielistä käännöstä. Esipuheessa Lehto kirjoitti, että
Ulysses-nimen
kautta niin Homeroksen eepos kuin koko sitä seurannut kulttuurinen
kehitys tähän
kirjaan
ja
sen ajankohtaan
väistämättä tulee.
Jos
kestivät Odysseuksen harharetket pitkään, niin yhtä kauan
eli kymmenen vuotta meni Lehdolla tämän teoksen suomentamiseen.
Romaanin
18 luvun nimetkin, joita Saarikosken käännöksessä ei ole, ovat
odysseiamaisia: Telemakhos, Proteus, Haades, Seireenit, Kyklooppi,
Penelope...
Ulysseksen
alkuperäinen
kansi oli
Kreikan
lipun värejä vastaten sinivalkoinen. Tässä suhteessa Saarikosken
käännöksen kansi on lähempänä Joycen ideaa kuin Lehdon ruskea
kansikuva.
Romaanissa on yli 200 nimettyä henkilöhahmoa.
Lehto käyttää hän-pronomista englannin kielen tavoin eri sanoja
koskien miestä naista: hän ja hen. Romaanin
kertojasta
ei kuitenkaan koko ajan saa selvää, onko hän vai hen. Ainakin
alkupuolella on eräänlainen ulkopuolinen tarkkailija, neutraali.
Sitten kun kerronta muuttuu eräänlaiseksi tajunnanvirraksi,
kertojina ovat ainakin Leopold
Bloom, Molly
Bloom ja Stephen
Dedalus, joiden
sisäiset
monologit
kuljettavat
heidän
ajatuksiaan, muistojaan ja havaintojaan.
KISS
MY ROYAL IRISH ASS
Vaikka
tein lukiessani runsaasti muistiinpanoja, en lähde niitä tässä
purkamaan. Freeman´s Journal and National Pressin reklaaminhankkijan
Leopold ”Poldy”
Bloomin
monivaiheisista seikkailusta kavereidensa ja muiden kanssa on
kirjoitettu niin paljon, että sitä aineistoa kyllä riittää,
satoja, ehkä
tuhansia kirjoja
tai tutkielmia.
Minullakin on Saarikosken suomennoksen välissä monta vanhaa
lehtileikettä.
Alaviitteet
ovat Lehdon käännöstä
erinomaisesti täydentävää aineistoa, esimerkiksi
lukemattomat latinalaiset, italialaiset ja ranskalaiset sanonnat
suomennettuina.
Ilman
viitteiden tietokirjamaisia faktoja ja Joycen tekstin muunkinlaisia
selvennyksiä lukukokemus jäisi vajaaksi- Tässä
esimerkkejä
alaviitteistä:
•
Hyperboreaalinen
= kreik. mytol. kansa,
joka eli pohjatuulen takana ikuisessa keväässä.
•
Palefaces
= irl. slangi-ilmaus englantilaisista.
•
Aria
di sortita = Verdin
oopperasta
Trubaduurit.
•
Lochlannit
= iiriläinen nimitys norjalaisista.
•
Munuaiset
= juut. mytologiassa munuaisissa asui ihmisen ydin, sielu tai
omatunto.
•
Kiitobus
paljobus = muchibus thankibus. Suoment.
kiitoksin Saarikoskelle.
•
K.M.R.I.A.
= kiss my royal irish ass. Vrt M.R.I.A. (Member of Royal Irish
Academy)
•
Ei
mustaa valkoiselle = ei vanno eikä allekirjoita, ts.juutalainen,
•
Sinähän
halkaiset henen tärykalvonsa = tarkoitetaan dueton sopraanoa;
vrt. keskiaik. uskomus, että Neitsyt Maria hedelmöittyi ehjän
tärykalvonsa läpi.
•
Kismet
= muunnos arab. sanasta gismah, joka tarkoittaa islamin mukaan
ihmiselle määrättyä kohtaloa.
•
Abba
= Isä Jumala (arameaa).
•
Ranskalainen
kirje kukkarossa = kondomi.
•
Irlantilainen
hattutemppu = mies peittää hatullaan paskakikkareen kadulla ja
kertoo poliisille, että sen alla on lintu, lähtee sitten hakemaan
apua ja jättää poliisin vartioimaan hattua.
•
Vanderdeckenit
= Lentävän hollantilaisen legendan engl. versiossa laivan kapteenin
nimi on Vanderdecken.
•
Lucifer
= tulitikkumerkki, sittemmin yleisnimitys tulitikuille.
•
Norjalaisen
parkin hylky Daunt = oli suomalainen kuunari, joka haaksirikkoutui
Dublinin edustalla 1895.
•
Bandez!
Figne toi trop (ransk.)
= voitaisiin kääntää: ”Hanki erektio! Nussi itseäsi!”
KENRAALI
BOBRIKOV
Raumalaisen
kuunarin
lisäksi
Suomea koskevan alaviitteen on saanut kenraalikuvernööri Nikolai
Bobrikovin murha.
Yhdessä baarikeskustelussa J.J. O´Molloy ohimennen vitsailee
kahdelle muulle, että ”tekö kahteen pekkaan ammuitte Suomen
lordiluutnantin? Näytätte siltä kuin olisitte tehneet sen urotyön.
Kenraali Bobrikovin.” - ”Me vasta kaavailimme sitä.”
Bloomsdayna
16.6.1904 Eugen
Schauman ampui
Bobrikovin noin klo 11. Mitenkähän
baarissa jo iltapäivällä tiedettiin
tapauksesta? Tuskin Telex-kaukokirjoitinkaan vielä oli
ollut
Bloominkaan
työpaikalla.
Ruotsista
mainitaan ohimennen
Helsingör ja paheellisesta
elämästä tunnettu Upsala sekä
oopperasopraano Jenny
Lind.
Oopperasta kirjassa puhutaan paljon, sillä Marion ”Molly” Bloom
on tunnettu laulaja.
Norja
on esillä Henrik
Ibsenin ansiosta.
Leevi Lehto kirjoittaa alaviitteessä, että Ibsen vaikutti
voimakkaasti nuoren Joycen kirjalliseen tuotantoon. Joyce jopa
opiskeli norjaa voidakseen paremmin tutustua Ibsenin tuotantoon.
Dublinin Talbot-torilla Stephen Dedalus tuntee Ibsenin hengen
puhaltavan lävitseen kirpeänä tuulena.
TÄSSÄ
ON KAIKKI
Ulysseksen
takaliepeessä on filosofi
Jacques Derridan
toteamus: ”Kyllä, kaikki meille
tapahtuva
on jo tapahtunut Ulysseksessä… (Ulysses
gramophone:
Deux mots pour Joyce, 1984).
Totta.
Kaikki.
Syntymästä hautajaisiin, Pyhästä kolminaisuudesta pornahtavaan
seksiin, laaja-alaisista
baari-keskusteluista (Joyce ei käytä pub-sanaa) kilpa-ajoihin
jne.

Dublinista
Joyce tietenkin kertoo. Hän itse sanoi, että jos
Dublin
joskus tuhoutuisi, se voitaisiin rakentaa uudestaan yksityiskohtia
myöten hänen romaaninsa perusteella. Kun
kerran kävin Dublinissa, James Joyce oli hyvin esillä. Muistomerkki
tietenkin ja näyteikkunoissa kirjailijan pienoispatsaita ja kirjoja,
muissakin kuin kirjakaupoissa. Koska ensimmäinen lukukertani oli
jäänyt kesken noin 200 sivun kohdalla, en ostanut edes pientä
rintakuva-Joycea. Sen sijaan tuli tollon matkamuistoksi Eddie
Irwinen vihreän
F1-Jaguarin pienoismalli, vaikka Irwine ei ole edes irlantilainen,
vaan pohjoisirlantilainen.
Perataan
vielä Ulysseksen
etulievekin.
Siinä on amerikkalaisen kirjallisuuskriitikon
Henry Levinin
sanonta Joycen kuolinvuonna 1941 ilmestyneessä kirjassaan
Ulysseksesta:
”Romaani, joka tekee lopun kaikista
romaaneista.”
kari.naskinen@gmail.com
Alaviite
5021:
tätä juttua ei kukaan lue kokonaan.