Selatessani äskettäin kuolleen sosiaalineuvos Väinö Pässilän jälkeensä jättämiä papereita tuli eteen hänen
pitämänsä esitelmä valtakunnallisilla kyläpäivillä Varkaudessa vuonna 2002. Esitelmän
aiheena oli paikallisidentiteetti, mitä Pässilä ei oikein ollut löytänyt
kaupungeista. Itse hän oli suurimman osan elämästään Lahdessa, jossa
työskenteli työvoimatoimiston johtajana. – ”Voisiko paikallisidentiteetti
rantautua myös kaupunkiin”, hän oli esitelmänsä päätteeksi kysynyt.
Nykyisin kaupungeilla on jopa palkattua henkilökuntaa tai ainakin konsultteja
kehittämässä kaupungin imagoa ja professorit tutkivat, millä kaupungeilla on
parhaat identiteetit. Gallupeilla kysytään, mitkä kaupungit ovat maineeltaan
sellaisia, että niihin voisi ajatella muuttavansa. Jyväskylään ja Tampereelle
ehkä, mutta ei esimerkiksi Varkauteen eikä Lahteen.
Tekniikan tohtori Pekka V. Virtanen käsittelee
näitä asioita kirjassaan Kaupungin imago
(Rakennustieto, 1999). Hän kirjoittaa mm. maineenhallinnasta, mikä aina ei ole
kovin helppoa. Kunnolla pieleen menneenä tapauksena hän ottaa esille Lahden,
joka teki kaupungin naurunalaiseksi ryhtyessään aikoinaan käyttämään itsestään
sanontaa ”Business City”.
Väinö Pässilä sanoi esitelmässään, että paikallisidentiteetin paras
ilmenemismuoto on kyläyhteisö. Hän oli kotoisin Kouvolan pohjoispuolelta
Valkealasta, jossa hänen oma kyläyhteisönsä oli Anttila ja siitä vielä tarkemmin
Mietunahon ja Uutelan kulmakunta. Kun Pässilä oli nuori, oli Anttilan kylä
hyvin itsenäinen, omavarainen ja monipuolisesti toimiva kokonaisuus, kuten
Pässilä sanoi:
”Siellä oli saha, mylly, kansakoulu ja kaksi kauppaa. Siellä toimivat
vapaapalokunta, urheiluseura, nuorisoseura, Martta-seura, metsänhoitoyhdistys, maatalousseura,
seurakuntapojat, körttiseura, maalaisliiton osasto sekä monta muuta rinkiä ja
piiriä.”
Tärkeä paikka oli Niemenpään kauppa: ”Siellä oli posti, postipankki,
vakuutustoimisto, lääkekaappi, matkahuolto, huoltoasema sekä kesällä kioski ja
maitolava. Kauppa suljettiin normaaliin tapaan, mutta takakautta pääsi
asioimaan milloin tahansa ja mihin vuorokaudenaikaan hyvänsä. Kauppa oli myös
informaatiokeskus. Sieltä ja siellä käyviltä asiakkailta sai tiedon, kenellä on
pontikkaa, mistä löytyy vapaita naisia, kuka tarvitsee työtä, kuka työmiehiä ja
kuka ostaa tai myy jotakin. Itse asiassa kauppa oli kylän henkinen keskus,
johon kokoontui postintuloaikaan kaikista kylänosista vuorossa olevat talojen
postinkantajat. Usein sipuliteemakkaran ja pilsneripullon myötä tiedot kaikista
asioista levisivät samanaikaisesti kaikkiin taloihin ja torppiin paremmin ja
elävämmin kuin nykyisen internetin välityksellä.”
Ei ole enää näin. Tosin postipalvelut löytyvät nykyisin taas kaupoista, mutta
nämä järjestelyt aiheuttavat vain kiukkua, koska palvelu ei ole yhtä hyvää kuin
oikeissa postitoimipaikoissa.
RAKAS KAUPUNKI
Toisinkin voi kuitenkin olla myös kaupungeissa. Kun olin sunnuntaina käynyt Lahden Lyseolla äänestämässä ja perinteisillä vaalikahveilla Mariankadun Sinuhessa, kävelimme Ulla-vaimoni kanssa kotiin. Kirkonmäkeä
ylittäessämme Ulla sanoi: ”Ai että mä rakastan tätä kaupunkia.”
Tämän saman asian hän ottaa esille muutaman kerran vuodessa, ja saan aina parin
minuutin esitelmän joistakin hänen Lahti-rakkautensa kohteista.
Minä kun en ole syntyperäinen lahtelainen, en osaa kokea yhtä syvästi, mutta
varsin lämmin on minunkin suhteeni tähän kotikaupunkiini. Pois en muuttaisi,
vaikka mikä olisi. Lihamukia en ole koskaan nähnyt, enkä ole Torvessakaan käynyt
kai kahta kertaa enempää, mutta Salpausselän kisojen ilotulitukset ovat aina
vuoden kohokohtia, ja Suomessa juon aina Lahdessa pantua olutta.
Kivistönmäen Lidl ei tietenkään vastaa Niemenpään kauppaa, mutta kyllä sielläkin
muutaman kerran viikossa käydään tuttujen kanssa läpi ajankohtaisia asioita.
Luonnollisesti tulee myös takaiskuja. Minulle suurin sellainen näissä kaupunkiasioissa
oli Jalkarannantien Shellin sulkeminen. Enää ei kaupungin keskustassa ole
sellaista baaria, johon autollakin pääsee oven viereen, eikä tarvitse
parkkimaksua pulittaa. Nykyisin käynkin autokahveilla Nesteen bensa-aseman
baarissa Holmassa.
MISTÄ KAUPUNGIT
TUNNETAAN?
Virtasen kirjassa on mielenkiintoinen luettelo siitä, mistä eri kaupungit tunnetaan,
esimerkiksi:
Espoo – Tapiola.
Forssa – Koijärvi.
Hamina – Ympyrä.
Hanko – Hangon keksi.
Heinola – Sillat.
Helsinki – Linnanmäki.
Hämeenlinna – Sibelius.
Ikaalinen – Kylpylä.
Imatra – Koski.
Jyväskylä – Ralli.
Kemi – Lumilinna.
Kitee - Pontikka
Kotka – Meripäivät.
Kouvola – Tykkimäki.
Kuopio – Kalakukko.
Lapua – Vihtori Kosola.
Loimaa – Alpo Jaakola.
Loviisa – Ydinvoimala.
Mikkeli – Mannerheim.
Naantali – Kultaranta.
Nokia – Tapsan Tahdit.
Raisio – Margariini.
Rauma – Pitsit.
Rovaniemi – Ounasvaara.
Tampere – Särkänniemi.
Turku – Joulurauha.
Uusikaupunki – Autotehdas.
Vammala – Vanhan kirjan päivät.
Vantaa – Lentokenttä.
Varkaus – Esa Pakarinen.
kari.naskinen@gmail.com