Musiikissa ei vielä ole päästy näin pitkälle. Vuonna 2015 Suomen 25 merkittävintä taidemusiikin orkesteria soittivat konserteissaan yhteensä 2436 teosta, joista kantaesityksiä oli vain 76. Edelleen soitetaan pääasiassa vanhaa musiikkia.
Vanha on mukavaa ja tuttua. Beethoven, Mozart ja Sibelius istuvat korvaan erikseen asentamatta. Tämä koskee kuitenkin vain meitä länsimaisia nykyihmisiä. Toimittaja Sonja Saarikoski kirjoitti Helsingin Sanomissa tutkimuksesta, mikä oli tehty Bolivian viidakoissa elävän tsimane-kansan parissa, ja oli käynyt ilmi, että niiden ihmisten musiikinvastaanotto oli toisenlainen kuin meidän.
Tutkimusryhmä soitti tutkittaville sekä sopusointuisuutta edustavia sointuja että riitasointuisuutta. Tsimane-heimon jäsenten mielestä molemmat musiikkityylit olivat sikäli samanarvoisia, että toinen ei ollut toistaan miellyttävämpi tai epämiellyttävämpi. (HS 12.2.2017)
Sonja Saarikoski lainaa amerikkalaista säveltäjää ja filosofia Leonard B. Meyeriä, joka 1950-luvulla esitti musiikkipsykologisen näkökulman siihen, mistä länsimaisten nykyihmisten mieltymys vanhoihin ja kuluneisiin sävelkulkuihin johtuu: Ihminen pitää miellyttävänä sellaista musiikkia, joka sisältää sopivasti tuttuja ja yllättäviä elementtejä. Nautimme musiikista, jossa on riittävästi sellaista, jonka tunnistamme jo valmiiksi.
Tämähän on selvä juttu. Koska orkesterit ovat aina myös maksavan yleisön armoilla, ne noudattavat yleisön haluja. Orkesterit taitavatkin olla taidepuolella kaikkein vanhakantaisimpia organisaatioita.
Monet ovat kuitenkin samaa mieltä Sonja Saarikosken kanssa: ”Haluan yllättyä ja hämmästyä konserteissa.”
Ne 25 merkittävintä orkesteria ovat ratkaisevalla tavalla riippuvaisia julkisesta rahoituksesta, mutta pitäisiköhän valtionavustuksia antaa jossain määrin myös sellaisilla orkestereille, joiden kokoonpano ja muut systeemit ovat perua tuoreemmalta ajalta kuin 1800-luvulta.
No minä sitten? Parhaita musiikkiteoksia ylivoimaisesti ovat Richard Wagnerin oopperat, mutta suuresti kiinnostuneena olen katsonut ja kuunnellut myös Philip Glassin (s. 1937), John Adamsin (s. 1947), Kaija Saariahon (1952) ja Leonid Destjatnikovin (s. 1955) oopperoita.
Esko Valtaoja otti esille senkin, ettei maailmankaikkeus ole kovin sulosointuinen: ”Johannes Kepler onnistui ensimmäisenä saamaan selville planeettojen liikkeitä tarkoin säätelevät yksinkertaiset lait ja yritti soinnuttaa aurinkokuntamme liikkeet musiikiksi. Tuloksena ei ollut taivaallista harmoniaa, vaan korvia raastavia riitasointuja. Musiikki ei ollutkaan avain maailmankaikkeuden matematiikkaan.”
kari.naskinen@gmail.com
